Eihän näitä järjellä selitellä. Arvokkain ja irvokkain Lassi ja Leevi -albbari on se ihan ensimmäinen suomalainen tekele, värialbbu "Olipa kerran kaksi tosi kivaa kaverusta - Lassi ja Leevi" (Semic 1988) ja kakkosena kakkosalbbari Hillittömän menon mestarit (1989), joissa on karmeat karamellivärit, könkköinen suomennos (ruotsista käännetty) ja plinkeli plonkeli ladonta.
Toinen hamuttu kohde on Larsonin Kaukana poissa 5 (Semic 1993), jonka oikeudenomistajat vetivät pois myynnistä - Larsonia kun ei saanutkaan julkaista perusalbbarien muodossa (4 ruutua per sivu).
Saman poppoon lievästi sanoen anaalinen suhtautuminen julkaisujen tasoon ja taittoon on estänyt uudempien Larson -albbujen ilmestymisen meikäkielellä.
Nykyisin ei Lassia ja Leeviä sen paremmin kuin Larsoniakaan saisi enää julkaista muuta kuin juhlakirjaformaatissa.
Karin pilapiirroskirjoja, signeerattujakin, voi löytyä ainakin Helsinkiläisistä divareista kympillä - parilla. Tuskin Välskärin kertomuksia on toistaiseksi sen arvokkaampi.