Miyazakin Kiistelty Linna on nyt nähty Pekka Lehtosaaren suomalaisena dubbina isolta kankaalta.
Lähtökohdat eivät olleet hyvät. Kyseessä on ensimmäinen Miyazakin elokuva, jota fanaattisimmatkin Ghiblin fanit ovat eri foorumeilla jopa haukkuneet. Se on kuulemma ylipitkä, tarina on hajanainen, loppu on pakotettu ja töksähtävä, ja mitä kaikkea vielä. Syyksi on esitetty, että vika on siinä että tämä on ensimmäinen Miyazakin elokuva joka tietoisesti on tuotettu maailmanlaajuiselle yleisölle: englantilainen alkuperäisteos, Disneyn rahoitus, maailmanlaajuinen huomio. Mitä muuta lopputulos voisikaan olla kuin vesitetty kompromissi. Ei yhteiskunnallista kommentaaria edes. Näin kirjoittavat yleisön syvät rivit englanniksi, saksaksi ja italiaksi.
Mikä kumma sitten siinä on, että minä näin siinä monia ansioita, jotka Mononokesta ja Henkien kätkemästä nimenomaan puuttuivat. Mononokea ja Henkien kätkemää katsellessa huomasi monia kohtia, joissa alkoi ihmetellä, mahtoiko Ghiblillä kukaan tietää tuossa elokuvan vaiheessa mitä tarinalle oikein pitäisi tehdä. Howlissa ei sellaista tunnetta tullut minulle kertaakaan.
Osan Howlin saamasta kritiikistä ymmärrän, osaa en ollenkaan. Parhaasta päästä ovat nämä "Miksi Turhattaren agentit ovat mustia limaolentoja?" Kun kyse on satuelokuvasta, ainoa oikea vastaus kuuluu "miksi ei".
Wired mainitsee kertosäkeenomaisesti luonnonsuojelullisen paatoksen, joka Howlissa suorastaan loistaa poissaolollaan! Toisaalla mainitaan että Howl on Miyazakin kierrätyskeskus, ikäänkuin aiemmat elokuvat eivät olisi sisältäneet vanhoja hyviä ja toimivia keksintöjä. Juonta moititaan lapselliseksi, koska se ei ole sama kuin Mononoke Himessä. Miyazakihan on mahdottomassa tilanteessa: Jos hän tekee uuden Mononoke Himen, se on vanhan toistoa. Jos hän tekee jotain muuta kuin uutta Mononoke Himeä, se on lapsellista satuilua. Eikä muka sosiaalista kommentaaria - mitä muuta kolmen päähenkilön muodonvaihdokset sitten ovat? Vai onko se niin radikaalia kommentaaria, että sitä ei haluta huomata?
No. Pitää ensin yrittää saada selvää pimeässä kirjoittamistani muistiinpanoista ja sulatella muutamaa kutkuttavaa ajatusta, joita Howl herätti. Tällä hetkellä minusta näyttää, että iso osa Kiistellyn linnan saamasta kritiikistä on ansaitsematonta ja perustuu väärille odotuksille. Kiistelty linna on komea elokuva, jonka käänteet ja ratkaisut eivät ole ehkä valmiiksi pureksittuja, mutta ne ovat perusteltuja taikuuden valtakunnassa.
Mutta älkää kuunnelko muita, älkää lukeko toisten arvioita, ei niihin ole luottamista. Menkää katsomaan itse. Pian siihen tulee tilaisuus.
