Minä luin Vesi Oli Mustaa viimeviikolla junassa. Kun jonkin aikaa koetin peitellä takakantta, luovutin ja keskityin tarinaan.
Kokonaisuudessaan VOM oli yllävän hyvä. Siis japanilaisvaikutteiseksi sarjakuvaksi moni asia toimi hyvin. Esmes mangassa usein häiritsevä tyjiössä jammailun tunne toimi tässä hyvin. Tarina ei ollut mitenkään aika/paikka sidonnainen ja se oli tarinan taustan kannalta hyvä keino esittää asia. Tarinankuljetus oli onnistunut, eli en tarvinnut uusinta lukemista ymmärtääkseni juonea. Minä tykkään tarinoista, joissa ei kaikkea selitetä. Vihjauksia ja epämääriäisiä selityksiä... Passaa mulle.
Muutama asia kuitenkin häiritsi... Se kun naispäähenkilö tavan takaa pistetään ojentamaan käsi eteen (kuin kameraan päin), välillä henkilöt eivät ole "tunnistettavia" profiili ei täsmää naamaan yms.
Henkilökohtaisesti vihaan harmaansävyjä ja rastereita sarjakuvissa ja VOMissakin ne olivat vain rumentamassa.
Kaikenkaikkiaan olen ehdottomasti sitä mieltä, että Rama ja Karim Muammar osoittivat, ettei "länsimaisenmangan" tekeminen tarkoita fanitaidetta. Ja että joku voi tällä "tyylilläkin" saada aikaan vakavasti otettavaa sarjakuvaa.
Jysäyksessä ollut kuvotus Mustaruusu oli kuonaa tähän verrattuna.
Lykkyä tykö.
PS. En ostanut albumia, mutta ehkä joskus ostankin....
