Tex Willer -kronikka

[Janne]

Luurankoylänkö on nyt läpiluettu minunkin osaltani. Tuli yksi yllättävä asia vastaan, jota en ollut ennen huomannut. Navajojen tietäjän nimi on Na-Muhuna. Aiemmin se on ollut Ta-Hu-Nah, joka esiintyy uudemmissakin tarinoissa. Nimet ovat kuitenkin sen verran samantyylisiä, että ehkäpä kirjoittaja Bonelli on kirjoittanut nimen ulkomuistista väärin, eikä ole viitsinyt tarkastaa oikeaa kirjoitusasua. Myöhemminkin Bonelli on sekoillut tietäjien nimissä.

[Mosabacka]

Olen samaa mieltä siitä, että Luurankoylänkö on tämän vuoden huippukohta sarjakuvarintamalla. Tosin Mefiston poika on vielä tulossa, mutta se jatkaa upeata kovakantisten sarjaa.

Sitten pieniä huomioita itse tarinasta.

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

Vuosien odotuksen jälkeen (en ole siis lukenut tarinaa koskaan aikaisemmin) tunnelmat olivat lukemisen jälkeen kaksijakoiset. Toisaalta tarina oli huikea ja juonikuvioiltaan yllätyksellinen, mutta toisaalta sitäkin täytyy ihmetelllä, että tarina on kaikkien aikojen suosikkiseikkailu.

Tarina jakautui kahteen osaan. Ensimmäinen osa oli minun mielestäni mahtavaa kerrontaa. Mefisto oli hienossa vedossa ja koko pääkvartetin nappaaminen oli todella lähellä. Pidin myös siitä, että navajot toimivat sotajoukkona hualpaita vastaan. Osa päättyi temppelin tuhoamiseen ja Mefiston pakoon Texin voidessa vain puida nyrkkiä.

Toinenkin osa alkoi lupaavasti Mefiston mahtailulla ja Kitin ja Carsonin tehdessä pankkiryöstöjä lähtökohta oli vähintäänkin hieno. Texin ja Tigerin järjestämän saartorenkaan kiristymisen jälkeinen loppukohtaus oli kuitenkin niin nopea, että tarina ikäänkuin jäi kesken tai jopa lässähti. Olisin kaivannut loppuruutuja enemmän.

Kitin ja Carsonin rikosten (monta pankkiryöstöä ja noin viisi ruumista + vaunujen kaatuminen) kuittaaminen Texin sanalla oli vähän kevyttä. Tai no, onhan Texin puhetaidot kovat, heh. Jos tämä menee vielä läpi sormien, niin miten Kit ja Carson selittävät navajoille, että he olivat Mefiston hypnotisoimia ja siksi ampuivat heitä kuin pahimpia vihollisia?

Kaiken kaikkiaan tarina kuuluu Tex-tarinoiden eliittiin. Jos kirjan lopun ansiokkaan artikkelin mukainen tarinan pätkittäinen suunnittelutapa oli käytössä myös Luurankoylängössä, se selittää sen, että juoni ei ollut aivan viimeisen päälle viilattu. Tuli sama tunne kuin ensimmäisiä Tinttejä lukiessa.

Vasta viedessäni Luurankoylängön muun kokoelman joukkoon huomasin, että se on kookkaampi kuin edellinen Kuuma iltapäivä -teos. Toivottavasti jatkossa tulevat kovakantiset ovat tätä suurempaa kokoa. Enkä pistäisi hanttiinkaan jos Mefiston pojan jälkeen julkaistaisiin muut Mefisto-genren sarjakuvat (4, jos jätetään uusin pois) kovakantisina. Ylempänä oltiin ilahtuneita siitä, että Luurankoylänkö on numeroinniltaan 20b, mutta minkä numeron Mefiston poika saa, kun se on osuisi kronikkanumeroinnin perusteella haarukkaan 68-72b?

