Millä tyylillä aloittaa piirtäminen?

[Uroskana]

Tuolla manga-osiossahan tuli puhetta mangalla aloittamisen haitoista. Mielestäni aihe on sen verran tärkeä ja keskeinen, että siitä kannattaisi tehdä ihan uusi keskustelu. Toivottavasti tälläistä ei ole vielä tehty, yritin kyllä tarkistaa asian haku-toiminnolla mutta en löytänyt vastaavaa... Eli miten kannattaa piirtäminen aloittaa? Lisään tähän oman mielipiteeni tuolta manga-osiosta:

No onko sillä loppujen lopuksi niin hirveästi väliä millä tyylillä aloittaa, kunhan vain löytää oman tyylinsä ja itse piirtäminen tuntuu mukavalta ja hauskalta? Sitähän piirtäminen täällä ainakin useimmille on: viihdyttävä harrastus!

Mitä itseeni tulee niin piirustusharrastukseni aloitin n. 9-vuotiaana piirtämällä Aku Ankkoja ja muita helppoja sarjakuvahahmoja. Toki sitä ennen oli tullut töherreltyä kaikenlaista mistä ainakin luokkatoverit olivat silloin kateellisia. Turhastapa olivat  ...

Noin puolisen vuotta sitten aloitin piirtämään manga-tyylisesti, tosin en kokonaan, vaan otin lähinnä erilaisia vaikutteita. Tyylini piirtää onkin paljon lähempänä Katsuhiro Otomon kädenjälkeä kuin sitä ns. "manga mangaa". Mangan avulla olen siis onnistunut löytämään oman tyylini, jolla saan ainakin tyydyttävää materiaalia aikaiseksi.

Mitä siis opimme? Ei kannata täysin alistua tiettyyn tyyliin, vaan kannattaa soveltaa, yhdistää ja kokeilla. Piirrä millä tyylillä tahansa, kunhan se vain tuntuu mukavalta ja istuu käteesi hyvin. Muista löytää myös ne omat "vivahteesi"...

Ja mitä noihin nettitutoriaaleihin tulee, niin niistä löytyy paljon tietoa ja teoriaa koskien esim. juuri noita varjostuksia sekä vaatteiden ryppyjä. Siis ihan hyödyllistä tavaraa piirtäjälle kuin piirtäjälle.

[jokela]

Niin no, tuohon on yksisitoisesti vaikeata vastata .. sanoisin että piirrä tyylillä mikä tuntuu luonnolliselta. Onko se sitten "cartoony" tyyliä, "puolirealismia" tai "Sin City"-mustaa yliveto-realismia.

Ja oman "tyylin" löytäminen voikin viedä vuosia. Luulen kuitenkin että askel(eet) hiukan karikoivasta tai pelkistetyn yksinkertaisestusta tyylistä tähdäten realismiin päin on helpompaa kuin päinvastainen. Siis tikku-ukkoja vaan vaikka alussa. Onhan se Pelle Pelottoman apulainenkin ilmeikäs tyyppi ..

Taasen, sitä näkee myös sellaista jossa "realisminen" tyyli on vain asenne tai tosi huono valinta. Kaikki perusalkeet voi olla ihan hakoteillä, ihmisen muodot, liikkeet ja sopusuhteet jne. Eikähän pelkkä teknillinen osaaminen aina riitäkkään ..

Kynänkulutusta se vaan vaatii .. kyllä se sillä tyyli lopulta hioutuu "omaksi".

-- j --

[Tuukka]

Ehkäpä tärkeintä onkin, että opettelee piirtämään vapaasti lainaillen, eikä jumitu yhden tyylin/piirtäjän maneereihin (kuten usealle nuorelle manga-fanille uhkaa käydä). Usein näkee selvästi kopioitua jälkeä, jota harjoitellessa mukaan ei ole laitettu lainkaan omaa panosta: monet osaavat piirtää esim. oikein hyvät kasvot tasan yhdestä kulmasta ja kolmella ilmeellä

[Teme]

Millä tyylillä aloittaa piirtäminen?
??

