Digisarjakuva on kehittynyt paljon, mutta yleisesti ottaen ei ole valintani.
Jos käyttää sitä ns" trickle-down" teoriaa sen voisi nähdä kasvattavan lukevaa yleisöä, mutta kun se ei toimi todistettavasti taloudessakaan.
Lyhyesti: että digitaalinen toisi lisää lukijoita myös fyysisen sarjakuvan puolelle.
Trickle-down siis on tämä ajatus että vauraus valuu ylhäältä alaspäin hyödyttäen kaikkia. Tilastojen valossa ei ainakaan alle 40 vuoden sykleissä tee niin.
Sarjakuvan puolella kuppikuntien kohtaaminen on myös vähäistä. Myös jakolinjan fyysinen ja digitaalinen kohdalla. Joskin marginaalisesti vähemmän kuin strippisarjakuva, manga, supersankarisarjakuvaa, muu angloamerikkalainen seikkailusarjakuva, slice of life/ arkisarjakuva, bande dessinee jne.
Tässä kohden olen sisäisesti ristiriitainen. Sarjakuvien, kirjojen, elokuvien ja musiikin keräily asettaa tilaongelmia ja vaikuttaa myös missä voi asua jotta tila kestää kerätyn omaisuuden painon asettamat rajoitteet ja välttyy vesivaurioilta jne.
Mutta eniten haittaa digitaalisessa ettei niitä omista.
Tämä on kaiken helppokäyttöisyyden kääntöpuoli. Saatat omistaa älylaitteen oli se puhelin, tabletti tai tietokone, mutta harva digipalvelu( tietääkseni ei yksikään, paremmin tietävät korjatkoon) myy muuta kuin alustatalouteen pohjaavaa palvelua.
Kun et maksa kuukausittain ei pääsyä.
Jos jäisi tuohon sehän on kirjastolaitoksen maksullinen versio. Vuokraamo.
Sen kanssa voisin elää.
Mutta koska tiedostot ovat jonkun muun kuin minun hallussa niitä voi näprätä ja sensuroida, "ajanmukaistaa" tai poistaa kokonaan kun eivät enää sovi firman arvoihin tai valittuun aatemaailmaan.
Eli vähemmän luddiitius näkökulmasta enemmän koska, ainakin mielestäni, välitän enemmän taidemuodosta enkä pidä jälkijättöisistä revisionistista " historia meni näin" veroista. Osalle varmaan näyttö hurahtaneisuudestani, minä puhuisin medialukutaidosta. Olihan kirjastoissa aikoinaan käsikirjaston lisäksi ne kielletyt kirjat, moraalisesti ja poliittisesti arveluttavaa. Minusta ihmisen tulee tutustua niihinkin ja käyttää harkintaa ei ulkoistaa sitä suuryritysten tai kenenkään muun päätettäväksi.
Ja tietenkin: jos haluan lukea jonkun julkaisun jonka tekijä on nk myrskyn silmässä ja persona non grata voin omistamani ottaa hyllystä tai pinosta. Palvelu voi poistaa ne kysymättä minulta.
Hyvänä puolena näen että monet pientekijät saavat tilaisuuden päästä läpi. Edellyttäen että osaavat jotain lingua francaa sujuvasti. Väittäisin että moni suomalainen pienlehteilijä pärjäisi maailmanmarkkinoilla paremmin ja osa täällä isoista nimistä ei. Ne kuppikunnat.