[Janne]

Tarkkoja huomioita. Itse olen ihmetellyt ihan samoja juttuja. Tarinassa on kuitenkin niin paljon hyvää ja ennen kaikkea huikeaa tunnelmaa (joka ollaan yritetty myöhempiinkin tarinoihin kopioida...), että pienet epäloogisuudet eivät haittaa. Silti, ei tämä minunkaan ehdoton suosikkini ole. Top 5:een se saattaa minulla juuri ja juuri yltää.

[Pekka Pakkala]

Jep, ehdottomasti Tex Willereiden parhaimmistoa tämä Luurankoylänkö. Itse tarinassa kiinnittyi huomio siihen että se on yhtä matkantekoa sankareiden osalta, eli Tex ja kumppanit joutuvat matkustamaan vaivalloisesti ja vaarallisesti päästäkseen Mefiston luo.  Mefisto puolestaan liikkuu taikakeinoin tuosta vaan ja käy ilkkumassa sankareille tuon tuosta. Toisin sanoen yliluonnolliset elementit on ansiokkaasti istutettu villin lännen kehykseen, joka sekin on tietysti yhdenlaista fantasiaa.

[Dennis]

Uusin Kronikka tipahti postiluukusta, nopeaa toimintaa Bananalta nyt vaan sitten sitä lukemaan.

[Dakota]

Niinpä. "Timantti-Jimin kosto", joka jatkuu seuraavassa numerossa. Uudet lukijat saattavat panna merkille, että kuvat muuttuvat hieman erilaisiksi aivan lopussa. Me vanhemmathan jo tiedämmekin, että muutoksen sai aikaan kuvataiteilija Nicolo, joka hyppäsi vauhdissa tarinaa siihen asti piirtäneen Galepin paikalle.

En kyllä tiedä miksi näin tapahtui, mutta itseäni se ei häirinnyt eikä häiritse nytkään. Nicolon tyylistä jokuset eivät ole tykänneet tippaakaan, mutta kyllä hän mielestäni aika paljon käytti Galepin oppeja. Tarina itsessään on sieltä Willerien kärkipäästä.

[Janne]

Minä lasken nuo kahdeksi eri tarinaksi. Eli mielestäni tarina vaihtuu kun piirtäjäkin vaihtuu. Syy tarinan vaihtumiselle ei ole kuitenkaan piirtäjän vaihtuminen, vaan se, että loppuosa kokonaisuudesta on aivan irrallillen alkuosasta. Aika tulkinnanvaraisia nämä jutut ovat ja moni muu varmasti tilastoisi nämä yhdeksi seikkailuksi.

Kyseessä on yksi Nicolón parhaimpia töitä. Miehen ihmissyöjät ovat kerrassaan hurjia. Vaan on se Villakin osannut tyylitellä komiasti Nicolón piirrostaiteen pohjalta:

[Samu94]

Kauppareissulta tarttui tämä uusin kronikka. Melkoisen räikeä väri laitettu "kehyksiin", vaan piristää ainakin hyllyn värimaailmaa...

Itse tarinasta en voi vielä sanoa paljoa. Kuitenkin ostopäätökseen vaikutti mielenkiintoinen nimi ja Galepin piirrokset, joten näiden pohjalta mennään. On muuten tyylikäs tuo Jannen laittama kuva. Villa on kyllä mestari näissä! 

[Mosabacka]

...Melkoisen räikeä väri laitettu "kehyksiin"...

Kirjoitan värityksistä myöhemmin enemmän, mutta yleisesti ottaen suuralbumien, kronikoiden ja jopa osan maxien kansiväritykset valitsee ilmeisesti henkilö, jolle värien yhteensopivuus ei ole niin kovin olennaista tai sillä ei ole merkitystä, mitä värejä edellisissä opuksissa on käytetty. Normi-Texien valkoisuuden rinnalla muut julkaisut ovat aika värikästä sillisalaattia. Kronikka 21:n keltaisuus ei siis yllätä.

