Mistä tarve tehdä autoista ja lentokoneista eläviä johtuu? Ne ovat tietysti arjessa aika näkyviä esineitä, mutta kokeeko joku ne itselleen niin läheisiksi, että toivoisi niiden puhuvan?
Kaliforniassa asuva siskoni on joskus kertoillut kokemuksiaan paikallisesta kulttuurista. Yhdistävä teema näillä tarinoilla on ollut se, että sitä kulttuuria ei voi todella ymmärtää, kunnes sen on itse kokenut. Autot ja ihmisten läheinen suhde niihin on monesti ollut aiheena. Ihmiset eivät siellä todellakaan lähde postilaatikkoaan kauemmas kuin autolla.
Sisko oli ostanut jäsenkortin paikalliselle kuntosalille, pyöräillyt sinne sovittuun aikaan ja ihmetellyt että mihin pyörätelineet oikein on piilotettu. Tiskin takana nököttänyt virkailija oli siihen vastannut, että kukaan ei ole koskaan ennen sellaisia kaivannut, kaikki muut tulevat paikalle autoilla. Oli ollut vilpittömän hämmentynyt että tosiaan, näinkin voi tehdä. Puiston parkkialue on kuulemma suurempi kuin varsinainen puisto. Ihmiset hurahtavat autoilla asunnoiltaan siihen parkkipaikalle, pysäköivät autonsa, kävelevät sen pikkuisen puiston kiertävän polun viidessä minuutissa ja menevät autolla takaisin kotiin. Etäisyydet lähiön alueella ovat siis sadoista metreistä joihinkin kilometreihin. Toisaalta alueella asuvien etäisyydet työpaikkoihin ovat aivan järkyttävät, minkä lisäksi aamun ja illan ruuhka-aikoina istutaan autossa päivittäin tunteja. Sisko järkeili, että tämän seurauksena autossa istumisesta on tullut niin luonnollinen osa ihmisten elämää, että sen mielekkyyttä tai tarkoituksenmukaisuutta ei enää osata kyseenalaistaa. Jos johonkin pitää mennä, oli se kuinka lähellä tahansa, "totta kai" sinne mennään autolla. Samalla monelle on syntynyt tunneside bensalla elävään perheenjäseneen; sille tosiaankin puhutaan liikenteessä, siitä puhutaan muilla todella paljon ja sen kanssa vietetään vapaa-aikaa pesemisen, vahauksien ym. merkeissä silloinkin, kun tarvetta ei olisi.
Teknologisten "apuvälineiden" itsearvoistumista ja ihmisten suhdetta niihin voi havannoida paljon helpommin, jos ei siinä itse ole syystä tai toisesta mukana. Itselläni ei ole älypuhelinta vaan vanha peruskännykkä, jolla voi mm. puhua ja lähettää tekstiviestejä. Riittää mulle. Sattuneesta syystä ärsyttää aika paljon ihmiset, jotka eivät voi keskittyä mihinkään kahta minutttia kauempaa ilman että "pitää tsekta jotain" tai jotain muuta vastaavaa. Alkuperäiseen aiheeseen liittyvä osa on kuitekin tämä: kuinka
tunteellisesti jotkut ihmiset puhuvat näistä ylihintaisista kommunikaatiovälineistä eivätkä välttämättä edes siitä, mitä sillä tehdään. Minkälainen sulla on, ai tollanen, nyt tuli se ja se lisäosa, kohta tulee uusi malli, voi vittu nyt tää taas jumittaa, wanha paska pitäis saada uus kun kaverillakin on grrrr.. pää hajoaa tuollaista kuunnellessa. Siis vieläpä lähes kolmekymppiset ihmiset (itse olen jo vähän yli), haloo. Lisäksi osa näistä fanaatikoista pakottaa kulttiaan innokkaammin kuin jehovat koskaan, eivätkä edes jehovista poiketen tajua lopettaa jos niille sanoo, että jumalasi ei minua kiinnosta.
Sanokaan mun sanoneen, että jonkinlainen Älypuhelin The Movie jatko-osineen tulee nopeammin kuin monet täällä on valmiita uskomaan, ja että ihmiset tulee itkemään ja nauramaan sitä elokuvateattereissa katsoessaan, koska tunneside näitä laitteita kohtaan on jo valmiiksi niin vahva.
