Tuossa ylimmässä tussipiirroksessa mietin kyllä nyt jälkikäteen vähän perspektiivin oikeellisuutta: olin niin lähellä tuota puumaja-rakennelmaa, että varmaan katsoin eri suuntiin piirtäessäni sen vasenta ja oikeaa reunaa. Nyt mietityttää, aiheuttiko se kömmähdyksen noissa ylhäällä kaiteena olevissa puissa. Olivatko ne oikeasti noin vinossa toisiinsa nähden (mikä tietysti on täysin mahdollista), vai tuleeko siinä sittenkin semmoinen perspektiivivääristymä, että vasemmanpuoleiset alkavat kallistua pakopisteeseen vasemmalla ja oikeanpuoleiset eri suuntaan oikealle... Minulla ei ole tuosta paikasta valokuvaa, joten en tiedä vastausta.
Ethän tosissasi tarkoita että kamera tallentaisi todellisuuden jotenkin absoluuttisesti? Sehän on yksisilmäinen!
Lisäksi optiikka eli linssien polttoväli vaikuttaa siihen miltä perspektiivi valokuvissa näyttää. Puhumattakaan siitä etteikö piirroksessa saisi "valehdella", jotta oleellinen tulisi esiin ja vähemmän oleellinen jäisi vähempiarvoiseksi tai kokonaan pois.
Mara: Kyllä noissa vesiväritöissä on vähän semmoinen juttu, mitä olen usein kritisoinut tietokonevärityksessä: vihreä on vain joku mikä tahansa perusvihreä, sininen MIKÄ TAHANSA sininen. Ne ovat tylsiä kirkkaita perussävyjä, eivät kovinkaan hienovaraisia tai mielenkiintoisia valintoja.
Tietokoneella vielä väripinnat jää ilman suuritöistä tuunausta aika kuolleiksi, toisin kuin vaikka vesivärien pinnat.
Niistä ei tule autenttisuuden vaikutelmaa, että tässä todellakin on tallennettu asioita paikan päällä siltä kuin ne asiat siellä näyttivät. (Monet veteraanikuvittajat ovat valitelleet minulle, että "kuvitusmaisuutta" on aikoinaan käytetty paljon haukkumasanana, kun on haluttu arvostella jotain maalausta.
Kyllähän värit lisäävät todellisuuden tuntua. Vaikka ne olisivatkin vain "pintavärien merkkejä" värityskirjatyyliin tehtynä. Realistisessa maalaustaiteessa taas monesti jopa liioitellaan sitä miten valot heijastuvat pinnoista tai uppoavat niihin. Liioittelu toki näyttää hyvältä, mutta ei minusta kuvitustöiden tarvitse välttämättä noudattaa samaa estetiikkaa ja samoja oppeja kuin maalaustaiteen.
Yksi vaihtoehto olisi ekspressiisempi lähestymistapa siis ikään kuin värityskirjamaisuuden vaihtoehto jossa säyjä lätkitään enemmän fiilispohjalta. Ja tietenkin kannattaa harjoittaa myös paletin rajoittamista, vaikka vesivärejä käyttäisikin. Helpoimmalla taas pääsee kun ottaa mukaan päällekkäisiä (vaaleita) pintoja, eli maalaa uudelleen kuivuneen värin päälle. Laseeraaminen tekee ihmeitä vaikka muuten olisi kuinka tumpula kuvien ja värien kanssa - olen huomannut.
Summa summarum. Ihan hyvältähän nuo näyttävät. Ajavat asiansa. Tuntuu kuitenkin että keskityt kuvanteon vaiheisiin hyvin erillisisinä vaiheina tyyliin: luonnos, tussaus, väritys. Ehkä sellaisesta ajattelusta kannattaisi värien kanssa pyrkiä eroon ja antaa luovuudelle enemmän tilaa myös tekemisen prosessissa.
Varsinkin paneelikeskustelumuotokuvasi ovat mainioita. Itsellä on vastaavissa tilanteissa aina se ongelma, että jotkut mallit inspiroivat enemmän kuin toiset tai sitten se että mallia ei pääse näkemään kunnolla kuin yhdestä kulmasta. Tämä näkyy mulla sitten todella ikävästi lopputuloksissa.
EDIT: liiotella > liioitella