Omalla!?!?!
 

Siis oikeasti, omalla tyylillä. Mutta se mielenkiintoinen kysymys, miten päätyä omaan tyyliin... Mallista pitäisi piirtää, päästä pitäisi piirtää, päästä mallista pitäisi piirtää, mutta niinkuin Picasso sanoi "Good artists borrow, great artists steals"

[Lind JR.]

hyvä että käytit Hakua.
 asiaan! omapa on asiasi. minä en siihen puutu. (kovin paljoa) Kunhan et varasta kenenkään tyyliä. Kuten jo sanoit, olet tehnyt oman tyylisi "luonnoksen". Hyvä. Aikaisemmin menin ja kritisoin yhden tyyliä. Kun kävin Sarjakuvaa! kesä yli-opiston koulutuksen, opin että, kaikki tyylit ovat hienoja.

loppupäätelmä:Siispä oma valintasi. Kunhan se miellytttää silmää.

[1978 villiä metsää]

Kannattaa siinä vaikutteiden ottamisen lomassa myös miettiä miksi jokin on piirretty jollain tavalla. Auttaako liiottelu, pelkistäminen tai mutkien suoraksi vetäminen jonkin tunteen esiintuomisessa ja mitkä muut asiat tuottavat sarjakuvissa itselle hyviä fiiliksiä kuin hahmojen+ympäristön ulkomuoto. Sisältö on se mikä lopulta ratkaisee.

Oma maku on jokaiselle paras lähtökohta ja sille rakentaminen kantaa hedelmää ennemmin tai myöhemmin. Silti on hyvä huomioida kuinka ihmisille noin yleisesti ottaen on helpompi lähestyä asioita jotka ovat ennestään tuttuja.

Helppoja irtopisteitä saa kopioimalla trendikkäitä tyylejä joilla on jo valmis jalansija. Kaikki ne joita imitoidaan ovat kylläkin jossain vaiheessa myös tehneet samoin. Siihen ei kannata kuitenkaan jumittua, parempi jatkaa tutkimusmatkailua ja hankkia omat maneerit.

Kaikessa "sarjakuvamaisessakin" on pohjana todellisuus. Oman tyylin löytämisessä on hyvä pitää tämä mielessä. Sommittelun ymmärtäminen on hyödyksi. Tärkeintä on että aloittaa.

[AnttiV]

Olen tässä itsekkin alkanut harrastaa vähän enemmän tosissani piirtämistä. Kirjoittelin tähän hieman omia ajatuksiani, lähestymistavastani piirtämiseen,  kannattaa lukea varauksella, en sano, että olisi mitenkään ainoa totuus.

Mielestäni järkevintä olisi aloittaa ihan perusteista, eli perusmuodosta, näitä neliöitä palloja ja kolmioita on kiva piirrellä iltojen ratoksi . Mielestäni muodon ja tilan (ja negatiivisen tilan) hahmottaminen on tärkeää, ennen kuin aletaan opiskella valoa ja materiaalia.

Itselläni oli vaikeaa hahmottaa paperi tilana, johon visio siirretään (vieläkin jossain määrin....). Aloin rendaamaan yksityiskohtia aivan liian nopeasti ja pian huomasin, ettei hahmo enää mahtunutkaan paperille, yms. monia muita samanlaisia lapsuksia. Kun harjoittelin hieman sommittelua, tulokset näkyivät kohtalaisen nopeasti. 

Lisäksi ympäristön ja esineiden piirtäminen elämästä on todella kehittävää, kannattaa pitää pientä luonnosvihkoa aina mukana ja piirrellä siihen aina kun huomaa jotain mielenkiintoista, oli se sitten ihmisiä bussissa, tai paperikääre snägärin pihassa. Itselläni on pieni Moleskine-vihkonen, joka mahtuu näppärästi povariin

Tärkeintä kuitenkin on piirtää sitä, mistä on kiinnostunut, sillä se näkyy aina läpi.
 
nojoo, tässä mun 2snt.

