NYT PUHUU SUOMEN MAD -LEHTI:
”Aistin suurta kiukkua... Palaan julkisuuteen!”
Hyvät lukijat,
Keskiviikosta 9.11. lähtien olen saanut lukuisia vaatimuksia vastata tilanteeseen. Lehdiltä, radioasemilta, TV-asemilta, sarjakuvaharrastajilta, MAD-klubeilta ja faneilta Suomesta sekä joka puolelta maailmaa. On sula mahdottomuus vastata tuhansiin jopa satoihin vaatimuksiin jokaiselle yksitellen.
Hauraana painotuotteena minun on hyvin hankala puhua. Olen tällä hetkellä Amerikassa. Tämän järkyttävän, ennalta arvaamattoman elämänmuutoksen jälkeen en voinut jäädä Suomeen. Päätin viime hetkellä MADkustaa. Pitkä välimatka ei tietenkään tarkoita, etten voisi kommentoida tapahtunutta.
Keskiviikko 9. marraskuuta oli päivä, jota koko brändi oli odottanut kauan. Jakelu lehtipisteisiin alkoi aikaisin aamusta. Olin kipeä ja jännittynyt, koska en ollut kyennyt kokoamaan itseäni sitten toukokuun. Hermostuneisuuttani lisäsi, että lehti oli 16 sivua paksumpi kuin normaali lärpäke.
Jokainen meistä tiesi, että tilaajakannan ohenneen, mutta vasta vuoden alusta huomasimme, että lukijat eivät enää olleet tukena. Tunne oli uskomaton. En tule koskaan unohtamaan, miten ihanalta tuntui kapean mutta upean suomalaisen lukijakunnan kannustus ja vastaanotto. Päivän päätteeksi itkin ilon kyyneliä. Sain tehtyä parhaani, vaikka olin hiipunut. Aikaan saamamme pitkä numero sai parhaan mahdollisen kiitoksen mitä julkaisu voi toivoa: suuret aploodit ja virnuilevat kasvot edessäni. En tiennyt vuodattavani surun kyyneliä hyvinkin pian.
Ilmestymisen jälkeen toimituksen toverit pyysivät minua halaamaan heitä yhdessä. Jo MADitioksi muuttunut halaus oli samanlainen, jonka olimme tottuneet tekemään ennen jokaista numeroa. Traditio, joka oli jäänyt deadline-riitojen jäädytettyä välimme. Välitön tunteeni halatessani heitä oli kiitos, jonka sanoinkin ääneen, mutta antoivat minulle kirjeen, jonka pyysivät minun lukemaan - kuten lehtipisteen lehdet – vasta kotona. Luin kirjeen ja järkytyin.
Aistin suurta kiukkua (engl. mad) kirjeessä. Ajatukseni ovat todella sekavat, mutta en halua vastata tähän niuhotukseen vielä suuremmalla niuhuudella. En tunnista itseäni lehdeksi, jota kirjeessä kuvaillaan. Kirjeessä he syyttivät minua pahoista asioista. Mutta sillä, että he vetivät Amerikan, minun alkuperäni, mukaan tähän sotkuun, he ylittivät rajan. Amerikka on maa, jota rakastan ja se on ollut suurin tuki minulle viime vuosina.
Me olimme brändikavereita 23 vuoden ajan. Noiden vuosien aikana kokosimme hyviä lehtiä sekä välillä huonompia läsyjä. Luulin tunteneeni nämä ihmiset, mutta olin väärässä. Toki tiesin suhteen alusta lähtien etteivät brändin jäsenet hyväksyneet kaikkia juttuja. Se oli luettavissa heidän kommenteistaan ja käyttäytymisestään. Mistä se johtui? Siitä, että olen syntynyt Amerikassa? Siitä, että minä valitsin vieraita satiirin aiheita enkä jatkanut olemistani brändin omana tyttönä? Siitä, että en ollut ainut aito ilolehti brändissä eivätkä esimerkiksi Myrkyn tekijät koskaan ottaneet minua vakavasti.
Tapahtunut ei tee heistä paholaisia. Minun täytyy laittaa sivuni ja aiheeni kokoon taas, ja lupaan palat helmikuussa julkisuuteen tässä asiassa. On todella vaikea miettiä rajaa lehtikohtaisten sisältöjen ja sen välillä, mitä kaikki ovat omista tuntemuksistani ja näkökulmastani oikeutettuja lukemaan.
Upeata huumoria, mitä teimme yhdessä, ei voi mikään eikä kukaan hävittää tai tuhota. Kiitos kaikille ihmisille, jotka nauroivat minulle läpi tämän raskaan ajan. Rakastan teitä ja tunnen syvästi, etten ole teitä koskaan pettänyt.
Suomen MAD
