Kauhistuttaako kauhu sarjakuvissa?

[Otto Sinisalo]

Se ei toimi. Vai toimiiko?

Toki horror-sarjis voi olla mielenkiintoinen fiktio, mutta eivät ne oikeasti kauhistuta, aikuista lukijaa siis. Aikuisiältäni en muista yhtään sarjakuvaa, joka olisi jälkeenpäin pelottanut, tai edes säikäyttänyt.

Viime viikolla tsiigailin "The Darkness - Pimeys" -leffan videolta, ja iesus, että oli jännittävää hakea pyykkejä kerrostalon kellarista yöllä. Leffa on vähän keskinkertaista parempi viritys, mutta osasi painaa kaikkia oikeita nappuloita: vieraita olioita yössä, hiljaisuutta, asioita paikoissa, jossa niiden ei pitäisi olla. Joka tapauksessa, pelkäsin kuin nössö.

Sarjakuvissa ei ole ääniefektejä ja tarinan rytmitys on osittain lukijan päätettävissä, jolloin kauhunäyn voi ottaa vastaan yllättymättä. Ergo, kauhugenre ei ole sarjakuvia varten. Vai kuinka on?

[Justus]

Eihän se toimi, kun on kauhuleffoja jotka ovat paljon pelottavampia. Silloin, 50-luvun amerikassa kun kauhusarjakuvat ja muut vastaavat keksittiin, olivat ne varmasti pelottavia kun mitään sellaista ei ollut ennen ollut.  

Ikä vaikuttaa myös. Itseäni harmittaa, kun en pelkää tai kauhistu mistään elokuvasta tai muusta kauhusta. Penskana kyllä pelkäsin, muistan TV-sarjan Merkitty (suomalainen), jossa kuollut jäätynyt nainen nousi ylös ruumiskärryltä kun mies työnsi sitä sairaalan pimeässä kellarikäytävässä. Muuta en siitä muistakaan. Mutta kauhuleffat ennen videolakia olivat aika pahoja, niitä katselimme mummolassa serkkujen kanssa. Ja olivat pelottavia... Mutta toisin on nyt. Kauhu ei enää pelota. Ehkä jokin trilleri voi pelottaa jos katsoo pimeässä mutta ei mikään manaaja tms. Omen on kyllä hyvä mutta - ei pelota kuten ei Elm Streetkään. Penskana oli toisin. Elm Street oli aika paha.

[Hazart]

Jännistystä kyllä saa aikaan, mutta kauhua... ääh tuskin. En kyllä mitään kauhusarjiksia kaipaakaan. Kaipaatko itse?

GGGGGGRRRRRRRRAAAAAAAAARRRRRRA!

Hui! Mikä se oli...?

[VesaK]

Sehän on niinkuin kaikessa: Riippuu siitä miten suhtautuu. EC-kauhut ovat enimmäkseen hupajuttuja, mutta Shokin sarjoja pelkäsin pienenä ihan penteleesti - en uskaltanut koko lehteen kajotakaan, vaikka nekin näin jälkikäteen - ovat usein vinksahtaneita hupailuja. Lisäksi vielä suttuisia (värisarjoista väkisin m/v:ksi ja kehnolle paperille painettuja).
Jos kauhut on esitetty liian suoraviivaisesti, niin se harvoin toimii, korkeintaan ellottaa.
Palsan "Eläkeläinen muistelee" aiheutti ensilukemalla kyllä varsin oudon olon: Mille minä tässä nauran!!
Sandmanissa oli yksi erinomaisen tehokas jakso (joka tietenkin jäi suomentamattomaksi). Eli numero 25, Season of Mists:in keskimmäinen juttu, jossa kuolleet palaavat takaisin englantilaiseen sisäoppilaitokseen. Se kannattaa lukea ajatuksella. Pimeän tultua. Yksin kotona. Jos on sumuinen ilta, siitä lisäpisteitä.

"How was your death?"
"Not very nice. I went to hell."
"At least I think it was hell. I Was running in a corridor, and felt something behind me. Something big and lonely and terrible."
"How.. how long did that go on for?"
"About 70 years, I suppose. But it felt much longer."

"Charles? Don´t you want to play with my babies?"  

[FreakyMike]

Kalma sarjakuvalehdessä oli mielestäni ihan mielenkiintoisia versioita Clive Barkerin kauhutarinoista. Myös taidepuoli toimi todella hyvin, vaikka se piirtojälki vähän heittelikin tietyissä muissa Kalman jatkosarjoissa.

