Ryhmä-X seikkailee varsin luontevasti avaruudessa, ja on käsikirjoittajasta kiinni kuinka kulloinkin valittu ympäristö toimii. Onnistuneita avaruusseikkailuja on runsaasti, mutta Brubakerin ylipitkä tarina jätti minulle, monen muun tavoin, ikävän jälkimaun. Sitä lienee nyt turha enää muistella.
Tämä uusimmassa numerossa päättynyt Whedonin tarinakokonaisuus kuuluu kirkkaasti kaikkien aikojen parhaimpien supersankaritarinoiden joukkoon aina dramaattista, varsin nokkelasti kirjoitettua päätöstään myöten.
Ajatus jättimäisestä luodista oli ensilukemalta hieman hassu, myönnettäköön, mutta sitä oli käytetty varsin oivaltavasti keskeisenä osana tarinan loppuratkaisua.
[spoiler]Erityisen hauska näpäytys tavanomaiselle juonikuviolle on Ihmenelosten osuus, jossa kaikkien supervoimilla on tärkeä roolinsa ongelmanratkaisussa ja lopussa kaikki "menee kuin elokuvissa".
Tietyllä tapaa Whedon nostaa Ihmenelosten osuudessa itsensä jalustalle näyttäessään, että näin tämän olisivat muut kirjoittaneet. Ehkä hieman ylimielistä, mutta totta sekin että keskivertoseikkailu on kirjoitettu juuri tuohon tapaan – laiskasti.[/spoiler]
Sen sijaan annan piut paut sen suhteen, miten mikäkin tarinakokonaisuus ja siinä esitellyt hahmot sopivat sarjakuvien jatkumoon, tarinat nyt vain ovat parempia kun ne kirjoitetaan lahjakkaiden käsikirjoittajien toimesta eikä toimituksen palavereissa.