Ja värien ja jäljen yms. kannaltahan näyttö on huono kuvan antaja. Jopa tulostimen vedos/tulostus on kohtalainen, kun niin paljon riippuu just sit siitä lopullisesta vaiheesta eli painamisesta. Eli ellei esim. jotain väriä ole tarkkaan määritelty (Pantone) ja painettu omana värinään, niin todennäköistä on, että cmykkinä se ei toistu TÄYSIN haluttuna.
Tuostapa tulikin mieleeni, vanhana lehti-AD:na kerron muutaman perusasian, jotka useimmille onkin tuttuja mutta joillekin saattaa olla uutta:
Kuvaputken toimintaperiaate on valoon perustuva RGB,
Red Green Blue, jossa kaikkia värejä 100% tekee valkoisen.
Väripainatuksen periaate on tummuuteen perustuva CMYK,
Cyan Magenta Yellow Kohl, jossa kaikkia värejä 100% tekee
peittomustan.
Värien rakennustapa on siis erilainen. Photarissa värejä säätäessä tärkein apuväline on se pieni ikkuna, joka kertoo kunkin kuvanosan CMYK-arvon, kun pointteri viedään päälle. Tämä on yhtäpitävä todellisuuden kanssa ...paitsi!
Paitsi että paperin imukyky vaikuttaa tummuuteen. Kiiltävälle liitupaperille painettu sama kuva on hyvinkin 10-15% vaaleampi kuin huokoiselle sanomalehtipaperille painettu. Lisäksi, mitä imevämpi paperi on, sitä karkeampaa rasteria joudutaan offset-painatuksessa käyttämään ettei väri muodosta lammikoita. Liian vähän imevää paperia taas joudutaan kuivattamaan painopuuterilla, ettei märkä väri tahriinnu seuraavan arkin osumasta.
Pantone on eräs tapa määrittää väriarvot, ja perustuu alunperin grafiikan alalle kehitettyihin huopakynä- ja leikkuukalvosarjoihin, joissa samalla pantonenumerolla saatiin sama väri. Kirjapainoihin pantoneskaalaus levisi asiakkaiden pyynnöstä, ei omasta aloitteesta.
On muitakin väripainatuksen muotoja kuin nelivärinen
prosessiväreillä painaminen. Esimerkiksi firmojen logot ja yksittäiset lisävärit tehdään yleensä omana painatuksenaan, jossa ns. PMS-prosenttikartan perusteella määritellään painoväri, joka sitten sekoitetaan eri väritahdaksista suoraan koneen kouruun.
Lopputulosta on kokeneen verrattain helppo arvioida näytöltäkin, kun tietää tarkkaan millaisen värin mitkäkin prosentit antavat. Kannattaa katsoa niitä photarin ilmoittamia prosentteja, ja pitää pantoneviuhka ja mahdollisesti pms-kartta käden ulottuvilla. Ja koko ajan muistaa, mille paperille painetaan. Kirjapainosta saa ja sopii kysyä, missä sijaitsevat sävykuvien musta ja valkoinen pää - yleensä hyvään tapaan kuuluu välttää 100% tukkomustaa (lammikoita!) ja 0% valkoista - pienin mahdollinen piste löytyy yleensä jostain 3-6% väliltä, ja tämä valitaan valkoiseksi. Tehosteena ja sarjakuvien värityksessä toki 0% on aivan perusteltu, valokuvissa yleensä ei.
Jos värityksessä käyttää aina tiettyjä sävyjä samassa kohden, on hyvä tapa ilmoittaa painon ohjeistuksessa niiden todelliset
pantonearvot. Silloin painaja voi omasta viuhkastaan tarkistaa, että väri tosiaan on haluttu.
Tän verran nyt, joku muu jatkakoon...
