Parasta animessa ja mangassa?

[Aura]

No, eivät mangat pahimpia ole, vaan alunperin suuremmassa koossa julkaistut ja sitten pienennetty pokkariin.

Juu, tuo on todella ärsyttävää. Itse pidän pokkarikoosta (tai oikeastaan A5 tai jotain sinnepäin) mutta lukunautinto kärsii jos alunperin isommassa koossa julkaistavaksi tarkoitettu sarjis tungetaan liian pieneen tilaan. Ja vielä kamalampaa, jos värillisestä sarjasta tehdään mustavalkoinen, kuten Elfquestille taisi käydä. Nausicaäkin julkaistiin alunperin niin pienessä koossa, että lukeminen oli hankalaa.... siksipä hypin kattoon riemusta huomatessani, että sarja oli saatavana englanniksi isommassa koossa.

[isokana]

No, eivät mangat pahimpia ole, vaan alunperin suuremmassa koossa julkaistut ja sitten pienennetty pokkariin.

Mangat tosin kuuluvat samaan kastiin. Alunperin ne on julkaistu suuremmassa koossa viikko/kuukausijulkaisuissa ja sitten koottu pienempiin pokkareihin. Ei tuo yleensä haittaa, kun fonttikoon valinta on tehty länsimaissa valmiiksi pokkarijulkaisua varten. Tosin Great Teacher Onizukassa on välillä niin pientä tekstiä, että suurennuslasia kaipaa. En tiedä sitten, kutistavatko Japanissa sarjikset kanjineen päivineen vai tehdäänkö sielläkin merkkikoon säätöä. Voisi kuvitella, että monimutkaisempia kanjia on aika vaikea erottaa toisistaan pienennetyssä koossa.

[J.M:salo]

Ja vielä kamalampaa, jos värillisestä sarjasta tehdään mustavalkoinen, kuten Elfquestille taisi käydä.

Elfquest taisi kyllä olla (iirc) alunperin mustavalkoinen, ja vasta myöhemmin sarjat väritettiin niihin isoihin kovakantisiin teoksiin. Pienennys saattoi olla epäinhimillistä, mutta värien poisto ei - niin ne sarjat alunperinkin julkaistiin!
Eikä Elfquesteja edes *niin* paljoa niihin pokkareihin kutistettu. Muistaakseni se alkuperäinen julkaistu lehti oli pikkusen Akkaria pienempi -> siitä ei ole kovin pitkä matka pokkariin. Ne kovakantiset kirjat, joita varmaan ajattelit, esittelivät sivuja suurempina kuin ne oli "alunperin".

[Aura]

Elfquest taisi kyllä olla (iirc) alunperin mustavalkoinen, ja vasta myöhemmin sarjat väritettiin niihin isoihin kovakantisiin teoksiin. Pienennys saattoi olla epäinhimillistä, mutta värien poisto ei - niin ne sarjat alunperinkin julkaistiin!

Tarkoitin niitä värillisiä Elfquesteja jotka julkaistiin mustavalkoisena. Värityksen muuttaminen harmaasävyiksi on aina hieman tökännyt silmääni, aivan eri asia on tehdä harmaasävyt suoraan harmaasävyiksi, esim rastereilla, mutta jälki oli paikoin lievästi suttuista mitä kaverilta lainatusta alpparista katseltiin. Itselläni ei Elfquestia löydy hyllystä, joten en pääse asiaa tarkistelemaan... Lainasin taannoin koko sarjan, siis niitä alkuperäisiä mustavalkoversioita joissa oli pelkkää lineartia. Niin siististä jäljestä saisi helpommin pienempää, joskin liika pienennys on aika liikaa. Mutta pokkarit, siis "manga-kokoa" olevat, oli muistaakseni tehty juuri värillisistä... ellen sitten muista ihan väärin.

[[Sirena]]

Manga on kyllä luovuutta parhaimmillaan. Manga ei ole koskaan sitä yhtä ja samaa, siinä on aina jotain uutta. :> Kaunista se on.

[lasse]

Hyvä piirtotyyli ja huumori.Riippuu vähän sarjiksesta.Conanissa parasta on nuo edellä mainitsemani jutut ja monimutkaiset tapaukset.

[Jarkko Sikiö]

Minulle mangan kohdalla on ollut tärkeää, että sarja muodostaa rajatun tarinakokonaisuuden, eivätkä jatku Kauniit ja Rohkeat -tyyliin iät ja ajat. Tästä syystä Ranman kaltaiset, itseään toistavat sarjat eivät oikein innosta.

Toki mangan viehätykseen kuuluu osittain kulttuuri, joskaan ei niin keskeisesti kuin monessa anime-sarjassa. Piirrostyyli ja tarinan jaksotus sekä kerronta itsessään voidaan tietysti laskea osaksi tuota kulttuuria, osittain sen ulkopuolelle.

[Lurker]

Tämä ei päde omalta kohdalta, mutta monelle tuntuu olevan parasta se että animea ja mangaa on määrättömästi, se ei lopu vaan sitä voi ahmia ja fanittaa loputtomiin...

