Kävin (viimeinkin) katsomassa Hellboyn. Ehdottomasti paras näkemäni sarjakuvan elokuvasovitus.
Veit jalat suustani. Eilen kävin Hellboyn katsomassa ja Hellboy oli elokuvana jopa hämmästyttävän hyvä. Pariin tuntiin oli saatu ahdettua paljon tavaraa. Elokuva ei rönsyillyt liikaa ja toisaaalta vältti pahimmat juonen silppuamiset eikä kiirehtinyt liiallisesti.
Ainoat pahat ongelmat liittyvät nykytoiminnoille niin tyypilliseen suuruudenhulluuteen.
Tästä olen eri mieltä. Toisaalta suosikkiohjaajani onkin John Landis joten se siitä. Suuruudenhulluus toimii jos se toteutetaan pilke silmäkulmassa eikä niin vakavasti kuin nykyään Hollywoodissa on tapana.
Masokisti SS- upseeri on mauttomuutensa ansiosta paras pahis pitkään aikaan.
Harvinaisen häijy pahis. Tyylikäs mutta luotaantyötävän vastenmielinen.
Siträ en minäkään ymmärtänyt miksi pirussa niiden hirviöiden (tai demonien, jos haluatte) piti olla sellaisia limaisia lonkero-olentoja. Lonkero-hirviöitä on nähty elokuvissa jo ihan tarpeeksi.
Elokuvan loppuun olisin toivonut jotain drmaattisempaa, mutta hiukan lässystä lopetuksesta huolimatta Hellboy potkii ja lujaa.
Kerrankin supersankarielokuva jolle jopa toivoo jatko-osaa.
Näin kuvailin veljelleni elokuvan Hellboyta: Ajattele sumopainijan, punaisen demonin ja Max Paynen ristisiitos joka pitää paljon kissoista.
8) 8)
Ja sitten vain odottamaan että sarjakuva rantautuu Suomeen.