G. I. Joe

[Veli Loponen]

Kyllähän G.I. Joe ilmestyi sarjakuvalehdissä jo 40-luvulla. Nyky Joen kuitenkin voi erottaa noista vanhoista, koska Hasbro aloitti nykyjutun vasta 1982. Sitä ennen lelusarja ja sarjakuvakin taisi olla enempi normaalia armeijajuttua.

[Wladislaw]

Kuinka iso osa Marvelin G.I. Joe -sarjoista lopulta julkaistiin suomeksi (en pikaisella googletuksella löytänyt tietoa)? Pääsarjaa ilmestyi 155 numeroa ja sitten oli niitä Special missioneja ja muita lehtiä kuten joitain annualin tyyppisiäkin. Suomessa lehteä ilmestyi sen verran, että yli 160 jenkkilehteä olisi mahtunut.

Tämmöinen löytyi, liekö siellä kaivattu tieto: http://www.yojoe.com/comics/finland/

[Veli Loponen]

Oho. Olen kyllä totakin sivua selaillut, mutta en osannut etsiä sieltä ulkomaisia julkaisuja. Kiitos.

[Lönkka]

Ballad of G.I. Joe -kipale:
http://www.funnyordie.com/videos/076041c13b/the-ballad-of-g-i-joe

[Darzee]

Näyttää tuo miljoona kertaa sotilaallisemmalta kuin viimekertainen lelumainos. Toivottavasti kaikki paskahärpäkkeet unohdetaan ja keskitytään realistiseen ja brutaaliin mättöön.Tiedän ei onnistu koska lelut mutta saapi toivoa.

Eihän sarjakuvakaan koskaan mihinkään realistiseen mättöön keskittynyt, vaan hahmojen hassut univormut ja ajoneuvot seurailivat aina sitä, mitä Hasbro lelukauppoihin pukkasi. Ammuttiinhan siinä oikeilla pyssyillä ja hahmoja kuolikin, mutta lelumainokseksi sekin alkuaan luotiin. Ja vanhaan G. I. JOE-piirrettyyn sama pätee vielä puhtaammin.

G.I.JOE (ainakin tämä A Real American Hero-pohjainen versio) on juurillaan, kun kankaalla nähdään samat tankit, lentsikat ja hahmot, jotka kansoittavat leluhyllyjä.  Sarjakuva toimi siitä huolimatta pitkään oikein mainiosti, ja ehkä elokuvakin toimii - mitään Thin Red Lineä tai edes Likaista tusinaa tuskin kannattaa odottaa.

[Matti Veekamo]

Sarjakuvahan nimenomaan alkupäässä keskittyi yllättävän realistiseen touhuun (sarjakuvatasolla tietenkin). Oli Vietnamin sodan traumoja, aseet taisivat olla jopa melkein 1:1 oikeiden kamojen kanssa ja panssarivaunut sun muut näennäisesti kopioivat aitoa shittiä. Myös armeijaslangi jne. yritettiin muodostaa mahdollisimman aidoiksi.

Varsinkin Erikoistehtävät olivat tässä suhteessa erinomaisia esimerkkejä. Loppuaikana homma meni sitten vituiksi paskoine hahmoineen ja elokuva päättä ottaa mallinsa tästä huonosta ajanjaksosta.

[Darzee]

Sarjakuvahan nimenomaan alkupäässä keskittyi yllättävän realistiseen touhuun (sarjakuvatasolla tietenkin). Oli Vietnamin sodan traumoja, aseet taisivat olla jopa melkein 1:1 oikeiden kamojen kanssa ja panssarivaunut sun muut näennäisesti kopioivat aitoa shittiä. Myös armeijaslangi jne. yritettiin muodostaa mahdollisimman aidoiksi. Varsinkin Erikoistehtävät olivat tässä suhteessa erinomaisia esimerkkejä. Loppuaikana homma meni sitten vituiksi paskoine hahmoineen ja elokuva päättä ottaa mallinsa tästä huonosta ajanjaksosta.

On totta, että ihan sarjakuvan alkuaikoina härvelit ja pyssyt eivät olleet vielä yhtä suuren luovan vapauden piirissä kuin myöhemmin, vaikka jo ensimmäisen kymmenen numeron aikana taidettiin lennellä jetpackeillä. Muutenkin jo ihan lehden alkutaipaleella mukaan tuotiin aivoaaltokartoittimet, robottihaarniskat ja monet muut supersankarisarjoista tutummat jutut, puhumattakaan lukijoiden enemmistöön suuresti vedonneesta ninjatematiikasta.

