Mun mielestä viimeaikaiset ropsut ovat olleet suorastaan mahtavia. En ole jouluun numeroa vielä hankkinut, mutta tekijälistasta päättelen, että ei se pettymykseksi osoitu. Toista oli 90-luvulla. Koko vuosikymmeneltä löytyy vain muutama lukukelpoinen lipare.
90-luvulla taso oli todellakin pääosin luokkaa "ne jämät, joita ei ole Taskareihin kelpuutettu", mutta en minä tämän menneen vuoden Roope-sedän tasostakaan kovin innoissani ole ollut. Aika heikkoa, vaisua ja kaikin puolin keskinkertaista menoa suurimmaksi osaksi. Olen vanhojen mestareiden ystävä, mutta ns. klassikoita on nyt ollut lehdessä ihan liikaa viime aikoina. Yksi per lehti olisi riittävä, niin voitaisiin pitää niidenkin taso hiukan korkeammalla. Paljon on ollut Scarpaa ja Cavazzanoa ja kumppaneita sellaisilta aikakausilta, jotka eivät ole heidän parhaitaan, ja ennen kaikkea käsikirjoitukset ovat olleet usein kovin mitäänsanomattomia, vaikka olisivatkin kovilta tekijöiltä.
En tiedä, mikä siinä sitten on, että esim. Scarpan kohdalla ei voida mennä sinne 60-luvulle asti todellisten Suomessa julkaisematta jääneiden helmien perässä. Ja niin paljon kuin vanhoja tarinoita julkaistaankin, Luciano Bottarolta ei vain saada yhtikäs mitään suomeksi. Ylipäänsä nämä "klassikot" ovat järjestään 70- ja 80-lukujen tarinoita, vaikka vanhempaakin matskua olisi julkaisematta vaikka millä mitalla.
1970-luku on italialaisen Disney-sarjakuvan huonoin aikakausi, ja tuolta vuosikymmeneltä julkaistiin tänä vuonna Ropsussa pikaisella laskutoimituksella 11 tarinaa. Suurin osa on ihan kelpo luettavaa, mutta mitään mestariteoksia niistä ei löydy. Eikä se yllätä. 70-luku oli vähän sellainen siirtymävaihe, jolloin kukaan tekijöistä ei ollut parhaimmillaan. Martina oli taantunut pääosin sille "ihan kelpo" -tasolle, ja muutenkin hyvistä käsikirjoittajista oli pulaa enemmän kuin ennen. Scarpakaan ei ollut entisensä, ei kirjoittajana eikä piirtäjänä. Bottaron suuruuden päivät olivat myös jo takanapäin. Piirrospuolella Carpi kehittyi edelleen (saavuttaen huippunsa 80-luvulla); samoin Cavazzano ja De Vita nousivat parhaimmilleen vasta myöhemmin. Sama pätee käsikirjoittajista Pezziniin ja Ciminoon, todelliset huippuvuodet olivat kaukana edessäpäin. Eli osa vanhoista mestareista oli hiipumaan päin, mutta kukaan ei ollut vielä täysin valmis ottamaan heidän paikkaansa "ykköskentässä".
Toki 70-luvullakin mestarillisia tarinoita tehtiin, mutta keskimäärin taso oli vähän alamaissa. Parhaista tarinoista aika suuri osa on julkaistu Taskareissa — ei tunnu oikein riittävän huipputarinoita enää Roopeen. Tai sitten niitä ei osata löytää. Oli miten oli, 70-luvun osuus nykyisestä Roope-sedästä on kohtuuttoman suuri. Olikohan peräti yksi tarina 60-luvulta tänä vuonna, ja se oli joku surkea Ciminon lyhäri. 50-luvusta ei toki puhettakaan. 80-luvun sarjoja nähtiin jonkin verran ja ne olivatkin keskimäärin pirteimpiä "klassikoista". Niistäkin kuitenkin valitettavan moni oli aivan vuosikymmenen alusta, jolloin 70-luvun ankeat haamut eivät vielä täysin olleet Topolinon yltä kaikonneet (lue: ei se Martina yhtään tasaisemmaksi ainakaan muuttunut...). Ja sitten oli kahteen kertaan Giorgio Bordinia, mikä alkoi lähennellä jo huonoa huumoria. (Seuraavaksi Luciano Capitanio -erikoisnumero?)
80- ja 90-luvuiltakin voitaisiin julkaista vaikka mitä hyvää, mutta kun ei. Samoin uudempien tarinoiden valikoinnissa on viime aikoina epäonnistuttu turhan usein. Kyllä siellä on niin paljon parempaakin tarjolla, sen huomaa ihan Inducks-scouttaamallakin hyvin helposti.
Joulukuun lehtikään ei ollut ihan niin huikea kuin ensiselailu antoi odottaa. Ihan kelvollisia olivat kaikki pitkät tarinat, mutta niin Martinan (ehkä? Inducks ei ole kirjoittajasta varma) ja Scarpan Roope-sarja kuin Gazzarrin ja Rotan Hessu-hupailukin jäivät kuitenkin vähän vaisuiksi. Valitse juoni -tarinoista pidän, mutta tämänkertainen ei ollut toteutukseltaan parhaasta päästä. Parhaaksi tarinaksi osoittautui Marconin ja Cavazzanon Mikki-juttu, mikä ei toki yllättänyt. Mutta vaikka Marconi on nero mieheksi ja Cavazzanon kasari-Mikki on upea näky, tämäkään ei nouse suurten klassikoiden joukkoon. Suurin ongelma lehdessä oli ilman muuta joulutarinoiden ja -tunnelman puute. Ei tämä niin pahasti flopannut kuin kahden edellisen joulukuun Ropsut, mutta vuosien 2007 ja 2008 järjettömän hyviin vuoden viimeisiin numeroihin on valovuosien matka.
Silti tämä lehti saa ihan suht puhtaat paperit, kun verrataan vuoden kokonaistasoon. Paras kokonaisuus oli varmastikin marraskuun numero, vaikka sitä tuoreeltaan tulikin Guerrini-höyryissä hiukan ehkä ylikehuttuakin. Tuo Horacen ja Guerrinin tarina saa omissa papereissani Roope-setä -lehden vuoden tarinan tittelin. Eikä se tule pelkästään Guerrinin piirroksiin kohdistuneen pitkän odotuksen vuoksi, vaan tuo oli aidosti todella erinomainen tarina.