No nyt on Tapiirit luettu. Ei noi Kersan numerot lopulta niiiin huonoja olleet kuin luulottelin, joskaan eivät toki päässeet lähellekään v. -86 Tapiireita. Arvo Rask rupesi kunnianhimoisesti/rahansäästötarkoituksessa esittelemään turhan monella sivulla kaikenmaailman serbokroatialaista sarjakuvaa, mitkä enimmäkseen eivät ainakaan mua puhutelleet pätkän vertaa. Pahimmillaan, ja useammin kuin kerran, 68-sivuisen lehden sisään tungettiin kokonainen 47-sivuinen albumi jotain who cares -kamaa.
Mutta enivei, loppuun asti Tapiirissa olivat hyvin esillä Didier Comes ja Altan, jotka nostattivat tasoa. Niiden johdosta yleiskuva jäi positiiviseksi myös ihan viimeisistä numeroista. (Paitsi kansikuvista. Ne muuttuivat kertarysäyksellä karseiksi heti kun Rask hyppäsi puikkoihin, ja pahenivat vain vuosien myötä.)
Ikuisesti kiitollinen tulen olemaan kaikkien kolmen kustantajan Tapiireille siitä että saivat minut menettämään sydämeni Corto Malteselle ja Altanille. Amen.