[Leo]

Miksei onnistuisi? Tai siis sarjakuvan ongelma on se että sen voi lukea sitä tahtia kuin halua eivätkä äkkinäiset välähdykset (esim. ruumiista  yms.) onnistu ja näin ei voi todellista kauhua luoda... Mutta tarkkaan piirretyillä kuvilla ja oikealla juonilla ja ruutujen jaksotuksella voisi onnistua, sillä nopeasti ajatellen miksi joku TV:stä tuleva kuvattu ja näytelty kohtaus tai elokuva voisi olla "kauhea"?

[Hazart]

Tai jos lukee surkeasti tehtyä räpellyssarjakuvaa (vaikka kotimaista sellaista). Onhan se aika kauheaa. Jopa ilman niitä yllätyksiä.

  HAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHA!

[thepanu]

Mielestäni CrossGenin Route 666 onnistuu kohtalaisesti, ellei nyt ihan pelottamaan mutta mukavasti jännittämään ainakin.

Myös minisarja Possessed yrittää olla kauhusarjakuva, mutta kyllä se toiminnan puolelle kallistuu. Toisaalta varsin häiriintynyttä kuvamaailmaa kyllä välillä, siitä taiteilijalle propsit.

EDIT: Ai niin, jos vastais alkuperäiseen kysymykseenkin. Hmm. Ei kauhu kyllä ainakaan samalla tavalla toimi kuin elokuvissa, ja säikyttelukauhu ei varmasti onnistu mitenkään päin. Mutta vahvasti omaa mielikuvitusta vaativa sarja voi toimiakkin. Vastaan tosin ei ole tullut vielä mitään todella pelottavaa.

[Gamma]

Itse olen aikoinani turruttanut itseni kauhuelokuviin aikanaan niin pahasti, että en saa niistä irti samanlaisia kauhukokemuksia, mutta kauhukirjat... huu!

Kirjaa voi lukea yksin pimeässä ja hiljaisessa huoneessa ja kaikki on luotava oman pään sisällä. Kauhikirjojen lukeminen voi olla todella... kauheaa
(verbaalinen ulosantini kangertelee)

Mitä sarjakuvaan tulee, niin minulle tulee mieleen vain lähinnä irvokkaat tai hupaisat visualisoinnit, mutta voipihan tuota jossain olla oikeasti toimivaakin.

[Foxtrot]

Pienempänä jotkut sarjikset, jotka eivät välttämättä olleet suoranaista kauhuksi tarkoitettua materiaalia, vaan sisälsivät esimerkiksi selittymättömäksi jäävää tai sopivalla tavalla absurdia aineistoa, onnistuivat herättämään jos ei nyt varsinaista kauhua niin pelkoja, huolta ja ihmetystä. 1999 -sarjis (muistaakseni) sai huolestumaan maailmanlopusta, joka kansien sisällä kuvattiin. Varhaismopoiässä Kalmaa lukiessa kauhuun viittavat tuntemukset heräsivät kaveriporukan yhteisesti jaetusta kokemuksesta. Varmaan murrosikä pehmensi ja herkensi pitsanaaman takana olevaa aivoa olemaan altis kauhulle ja muulle heavylle stuffille.

Semmoinen olo on, että sarjakuvissa kauhua on hankala saada aikaan pelkällä graafisuudella. Sarjiksessa OM, muistan kokeneeni samantyylisen hämmentävän kauhunhetken kuin Lynchin elokuvissa usein on. OMissa tuo pieni hetki nousi jostain vinksahtaneen kokonaisuuden taustalta. Hetken lähestymisen alkoi jotenkin aistia pikkuhiljaa.

[Petteri Oja]

No se Seitsemäs kerros oli jokseenkin pelottava, vaikka eihän se kauhugenreen kuulu. Siinä oli "kaameaa" tarinan todellisuus. Kenties yliluonnollisia elementteja
on sarjakuvissa vaikeaa tai mahdotonta käyttää pelottavalla tavalla, mutta loistavasti kerrottu arkielämän pimeistä puolista ponnistava sarjakuva saattaa kyllä peljästyttää.

En muista että lapsenakaan olisin törmännyt oikeasti pelottaviin sarjakuviin. Kirjoihin ja kuviin kylläkin; kaikista kaameinta oli Noidan käsikirjassa ollut kuva vertavuotavasta irtileikatusta päästä.

[Hege]

Kalma oli pienelle pojalle (8 v.) niin hurja lehti, että sitä ei edes uskaltanut kuin vähän vilkuilla, ettei saisi painajaisia. Lehden sain serkuiltani, jotka eivät olleet sitä uskaltaneet lukea. Annoin lehden vuotta vanhemmalle kaverilleni, joka vei sen suoraan divariin ja vaihtoi Aku Ankkoihin.   Että kyllä ne sarjakuvat ossaa olla pelottavia. Nyt ko. lehti tuskin herättäisi suurempia väristyksiä.