[Dogbert]

Ei ainakaan mangalla. Omista kokemuksista voin sanoa, että jos edes aikoo yrittää _myös_ jonkin sortin realismia, niin manga ei ole niitä parhaimpia tyylejä, mistä aloittaa. Se on hyvin helppoakin piirtää loppujen lopuksi, mutta kun siihen tiettyyn kaavaan pääsee, tuleehan sitä automaattisesti välteltyä tiettyjä asioita realismista: rypyt jäävät kokonaan, samoin kuin nauravat kasvot, päät jäävät aina liian pitkiksi...
Tietenkinhän nämä pystyy kurinalaisuudella muokkaamaan pois omasta tyylistään, mutta omalla kohdallani se on ollut niin vaikeaa, että en suosittelisi mangaa kenellekään _aloittavalle_.

[Rami Selin]

Mieli tekisi sanoa, ettei ainakaan man*alla...

Paras olisi vain tehdä sellaista jälkeä, josta itse pitää. Tuskinpa tulet koskaan löytämään juuri sitä yhtä tyyliä, jolla haluat tehdä kaikkki sarjiksesi. Jotkut luulevat löytäneensä sen, mutta he ovat kalkkiutuneita pieruja.

[keijoahlqvist]

Kokemus osoittaa että ei ole hassumpi tapa alkaa piirtää nopeasti ja itsekritiikittömästi sisältöjä paperille.  Piirtää nopeammin kuin murhehtii. Unohtaa jäljen, keskittyy asiaan. Piirtelee ja kirjoittelee asioita ylös ympäriltä koko ajan.

Tyyli ei voi olla kehittymättä, koska piirustustaito kehittyy kohisten. Ja parasta on että tulos on mielenkiintoista.

Välillä voi sitten huvitella piirtämällä mangahahmoja jotka istuvat suomalaisessa puuseessä paskalla tai pornoakuankkoja ja lävistyskarvisia. Tyylikyläily on erittäin virkistävää kunhan päivittäiset sarjakuvapäiväkirjamerkinnät on tehty (sarjakuvapäiväkirja on parasta mitä on keksitty).

[Mustekyynel]

Aloitin piirtämisen omalla tyylilläni, olen kokeillut elämäni aikana disney- ja mangatyyliä uteliaisuudesta, mutta palannut aina omaan tyyliini, jota kehitän alinomaa. Tyylini hyödyntää lähes yksinomaan ääriviivoja ja olen siksi laajentamassa varjoilmaisun puolelle.

Piirtäjänä itselleni on pienestä pitäen ollut tärkeätä että minulla on oma erityinen, ainutlaatuinen ja kopioimaton tyyli. Vaikutteita tosin voi ottaa muilta, mutta ne on aina muokattava itsensä näköisiksi.

Siksi en pidä nykyvarhaisteinien innosta piirtää ainoastaan mangatyylillä vain siksi että se on muoti-ilmiö... Tosin en tuomitsekaan heitä, koska piirtäminen on helppoa aloittaa jostakin tietystä tyylistä ja sitten kehittää siitä mieleisensä, sillä silloin saa aluksi selkeät suunnat ja tavat ja menetelmät.

[Lind JR.]

....olen kokeillut elämäni aikana disney- ja mangatyyliä uteliaisuudesta, mutta palannut aina omaan tyyliini, jota kehitän alinomaa...

itsekkin olen kokeillut erilaisia tyylejä. ensin piirsin tuollaisella tyylillä-->

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

http://www.raymanzone.com/galerie_stuff.php?genre_id=43

sitten siirryin mangaan. (harhalaukaus minulta.  )

sitten siirryin suomi tyyliin.

ja tässä sitä ollaan. piirrän omalla tyylilläni.

