Funnies-lehteä ei ole tänä vuonna näkynyt, mutta Groo vs. Conan -minisarja sitten saatiin päätökseen. Ei suositella Conan-faneille. Hypittiin eri ajoissa ja paikoissa. Osa sarjasta kertoi kuinka väki iloitsee Groon kuolemasta ja sitten suree Conanin kuolemaa ja sitä ettei Groo kuollut. Nykyajassa seurataan kun Sergio luulee olevansa Conan.
Sekoilua siis, vielä enemmän kuin Groo tavallisesti.
Epäonnensoturin faneille iloisia uutisia: 12-osainen Groo: Friends and Foes alkaa tammikuussa, ja kuten nimestä voi päätellä, siinä esiintyvät ennestään tutut moninaiset sivuhahmot, joita Conan-sarjassa ei ollutkaan lainkaan, paitsi Rufferto-koira.