Sarjakuvassa ei kauhutehoja saada aikaan elokuvan tapaan hirivöillä ja henkilöiden kirkumisella. Ennemminkin hyvällä tarinalla ja sen tunnelmalla, sellaista Hitchkock-tyylin tarinankerrontaa: mitään vaarallista ei tapahdu ja koko ajan pelottaa.

Ja sarjakuva joka pelottaa: Hellboyssa on ollut muutamia hyviä tunnelmakohtia ja Romano Scarpan Mikki Hiiret. Varsinkin tarinat Kalin kynsi ja joku tarina jossa Mikki saa takaumia lapsuudestaan (joku kaulakorujuttu siinä oli). Scarpan tarinat jäivät mieleen heti ekalla lukukerralla, sen hurjempaa minä en lapsuudessani tarvinnut niin oli ihan tarpeeksi jännää.

[Petteri Oja]

Ja sarjakuva joka pelottaa: Hellboyssa on ollut muutamia hyviä tunnelmakohtia ja Romano Scarpan Mikki Hiiret. Varsinkin tarinat Kalin kynsi ja joku tarina jossa Mikki saa takaumia lapsuudestaan (joku kaulakorujuttu siinä oli).

Mulla on samoja kokemuksia noista Scarpan jutuista! Nyt lähtee arvaus ulkomuistista, mutta Kalin kynsi taisi olla Taskukirjassa 73 ja se kaulakorujuttu ehkä 23:ssa, Mikki kuulee kummia, jossa oli muitakin hyviä mystisiä tarinoita, ikuinen tuli joka paloi jossain saarella jne. Jänniä tarinoita oli myös Mikki kummitusjahdissa -taskarissa, Scarpan tekemiä taisivat nekin olla, ainakin osa.

[Red Clay]

Kauhuelokuvat herättävät pelontunteen useimmiten tunnelmansa avulla, ei hirviöillä tai kauheilla tapahtumilla. Pitää myös muistaa, että kauhuelokuvien budjetit ovat usein hyvin rajalliset, minkä vuoksi hirvöistä ja pelottavista asioista voidaan vain vihjata, niitä ei voida kokonaan näyttää... ettei katsoja huomaa niiden olevan pelkkää lateksia ja paperimassaa.

Sarjakuvassa rajoituksia ei ole, hirviö voidaan tuoda kokonaan esiin. Mutta silloinhan se ei juuri toimi, koska mitään ei jää mielikuvituksen varaan.

Kauhusarjakuvakin kyllä toimii, jos siinä käytetään sellaisia visuaalisia keinoja mitä elokuvakin käyttää. Monet kauhuelokuvat ovat ainakin minusta kahta kauheampia jos ottaa äänet pois (monet mykkäelokuvat, kuten Nosferatu, ovat oikein erityisen pelottavia). Mutta suurin osa kauhusarjakuvasta on amerikkalaista ja amerikkalainen sarjakuva nojaa supersankariperinteeseen, jossa tapana on aina näyttää mitä vastaan taistellaan, joten siellä aina tuodaan ne hirviöt selkeästi esiin.

Eurooppalaisessa vaihtoehtosarjakuvassa jotkut tekijät, jotka eivät sinänsä tee kauhusarjakuvaa, hallitsevat kyllä kauhuelokuvistakin tutun tunnelmapitoisen kuvakielen. Mutta eiväthän ne sitten taas välttämättä pidä kauhua kertomisen arvoisena genrenä.

[Wilpuri]

Katsuhiro Otomon Domu onnistuu pelottamaan minua jänskällä alkupuolellaan. Loppu on turboahdettua mättöä, joka ei enää pelota, mutta tuskin sen on tarkoituskaan.

Eivät sarjakuvat kyllä toimi lähellekään elokuvan veroisesti kauhun luomisessa. Esim. Dark Waterissa jännitin ihan tolkuttomasti, vaikka kuvassa oli vain japanilainen nainen puhelimessa. Säikähdin ihan tolkuttomasti, kun punainen pikkutytön käsilaukku löytyy talon katolta. Ei tuollaiset onnistu sarjakuvissa... eikä kyllä monelta elokuvaohjaajaltakaan.

Täytyy toki ottaa huomioon sekin, että ihmiset pelkäävät eri asioita. Esim. mainitsemani Dark Water on omasta mielestäni aivan hillittömän pelottava, mutta suuri osa pitää sitä vain tylsänä. Toisaalta he voivat jännittää jotain sirpinheiluttajaa, mutta minä taas haukottelen...