Arvostelussa Roope-setä-lehti 10/11;
Lokakuun Ropsun kauhuteema lienee jo perinne. Perinnettä ovat pitäneet yllä aiemmilta vuosilta tutut loistavat kokonaisuudet. Valitettavasti nyt mennään sillä kaavalla, millä nykyisin on totuttu menemään. Vedetään riman alta ja pahasti.
Andrea Frecceron kansi. Ei, tällä kertaa se ei ole niin huono juttu! Tämä kansi on lehden ydin. Se on parasta tässä lehdessä. Minulle se antoi ensiksi luvan olettaa tulossa olevan jotain nykyisin liian harvinaista. Kun selailun myötä löysin Castyn nimen tekijöiden joukosta, olin innoissani. Kohtalon oikusta kansi ei liity mitenkään lehden sisältöön. Pettymys on valtaisa.
Aloitustarina, Lohikäärmesammal, jatkaa toista perinnettä. Se on kuukauden klassikko vuodelta 1972. Tekijämiehinä ovat tutut legendat Rodolfo Cimino ja Giorgio Cavazzano. Jos kyseessä olisi täysin tavallinen Ropsu, voisin kehua sarjaa moitteettomaksi, mutta koska kyseessä on perinnepaketti, jonka kunniakasta olemassaoloa tulisi jatkaa täysillä, päädyn moittimaan. Tarina on hyvä, tekijöidensä taattua laatua, mutta se on työnnetty täysin väärään väliin. Lohikäärmesammal ei kuulu juuri tähän numeroon. Juonessa minua pistää silmään yksi asia; miksi Tupu, Hupu ja Lupu hyväksyvät Roopen toiminnan? Lohikäärme/hirviö jää vangiksi! Ei Sudenpentujen kuulu katsella otuksen tuskaa hymyillen, kuten viimeisessä ruudussa tapahtuu. Miinus Ciminolle.
Pelko pois! on Castyn ideasta syntynyt, Massimo De Vitan väsäämä tarina, jolta odotin paljon. Erityisesti kannen ja Castyn nimen nähtyäni. Tämäkin tarina on hyvä. Valitettavasti joudun toteamaan samat asiat kuin edellisenkin sarjan kohdalla. Tämä tarina ei tunnu olevan kotonaan. Tästäkin jutusta löydän yhden pistävän seikan; sivu 67. Katsokaa tarkkaan. Tarinan hissi on täysin epärealistinen. Missä tuollainen kulkuyhteys hissistä rakennukseen on mahdollinen? Edes De Vitan taiteelliset vapaudet eivät anna tätä seikkaa anteeksi. Miinus De Vitalle.
Stefano Ambrosion ja Andrea Maccarinin Taavi Ankka ei usko aaveisiin jatkaa edelleen hyvien tarinoiden linjaa. Erityisesti Taavin esiintymisestä täytyy antaa erityismaininta. Mistä oikein johtuu, ettei tämäkään sarja kaikesta hyvästä huolimatta tunnu kuuluvan tähän lehteen? Ei perinnettä tällä tavalla jatketa.
Bruno Sardan ja Sergio Cabellan Milla-hupailu (?) Osaava opettaja onkin sitten täystyrmäys perinteille. Tätä sarjaa en voi myöskään kutsua hyväksi. Annan tässä vaiheessa ison miinuksen tarinoiden valitsijoille.
Takakannen yksisivuinen vaikuttaa mauttomalta vitsiltä. Ihan kuin joku haluaisi piruilla lukijoille. Nino Russon ja Alessandro Barbuccin yksisivuinen on surkeaa moskaa sekä (olemattomalta) juoneltaan että piirroksiltaan.
Seuraavaksi jakelen ison plussan. Marco Rotan kuukauden keräilypotretti on tuttuun tapaan hieno ja loistelias, mutta nyt myös sen takaa löytyvän artikkelin kirjoittaja on kunnostautunut. Jutussa ei kerrata yksityiskohtaisesti potrettiin liittyvän tarinan juonta, vaan sarjan synnystä kerrotaan mukavalla tavalla. Hyvä!
Lopuksi luovutan vielä yhden miinuksen. Tietotoimisto pettää nykyisin lähes aina. Niin nytkin. Se on ottanut esille jälleen ihan liian tutun asian ja jauhaa siitä vain pinnallisesti. Buu!
Yhteenveto: Tarinat ovat hyviä, erittäin hyviä suhteutettuna Ropsun nykyiseen yleistasoon. Pahaksi onneksi näillä tarinoilla ei vain Ropsun kauhuteeman loistavaa perinnettä jatketa sille kuuluvalla tavalla. Lehti on periaatteissaan epäonnistunut. Jos taas kysellään lukunautinnosta ja suosituksista, voin sanoa nauttineeni ja suosittelevani lehteä. Ainoa asia, mikä meni vikaan, oli teema.