G.I.Joeta ei mielestäni voi ankkuroida osaksi mitään "realistisen" sotasarjakuvan perinnettä, eikä elokuviltakaan siksi kannata muuta odottaa. Toki olisi kiintoisaa nähdä leffakässärien heijastelevan oikean maailman konflikteja, kuten sarjakuvissa välillä tehtiin.

[Tina DeMona]

G.I.Joeta ei mielestäni voi ankkuroida osaksi mitään "realistisen" sotasarjakuvan perinnettä, eikä elokuviltakaan siksi kannata muuta odottaa.

Eikä minusta tarvitsekaan. Eikä kannattaisikaan. Realistisuus =/= hyvä. Noita kohtuurealistisia sotefilmejä nyt tuntuu tärskähtelevän kyllä esille asiasta kiinnostuneille.

Jos oltaisiin kerrankin uskollisia niille oikeasti hyville jutuille ja hahmoille ja tehtäisiin jotakin puolimalliin järkevää. Ja kiinnostavaa. Jossa olisi muutakin kuin muutama hassunhauska näyttelijä ja läjäpäin CGI:tä. Se olisi alku. Jos elokuvassa olisi esim. käsikirjoitus ja ohjaajalla sellaista mitä tykkään kutsua tyylitajuksi.

G. I. Joe on lähtökohtaisesti suunnilleen yhtä lähellä realistista sodankäyntiä kuin Batman mellakkapoliisia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että pellehatun saa heti heittää päähän ja vetää koko eepoksen läpi kainalopieru-taktiikalla.

[Matti Veekamo]

G.I.Joeta ei mielestäni voi ankkuroida osaksi mitään "realistisen" sotasarjakuvan perinnettä, eikä elokuviltakaan siksi kannata muuta odottaa. Toki olisi kiintoisaa nähdä leffakässärien heijastelevan oikean maailman konflikteja, kuten sarjakuvissa välillä tehtiin.

Nimenomaan "realistinen" olisi hyvä sanamuoto. Mieti jotain taistelua Cobra-saaresta. Politiikkaa, tiedustelu-joukkoja ja perinteisiä panssarivaunuhyökkäysiä ilmatuella. Näiden muotoilu oli sarjakuvatasolla ihan realistista ja vähän taisi näkyä jotain robottisotilaista. Pääasiassa kuitenkin mano et mano ilman mitään helvetin kauheita hilavitkuttimia.

Olen kyllä aika varma että alkupäässä mentiin enemmän tällä sarjakuvatasolla leikki-realismilla ja kaikki pahimmat alitukset mönjää syöksevine jätesotureineen tuli vasta sarjakuvan loppupuolella. Taino, ne Action Force lehdet mitä kokoelmista löytyy ovat suurimmaksi osaksi ihan siedettävää sotaläppää. Humoristista mutta vielä osittain jalat maassa. Miten sen nyt sanoisi, se että porukassa heiluu ninjoja ja muodonmuuttajia ei ole vielä elokuvassa nähdyn ylivedetyn perseilyn tasoa.

[Veli Loponen]

Nimenomaan "realistinen" olisi hyvä sanamuoto. Mieti jotain taistelua Cobra-saaresta. Politiikkaa, tiedustelu-joukkoja ja perinteisiä panssarivaunuhyökkäysiä ilmatuella. Näiden muotoilu oli sarjakuvatasolla ihan realistista ja vähän taisi näkyä jotain robottisotilaista. Pääasiassa kuitenkin mano et mano ilman mitään helvetin kauheita hilavitkuttimia.

Olen kyllä aika varma että alkupäässä mentiin enemmän tällä sarjakuvatasolla leikki-realismilla ja kaikki pahimmat alitukset mönjää syöksevine jätesotureineen tuli vasta sarjakuvan loppupuolella.