[Yona]

Hm..tuo oli paha kysymys.
Mangassa kai se, että olen aina pitänyt sarjakuvista, muttei ankkojen tai taikatyttöjen jutut oikein jaksaisi kiinnostaa.
Kai mangassa on sitä jotain.Itse mangaa näin ensimmäisen kerran..9-10 vanhana.
Akira se oli, ei kuitenkaan mikään paras ensikosketus kaikkine..ahem..juttuineen,
jotka eivät ihan sen ikäisille sovi..eivät ainakaan silloin sopineet.
Kirjastossa Akiraa on läjäpäin, muttei se oikein ole.. minun juttuni.
Liikaa väkivaltaa,juu.

Animessa on juuri parhainta ettei sivuja tarvitse käännellä, ja kielitaito kehittyy.
Mutta jotkut animet maksavatkin paljon, niihin saataa siis kulua paljon rahaa.
Olen myynyt joitain vanhoja, ja ostanut tilalle uusia, ja kiinnostavempia.
Alkuvaiheessa ainakin minä osasin erehtyä siinä, että luulin kannen paljastavan kaiken sarjasta/elokuvasta. Ja toisin kävi.

[AM]

Mangassa minua kiehtoo lähinnä aiheet, hahmot ja ilmaisutyyli.
Japanissa on tehty sarjakuvia aiheista joita ei länsimaissa ole älytty tai uskallettu ottaa esille, ainakaan kovin laajalti. Vastaavanlaisia tapauksia saa hakemalla hakea, usein eurooppalaisen taidesarjakuvan joukosta.
Mangan puolella myös hahmot ovat useimmiten hyvin  erilaisia kuin länsimaisen mainstream supersankari touhun yksiulotteiset hahmot, jotka ovat vain hyviä ja pahoja sitä sen enempää selittelemättä. Mangassa pahiksillakin on, ainakin useimmiten, perustellut syyt toimintaansa.
Mangan elokuvamainen ilmaisutyyli myös iskee paremmin kuin länsimaisen vastineen usein nukketeatteria muistuttava ilmaisu. Piirrustyyli ei niinkään iske. Onhan se hyvä, että yksityikohdissa ja jättisilmissä löytyy, mutta on niitä pesusoikon kokoisia silmiä nähty Disneynkin tuotannossa jo 80-vuotta.

En tiedä sitten, kutistavatko Japanissa sarjikset kanjineen päivineen vai tehdäänkö sielläkin merkkikoon säätöä. Voisi kuvitella, että monimutkaisempia kanjia on aika vaikea erottaa toisistaan pienennetyssä koossa.

Eipä niitä ole hirveästi säädelty ja pokkarimuotoisten alkuperäiskielisten lukemisessa sanakirjan lisäksi on hyvä olla apuna myös suurennuslasi.

[JJ Naas]

Parasta on se, että parhaimmissa teoksissa on jotain, jonka vuoksi niihin pystyy suhtautumaan intohimoisesti!

Pitkään suhtautumiseni sarjakuvaan oli laimennut vanhojen, rakkaiden klassikoiden palvomiseksi tai akateemisen kuivakkaaksi arvostamiseksi. (Crumbin, Prattin ja Baggen jutut olivat ainoita nimikkeitä, joita pystyi oikeasti fanittamaan kohtuullisen innostuneesti.) Nyt innostukseni sarjakuvaan on mangan kautta kasvanut jälleen yhtä suureksi kuin joskus silloin, kun ensimmäisen kerran luin Tintit, Asterixit ja Lucky Luket läpi.

Azumanga Daioh, Nausicaa, Planetes, Maison Ikkoku, NGE, Kare Kano, Haibane Renmei, Miyazakin ja Takahatan leffat...

Humalluttavan kaunista shittiä.

[Komori]

Se on kyllä totta että englannin ja japanin taito kartuu huomattavasti animea katsoessa!
Sitten pidän kovasti siitä animessa kuinka ääninäyttelijät valitaan huolella ja kuinka hyvin he osaavat eläytyä rooliin! Toisin kuin täällä kotimaassa 
Mangassa rakastan silmiä hivelevän kaunista piirtotyyliä ja huumoria/juonta.
Sama pätee animeen 

[Özqäri]

Hmmm... Ehkä huumori on sitä parhaimmistoa. Tai enhän ole kaikkia eri mangoja lukenut, mutta aika monessa on hyvää huumoria. Ilmeet ovat välillä todella huvittavia ! Ja kyllähän se piirrosjälkikin on aika nättiä.

[Marsumestari]

Herättää tunteita, joita länsisarjakuvat harvoin herättävät. Esim. Sandman on ihan ok luettavaa mutta siihen ei osaa ollenkaan samaistua ja esim. Sandmanin vankina oloon ei edes yritetty samaistaa lukijaa.

Kuvakulmat, liikkeiden kuvaus ja ilmeikkyys miellyttävät myös kovasti ja mustavalkoisuudessa on se hyvä juttu, että ei tarvitse sietää oksennuksen värisiä piirroksia.

[akane]

 :)ranma on paras.