Muotoilija...
Sitä sitten vähiten, mutta jonkinlainen matka on luvassa alitajuntaani. Kaunistako? Toivottavasti ei liian, sillä kukapa meistä tahtoisi olla puhtoinen ja iloinen kuin ristoreipasnallepuhissa konsanaan? Myös hieman valotusta elämääni, siis ei vapaa-aikaani, sillä sitä minulla ei ole. Minulla on elämä. Ja työ. Ei työ ja vapaa-aika.
Uutta/ vanhaa/ kulunutta/ matkittua/ omaperäistä/ sekavaa/ selkeää. Kaikkea sitä ja paljon muuta. Lyhyt oppimäärä erään itseään toisinaan luovaksi tituleeraavan maailmaan. Usein niin synkkään, pimeään ja kosteaan paikkaan, jonne viime aikoina on osunut ohut ja hentoinen valonsäde, kuten auringon ensikosketus utuiseen metsään syksyisen kylmän yön jälkeen. Valonsäde joka antaa kaikille niille synkeille ja pelottaville muodoille taas takaisin niiden turvaa luovan muodon. Tutun ja järkiperäisen. Kaikki se kauhu ja pelko joita nuo synkeät hahmot yön pimeinä ja hiljaisina hetkinä edustivat painuu valonsäteiden myötä unholaan. Ei koskaan kokonaan, mutta edes hetkeksi. Ohut säde selittää kaikki ne hiljaiset kuiskaukset, jotka pimeässä ovat korviin kaikuneet. Kuinka vahva voikaan tuo säteen vaikutus olla. Säde on vahvistunut vahvistumistaan. Mutta jos säde muuttuu kirkaaksi auringonpaahteeksi, joka vie usvan mennessään, täyttä metsän kaikkivoivalla valolaan ja hävittä varjojen asukit ja maat. Mutta pilaako se silloin jotain?
www.teemuahonen.net
