Ajattelin että olisi selkeää laittaa tämä oma threadiin, Ylläpito päättäköön mihin osastoon tämä oikeasti kuuluu.
Eli kommentteja Kemi 2005 -albumista joka tänään postilaatikkoon mäjähti.
Novellisarjan voittaja Loka Kanarp piirtää miellyttävää jälkeä ja kerrontakin on ihan soljuvaa. Tarina on ehkä jo useastikin kuvattu piilolesboaiheinen, mutta ihan onnistuneesti toteutettu. Nuorten tyttöjen arjen ja miljöön kuvausta, Love&Rocketsia ruotsalaisen pidättyvässä muodossa.
Li Österbergin tarinan aihepiiri onkin sitten jo tosi loppuunkaluttua. Nuorella tytöllä on ongelmia kuulua joukkoon, ja edustaa normimalleja siitä millainen tytön kuuluu olla. Ihan perustavaraa, jossa asia tulee sanotuksi, mutta persoonallisuutta ja tuoretta näkökulmaa uupuu. Tiitu on näitä aiheita omissa sarjoissaan puinut paljon onnistuneemmin ja persoonallisemmin.
Mika Lietzenin Josefinessa aluksi häiritsi tilavaikutelman puute, sarjis on tehty tekniikalla, jossa taustat puskee samalle tasolle henkilöiden kanssa, mutta lukiessa se ei sitten häiritsekään. Lietzen on kyllä tasokkaimpia ja ammattitaitoisimpia suomalaisia tekijöitä, ja hänen mennäaikoihin sijoittuvat tarinansa ovat erittäin onnistuneita. Dialoginkin hän hallitsee sujuvasti. Kerrassaan siis loistavaa! Hieman minusta loppu oli siinä jotenkin ontuva, vaikka sen pointin hyvin ymmärränkin.
Malin Billerin Överraskning taasen edustaa minulle kaikkea huonoa sarjakuvassa, tarinan luki mieluummin takasivujen suomennoksista, ja vilkaisi kuvat nopeasti. Pelkkä teksti toimi ihan ok, mutta kuvien kanssa se muuttuu minulle sietämättömäksi. En tiedä miksi Billerin piirrosjälki on minulle niin todella epämieluisaa... Joka tapauksessa teksti kulkee kuvien päällä, kertojanäänellä, eikä kuvat siihen paljon lisää ( jotain tunnelmaa ja fiiliksiä tietysti, mutta vaan niin kornisti ja kliseisesti).
Tekijä tekee sen virheen, että hän kuvaa tarinansa alussa itsensä tosi negatiivisessa valossa, eikä sitten onnistu enää saamaan sympatioita puolelleen, vaikka kuinka on dramaattista ja rankkaa elämänsä. Minusta tuossakin uupuu joku omaperäinen näkemys, tavanomaista terapiasarjakuvaa, jossa lopun suuret viisaudetkin ovat niin kliseitä, että!
Ville Rannan pissa-jutut on sitten paljon riemastuttavampaa arjen havainnointia. Ihmeellistä se on miten toimivaa Villen suttuviiva onkaan. Ilmavaa kerrontaa, joka ei hirveästi ota kantaa ( paitsi ehkä aihevalinnoillaan ja kerrontatyylillään).
Kemin strippi-osasto onkin useimmiten aika noloa. On se kumma miten niitä strippejä on niin vaikea saada onnistumaan, ja ettei niiden tekijöitä enempää löydy, kun se on kuitenkin se mistä suht helposti vois rahaakin saada. No, on se itsellekin ylivoimaista niitä saada luontevasti keksittyä...
Ina Kalliksen ja Jarno Latva-Nikkolan voittajasarja piirrostyylillisesti miellyttävää, ja aihepiirivalintakin ihan ok. Ne joilla on ollut omia vauvoja varmasti ymmärtää, ne joilla ei, saattaa tuntua vaan vähän ahdistavalle, en tiedä. Sarjojen huumorin lähtökohta kyynisestä ja sarkastisesta vauvasta ei kylläkään minusta oikein onnistu tai naurata.
Petri Hanninin Epäilyttävät pojat onkin sitten suomalaista South Parkkia räävittömimmillään, seksi-aiheinen pikkupoikahuumori toimii mennessään niin absurdeille tasoille. Ja kolmen ruudun stripeissä on rytmitys todella kohdallaan. Varmaan Myrkyn luijoille menisi ihan täydestä.
Frida Eriksson Edwardsin Fenix taasen on sitten kovin teennäistä, huonosti piirrettyä, huonosti kerrottua ja kaikenkaikkiaan epäkiinnostavaa.
Minusta Kemin albumit ovat muuttuneet tylsemmiksi sen jälkeen kun kilpailu muuttui pohjoismaiseksi. Aiemmin sarjakuvissa oli paljon enemmän variaatiota, ja yleensä ottaen tuntuu että suomalainen sarjakuva on paljon persoonallisempaa ja energisempää. Kilpailun tuomristosta oli yksi ruotsalainen, yksi norjalainen ja kaksi suomalaista - ulkomaan tuomarit antoivat kaikki parhaat pisteensä ruotsalaisille ja yhdelle norjalaiselle, 1-10 haitarilla he antoivat parhaimmillaan 5 ja 6 Ville Rannalle ja toinen vitosen Lietzenille. Liekö tässä hieman erilaiset sarjakuvakulttuurit vai kielimuuri. Sarjakuvakilpailun pohjoismaisuus ei siis ole valitettavsti parantanut tasoa, ainakaan voittajatöissä. Tuntuu että paljon persoonallisempi sarjakuvailmaisu jää paitsioon. Mutta kaikilla on tietysti omat preferenssinsä, ja neljän hengen tuomaristolla omansa.
