Luin Persikkaihon ja silkkisolmion (Olisin lukenut myös Suuren ruorimiehen palveluksessa, mutta en löytänyt sitä kotoani mistään).
Napakasti punottu juoni. Se etenee limittäin seuraten samaan aikaan useiden eri henkilöiden tekemisiä kronologisesti vanhaan kunnon Edgar Rice Burroughs -tyyliin.
Tässä albumissa Sir Francisin persoonallisuuteen tutustutaan paremmin. Pääosan vie kuitenkin hänen äitinsä!! Napakka ja päättäväinen nainen, joka pelaa niillä korteilla, jotka ovat sattuneet käteen jäämään. Ja pitää agenttipoikansa kurissa ja nuhteessa. Eivätkä muutkaan miehet hypi hänen nenälleen. Aivan mainiota!
Myös Alixin menneisyyttä valotetaan. Se on kyllä jo liiankin tuttu Innommablesinsa lukeneille, mutta hyvä, että se esitellään uusille lukijoille. Mainio kohta on sekin, kun Alix kohtaa kuolemattomat. Hän on vakaumuksellinen ja fanaattinen puolueen palvelija, mutta kuinkas käykään kun partaveitsi kaivetaan esiin...
Yannin käsiksessä viehättää semmoinen koko ajan läsnä oleva pikkuinen ilkikurisuus. Tarinan henkilöhahmoja koetellaan monin tavoin, mutta lukijakin saa osansa. Huumorintajua ja avarakatseisuutta testataan koko ajan.
Conradin piirrokset ovat taas erinomaisia, vaikka olenkin sitä mieltä, että hän on parhaimmillaan jos sivulla on neljä sarjakuvariviä, Valkoisessa tiikerissähän rivejä on yleensä kolme. Mutta hienoja kohtauksia riittää vaikka kuinka paljon.
Erityisesti ihailin tässä albumissa Conradin kykyä piirtää rakennuksia ja kaupunkimiljöitä. Varsinkin sateinen näkymä pankista poistuttaessa on vaikuttava. Ja totta kai myös loppukuva, jossa Alix varastaa huomion, mutta Hong Kong on hahmoteltu taustalle hienosti muutamilla viivoilla China Clippereineen kaikkineen.
Vesi kielellä odottelen jo seuraavaa albbua: Viidennen autuuden taide.
