Tuli pitkästä aikaa ostettua lähikaupasta Roope-setä, koska se oli Scarpa-numero (1/2015) ja koska hinta oli puolitettu 2,75 euroon (uusi hinta muuten oli jopa painettu lehden kanteen ihan alun perin, joten olikohan se lehden toinen painos?). Tuli myös luettua lehti kokonaan, mitä ei ollut tapahtunut todella moneen vuoteen.
Lehti oli näemmä kaikkien aikojen ensimmäinen ns. platinanumero. Minusta se oli selkeästi kaksijakoinen: kaksi ekaa tarinaa Karnevaalihuumaa ja Etelämeren turjake, toimivat, niissä oli ajattomuutta, anarkistista vauhdikkuutta ja hauskoja vitsejä Roopen rahasäiliössä. Jälkimmäinen stoori oli ennestään tuttu tarina taskukirjoista.
Kaksi viimeistä kertomusta, Musiikin mahti ja Ässien ässä, olivat heikkoja tai jopa surkeita. Minusta taidekin oli astetta heikompaa, eli siinä mielipiteeni eroaa äskeisestä Keuhkon näkemyksestä. Olisi mielenkiintoista kuulla millä perusteella ne oli valittu, sillä ne eivät tehneet kunniaa Scarpalle. Esim. musiikkitarinassa oli paha kusu, kun Roope ei älynnyt äänittää säveltä, joka aukaisi hänen rahasäiliönsä oven, mutta Karhukopla kekkasi tehdä sen heti. Ässien ässä oli pelkkää aivotonta kohellusta. No, Inducksin mukaan seikkailut olivat sentään ennen julkaisemattomia suomeksi, ja esiintyi niissä vaatimattomissa sivurooleissa myös Scarpan luomia hahmoja, mutta luulisi, että parempiakin samanpituisia juttuja olisi löytynyt.
Scarpa-aiheisiin artikkeleihin en ollut ihan tyytyväinen. Ne olivat lyhyttä silppua, jossa kieltämättä kuitenkin oli elämän makua ja tehtiin juhlakalua läheiseksi lukijalle onnistuneesti. Scarpan myönteisen Mikki-käsityksen perustelut olivat kiinnostavat. Tekstiä olisi silti saanut olla artikkeleissa enemmän, ja vastaavasti niiden otsikot ja oheiskuvat olisivat saaneet olla huomattavasti pienemmällä.
Jos Scarpan syntymävuosi kerrotaan jutuissa jopa kaksi kertaa, olisi nyt hänen kuolinvuotensakin pitänyt kertoa. Ristiriitaisesti yhdessä kohdassa sanottiin Scarpan kirjoittaneen noin kolmasosan piirtämistään tarinoista, mutta toisessa kohdassa määrä olikin noin puolet. Ja sarjakuvantekijän työskentelytavat ja -tekniikat olisivat kiinnostaneet enemmän kuin jokin myyttinen Venetsian inspiraatio. Scarpan mainittuun suureen suosioon Yhdysvalloissa olisi voinut tarttua (esim. siten, että paljonko häntä on julkaistu siellä, milloin ja missä lehdissä); ainakin minulle asia on vieras.
Kirjoittajien nimet olisi saanut lukea kaikissa artikkeleissa, ja aiemmin julkaistussa artikkelissa sen alkuperäinen julkaisupaikka eli Aku Ankan numero. Sisällysluettelossa oli seikkailujen järjestyksessä virhe ja muutenkin vajaasti kirjoitetut artikkeleiden nimet. Olivatko tuollakin sivulla oheiskuvat ja jättiotsikot muka niin tärkeät, että piti lyhentää artikkeleiden nimet sisällykseen?
Kaikkiaan ihan hyvä lehti silti. Olen takavuosina pettynyt Roopen ja Akun sisältöön niin monesti, että en ole viitsinyt edes vilkaista niitä. Semmoinen fiilis on tullut, että kovasti yritetään miettiä muita uudistuksia, mutta itse julkaistavien tarinoiden ja taiteen sisältöön ei niinkään panosteta. Suuresta seikkailumäärästä pitäisi valita suomeksi vain parhaimmat. Vuoden kakkosnumero on jälleen varsin huono, ja ostamatta jää vuorenvarmasti, vaikka saisin puoleen hintaan.