Tää alkaa lipsumaan sarjakuvakeskusteluksi, mutta menköön. Oon nyt lukenut IDW:n Classic G.I.Joe -kokoelmia kasiin saakka (kohta siirryn ysiin) ja ehkä realistisimmillaan sarja oli kymmenen ekan numeron aikana. Sen jälkeen alkoi lehden oma tyyli selkeästi muotoutua ja sillä linjalla jatketaan vielä esim. numeron 80 tienoilla. Koko ajan olen pelännyt, että koska se todellinen tasonlasku tulee, mistä aina puhutaan. Kuulemma yli sadan numeron pitää kuitenkin mennä.
Mutta toi oli hyvä huomio, että kyllä Marvelin juoksussa nimenomaan sarjakuvatasolla mentiin aika realismilla. Tyypit pukeutuu hassusti ja välillä käyttäytyykin, mutta taistelut on sellaista, mitä voisi ehkä odottaakin.
Mutta oon ilmeisesti niitä harvoja, jotka tosta ekasta elokuvasta piti. Uuttakin odotan mielenkiinnolla.

[Darzee]

Koko ajan olen pelännyt, että koska se todellinen tasonlasku tulee, mistä aina puhutaan. Kuulemma yli sadan numeron pitää kuitenkin mennä.

Oma mielipiteeni on, että taso alkoi laskea siinä numeron 120 tienoilla, vaikka vielä tämänkin jälkeen yksittäisiä hyviä tarinoita tuli useita.

Mutta toi oli hyvä huomio, että kyllä Marvelin juoksussa nimenomaan sarjakuvatasolla mentiin aika realismilla. Tyypit pukeutuu hassusti ja välillä käyttäytyykin, mutta taistelut on sellaista, mitä voisi ehkä odottaakin.

Realismi riippuu aina siitä, mihin verrataan. G.I. Joe-piirrettyyn verrattuna sarjakuva oli hyvinkin realistinen, mutta en edelleenkään osaa asemoida sitä kokonaan samaan lokeroon kuin jotain Sgt. Rockia, Enemy Acea tai Sgt. Furya, joiden kanssa sillä toki on yhteistäkin.

Marvelin G.I. Joeta on myös hauska verrata sen kanssa samaan aikaan ilmestyneeseen, niin ikään Marvelin kustantamaan The 'Namiin, jonka taustalla myös Joe-käsikirjoittaja Larry Hama hääri. The 'Namhan oli otteiltaan hiukan G.I. Joeta ronskimpi, mutta kuitenkin Comics Coden piirissä ja varmaan upposi osin samaan yleisöön.

Se, etten pidä sarjaa yhtä realistisena kuin muut kommentoijat, ei kuitenkaan merkitse, etten pitäisi siitä. Päinvastoin, G.I. Joe kuului varhaisnuoruuteni sykähdyttävimpiin sarjakuvaelämyksiin, ja juuri noiden "realistisimpien" hetkiensä vuoksi. G.I. Joe-hahmojen kuolemat koskettivat tuolloin (ja ehkä osin vieläkin ) syvemmältä kuin vaikkapa Tuntemattoman kaatumiset.

[Darzee]

Enpä kyllä muista että aikanaan olisi The 'Namia verrattu G.I.Joeen.

Eikö? Jännä juttu. Olin The 'Namin ja G.I. Joen parhaina 80-luvun vuosina vielä liian pieni niihin tutustumaan, mutta ehdin G.I.Joen mukaan yhdeksänkymmentäluvun alussa lelujen myötä ja luin hiukan päälle kymmenvuotiaana ne suomeksi tulleet 'Namit, jotka täällä julkaistiin Korkeajännitys-spesiaaleina.

Kun luin molempia lehtiä sitten alusta alkaen vanhempana uudestaan, oli minusta luonnollista verrata niitä toisiinsa. Kaksi saman kustantamon useita vuosia samanaikaisesti ilmestynyttä sotasarjakuvaa, joissa vielä käsitellään samaa ajanjaksoa. Marvelin G.I. Joessahan palattiin usein tiettyjen sarjakuvan päähenkilöiden Vietnam-kokemuksiin, kuten tässä ketjussa on aiemmin huomautettu.

Tässä katsannossa The 'Nam oli enemmän "perinteisen" sotasarjakuvan tyylinen, vaikka moniin nykysarjoihin verrattuna se on tietysti sillä tavalla sliipattu, että kiroilua, aivan yksityiskohtaisimpia väkivaltakuvauksia ja rivouksia ei ole niinkään mukana.  G.I. Joe eräällä tavalla muodosti sillan sotasarjakuvien ja lelumyynnin tueksi luotujen tai niiden siivellä syntyneiden sarjojen välille.

