Jahas, olit kustantajakeskustelussa se tyyppi kameran kanssa siinä vieressä. Kiitos videosta, linkitin sen blogipostaukseeni.
Minua kanssa monenlaisten ohjelmien kuuntelu kiinnostaa messuilla, ja mieluiten just paneeleja tai juttua kirjoista joita en ole vielä lukenut mutta aihe kiinnostaisi: varsinaisesti jo tuttuja kirjoja käsittelevien messuesiintymisten näkeminen jää vähemmälle, en ole niin fanituskeskeinen.
Ja tietysti erityisesti pienkustantamojen tarjonnan tsekkaus, että tietää mitä sellaista tulee johon ei yleensä kaupoissa törmää eikä helposti kirjastoissakaan.
Juu olin se harmaapartainen kaveri edessä...toivottavasti en häirinnyt takanaolijoita GoProoni kanssa. Kustannuskeskustelu oli ihan kivaa kuultavaa. Minäkään en niitä nimmareita kerää. Kaikki ne joiden nimmarin haluisin, ovat jo kuolleet tai ei ikinä tulisi Suomeen.
Olisi voinut myös ihan dekkari-kirjailijoita kuunnella ja kuvata, mutta silloin olisi pitänyt tulla kahtena päivänä paikalle ja mun jalat ei olisi kestänyt tuota rääkkiä 2 päivää. Nyt vain kaksi keskustelua taltioin tuolta. Korhonen piti kanssa kuvata, mutta olin siinä viaheessa aivan rikki. Se vähän harmitti.
Kirjamessuilla ei oikein päässyt mihinkään, kun oli liikaa ihmisiä. Kustantajien puolella yritin olla, mutta oli pakko tulla antikvaria-puolelle, jossa oli vähän väljempää. Alkoi ahistamaan aika paljon koko lauantai.
No yhden kivan vihjeen sain Suomen dekkariseuralta. Se Mika Waltarin Komisario Palmun käsikirjoitus, josta aikoinaan piti tulla leffa. Sen ehkä voisi saada käsiini eli luettavaksi. Pitää keskustella vielä Mika Waltari-seuran kanssa, että onko niillä sitä.