[Asko AA]

Yleisesti ottaen suuralbumien, kronikoiden ja jopa osan maxien kansiväritykset valitsee ilmeisesti henkilö, jolle värien yhteensopivuus ei ole niin kovin olennaista tai sillä ei ole merkitystä, mitä värejä edellisissä opuksissa on käytetty...

Syyllinen olen tietysti minä. Erinomaiset graafikkomme toki säätävät numerokohtaisesti sävyt ehdotusteni ja neuvottelun pohjalta, mutta kirjavuus johtuu täysin minun vaihtelunhalustani.

Värien yhteensopivuus raameissa on erittäin olennainen kulloisenkin kansikuvan sisältämien värien suhteen, mutta peräkkäisten kirjojen kesken ei haeta ensisijaisesti rinnakkaista yhteensopivuutta väreillä saati taskarityyliin selkämyksiin viritetyillä kuvasiivuilla.

Sillä on huomattava merkitys, mitä värejä edellisissä opuksissa on käytetty, mutta eri syistä kuin Mr. Tapanila haluaisi. Uusi Kronikka on syytä tunnistaa lehtipisteissä helposti eri kirjaksi kuin edellinen. Siinä suhteessa erot ovat jopa tahalliset, tunnustan.

Harmi, että asia nousee puheeksi vasta nyt, kun kymmenien opusten sarjat on jo "turmeltu" räikeästi. Mustavalkopuritanismiin on paha siirtyä enää tässä vaiheessa, mutta voihan noita raamitusten kulöörejä liudentaa vaivihkaa "eurytmisemmän" harmonian suuntaan, jos ne ovat yleisemminkin ilkiää sillisalaattia silmään.

[PipoMies]

Tässä vaiheessa harmonisointi pilaisi hyvän sillisalaatin. Värien kirjo sopii minulle oikein hyvin.

[Janne]

Jyrähtäen totean, että olen pitänyt kronikoiden räikeästä värimaailmasta heti alusta alkaen. Toivon siis turmeluksen tiellä pysyttämän.

[ernotam]

Jyrähtäen totean, että olen pitänyt kronikoiden räikeästä värimaailmasta heti alusta alkaen. Toivon siis turmeluksen tiellä pysyttämän.

Samaa mieltä. Varsinkin tämä viimeisin (21) löytyi lehtipisteestä alle puolen sekunnin. Keltainen pinta erottui sen verran räväkästi...

[Dennis]

Tässä vaiheessa harmonisointi pilaisi hyvän sillisalaatin. Värien kirjo sopii minulle oikein hyvin.

Samaa mieltä, mun mielestä noi kannet  ovat olleet loistavia, itse asiassa pieniä taideteoksia, sääli ettei ole tuollaisia Tex-julisteita, no tietty väriprintterillä voisi leikkiä, mutta siinä on omat metkunsa.

[Asko AA]

Kun nyt tuli puheeksi, sain viikon päätteeksi "Mefiston pojan" alustavan kansivedoksen, jossa seikkailun neljäs normiopuksen kansikuva hallitsee väritystä viileän sinisen sävyillä yhtä luontevasti kuin "Luurankoylängön" (mielestäni) upea violetti.
Malliesimerkki siitä, kuinka rinnakkaisten kirjojen värit voivat poiketa toisistaan jyrkästi, mutta ovat omillaan kuvasommittelun mestariteoksia.
Kunnia tällä kertaa kokonaan graafikko Jaakolle, joka valitse ja testasi sopivan värin ja sävytyksen ilman meikäläisen haihatuksia.
Janne puolestaan nosti juuri tuon No128-kannen esille, jota ei Suomessa olekaan nähty. Tällä kertaa itse opukseenkin tulee välisivuja ja originaalikansia (sekä Villan keräilyversiota) - tosin mustavalkoisina - niin kuin "Luukasan" alkusivuillakin oleva.