[Aura]

ja tässä sitä ollaan. piirrän omalla tyylilläni.

Niinhän se menee. Ensin kokeillaan kaikkea ja saadaan suoriakin vaikutteita, sitten se oma tyyli kehittyy... ja siihen jää vaikutteita useammasta asiasta. Täysin "omaa" tyyliä on tuskin kellään.

[O.K.]

Piirsin pienenä ja vielä vähän isompanakin tuommoisella "eurooppalaisella" karrikoidulla tyylillä, vaikuttimet tulivat varmaan eniten tuolta Asterix-Tintti-LuckyLuke -osastolta. Olin jossain vaiheessa (ikäisekseni) varsin hyvä tekemään ilmeikkäitä kuvia ja pelkistettyjä ihmisvartaloita.

Nyttemmin olen liikkunut "realistisempaan" suuntaan ja yrittänyt anatomiaakin opiskella. Olen tietoisesti yrittänyt välttää muiden piirtäjien pintapuolista kopioimista. Jostain syystä taito karrikoida luontevasti on samalla melkein hävinnyt. Aina kun yritän piirtää lennokkaita, karrikoituja hahmoja erikoisine mittasuhteineen, aivot haraavat vastaan ihan hirveästi ja ahkeran uudelleenpiirtämisen lopputulos on aina jokseenkin vesittynyt tekele karrikoidun ja realistisen välimaastosta. Kuvista puuttuu henki. Se ottaa ihan eksponentiaalisesti pannuun.

Jotenkin tuntuu että pitäisi taas palata siihen, että tutkii aktiivisesti kuinka muut, viisaammat piirtäjät ratkaisevat pelkistämisen ongelmat, jotta saisi taas työkaluja omaan tekemiseen.

Realismiin pyrkivä, mallista piirtämiseen pohjautuva piirustustaito on loppujen lopuksi todella kaukana tehokkaasta ja ilmeikkäästä pelkistämisestä. Vaikka näiden välillä onkin yhteys, ensimmäistä ei opi, jos opettelee vain toista. Esikuvilta oppiminen on sittenkin ihan yhtä tärkeää kuin oman näkemisen ja mallista piirtämisen harjoittaminen, ainakin mikäli pyrkii pelkistettyyn ilmaisuun. Tätä mieltä olen tänään. Kuinkahan huomenna.

[ökpö]

Realismiin pyrkivä, mallista piirtämiseen pohjautuva piirustustaito on loppujen lopuksi todella kaukana tehokkaasta ja ilmeikkäästä pelkistämisestä. Vaikka näiden välillä onkin yhteys, ensimmäistä ei opi, jos opettelee vain toista.

Masennuin juuri hirviästi koska tajusin miten totta tuo on. Mä tuun todennäköisesti aina piirtämään tasan yhdellä ja samalla hömppätyylillä, joka korkeintaan ajan mittaan hieman muuttuu, ja luulen että vaikka siitä tulisi niinsanotusti täydellinen, niin se tulee myös aina olemaan melko tylsä.

No, eipä siinä mittään. Maailmasta löytyy aina ihmisiä jotka ei osaa piirtää mitään ja kehuvat.

Muuten en osaa sanoa aiheesta juuta enkä jaata, paitsi sen, että millä tahansa tyylillä sitä piirtääkin, mallista piirtämistä pitäisi myös opetella. Sitten se pitäisi vain osata jotenkin sulattaa omaan tyyliin, mikä on paljon vaikeampaa kuin itse opettelu. Mulla ainakin realismin ihailu tahtoo vähän nielaista kaiken muun. Ilman päteviä todisteita en silti usko että kenestäkään tulee helposti parempaa ihmisten piirtäjää -- yhtään millään tyylillä -- ilman mallista piirtämistä ja anatomian opiskelua.