"Oheistuotesarjoista" G.I. Joe oli ehdottomasti paras ja ilmeisesti pitkäikäisinkin, vaikka Marvelin muutkin vastaavan tapaisella konseptilla luodut sarjat ovat monesti yllättävän luettavia, ainakin Bill Mantlon Rom ja Micronauts, joista jälkimmäistä olen tosin lukenut vain kaksi numeroa.

G.I. Joeta ei, toisin kuin näitä edellä mainittuja, koskaan ympätty Marvelin pääuniversumiin. Tietääkö joku, olisiko tällaiseen joskus ollut haluja? Joen kanssa muutamaan otteeseen seikkailleet Transformersithan kohtasivat Hämähäkkimiehen oman lehtensä alkutaipaleella. Kun alun perin minisarjaksi kaavailtu TF paisui jatkuvaksi julkaisuksi, unohdettiin tämä armollisesti.

Juttuni voinee siirtää johonkin niille paremmin sopivaan ketjuun, esim. G.I. Joe-sarjakuvien omaan ketjuun, jos sellainen on.

[Veli Loponen]

Siirretty.
Kyllä Marvelin G.I.Joe tosiaan lelusarjakuvista on ihan kärkikastissa. Pitkälti johtunee Larry Hamasta, joka osasi tasapainottaa sarjaa, niin että Hasbron määräykset lisätä yhtäkkiä lisää hahmoja ja välineitä eivät hirveästi haittaa menoa ja juoni on kaiken aikaa vauhdikas ja mukaansatempaava.
Erityisesti näin vanhemmalla iällä, kun jostakin syystä on tullut hieman allergiseksi supersankarien (tai niiden fanien) jatkumoille Haman G.I.Joe on virkistävää vastapainoa. Vaikka lehti pitkälti oli ja on jatkuvajuoninen, jatkumoa ei väen vängällä yritetä pitää yllä. Juurikin luin kokoelmaa (se kasi), jossa kenraali Worthington muuttuu valkoihoisesta tummaihoiseksi ja kapteeni Minh taikoo itselleen pipon ja kasvattaa kunnon risuparran yhden illan aikana.

Munkaan muistini mukaan Joet eivät ole tavanneet muita kuin Transformerit.

[JussiDBC]

G.I.Joe on mulle tärkein lapsuuden sarjakuva Batmanin rinnalla.

Vaikka en enää yläasteella Action Forcen joka numeroa ostanutkaan(johtuen avaruuspelleilyistä, ja lelupuolella mutanttihirviömatskuista), muistan kun lehden viimeinen numero ilmestyi ja itselle tuli todella haikeat tunnelmat. Vieläkin kun selailen lehteä silloin tällöin, niin vanhat fiilikset tulee mieleen.Oli se yllättävän kova paikka.

IDW:n kokoelmiin törmäsin ekan kerran vasta kesällä San Diegossa , olin unohtanut ne, mutta nyt kun luin etusivulta kokoelmista, niin kyllä täytyy ehdottomasti tutustua.

Missä alkupään kokoelmissa on parhaat tarinat, jos ykköskokoelma on vasta aloittelua?

G.I. Joe on vain niin nostalgista, vähänkuin ensimmäisen Burtonin Batmanin katsominen.

[Veli Loponen]

Missä alkupään kokoelmissa on parhaat tarinat, jos ykköskokoelma on vasta aloittelua?

Ensimmäiset kymmenen jaksoa (eli eka Classic-kokoelma) on tosiaan lämmittelyä. Tyyliltään samankaltaista kuin Special Missionit johtuen ehkä siitä, että Herb Trimbe on niissä enimmäkseen piirtäjänä ja jopa kirjoittajana. Sen jälkeen juttu alkaa nousemaan johtuen ehkä siitä, että tarinat muuttuvat jatkuvajuonisiksi ja Hama vakiintuu kirjoittajaksi. Ehkä Cobra-saaren synnyn molemmin puolin ollaan alkupuoliskon huippukohdassa (eli Cobra-saari syntyy numeron 40 tienoilla). Nyt kun olen kahdeksan ekaa kokoelmaa lukenut, niin nousu on selkeästi hidastunut ja tasoittunut, mutta edelleen ollaan hyvän paremmalla puolella. Eli jos vain varaa on, niin kyllä mä ainakin suosittelisin vaikka ekojen kymmenen kokoelman hankkimista.
Ainakin mulla nää on uponnut niin hyvin, että kokoelman lukemisen aloittamisen jälkeen on vaikea päästää sitä irti, ennen kuin loppuu.