Meillä oli vanhempien kanssa sellainen sopimus, että televisio ja elokuvat kuuluivat rajoitusten piiriin mutta lukea sai mitä tahdoin.
Ihan reilu peli silloin lapsena ja tulipa luettua varmasti enemmän kuin lapset keskimäärin. Toki myös sarjakuvia.
Meillä tuntui olevan logiikka että jos vanhempani eivät ymmärtäneet jotain ja sen hienoutta, se todennäköisesti kiellettiin. Viikkorahojen käytön valvonta taisi kai liittyä siihen että teimme veljen kanssa yhteisiä sijoituksia ja säästöprojekteja. Pelkäsivät tappelua ennen kuin ehdimme...tapella (?).
Mutta yksi asia mikä kertonee kummallisten kieltojen kriittisyydestä, lienee se että yksi ensimmäisistä asioista mitä ostin 18 vuotta täytettyäni oli lisäaineelliset karkit. Äidilläni oli kummallisia "vainoharhoja" niitä kohtaan.
Muutama vuosi sitten meinasi lentää ketchuppi pullo seinään kun äitini joka oli maksanut syntymäpäivälahjaksi/joululahjaksi minulle X-Men lehden tilauksen, perui tilauksen perusteella josta en pitänyt: Olin kuulemma liian vanha moiseen.
Nyt jäi kyllä hämmentämään, että missä iässä minun pitäisi kaikkeen populaarikulttuuriin tutustua jotta ikäni olisi sopiva jos lapsena emme saaneet taloudellisista syistä ja sitä koskevasta valvonnasta johtuen ostaa mitä haluamme? Ja nyt kun saamme ei ole varaa, tai olemme "liian vahoja"? Ei toimi nyt tämä logiikka.
Leffoissa meillä oli aika toimivat sopimukset.
Sain katsoa joitakin K-18 elokuvia, jos sisällössä ei ollut seksiä, ja jos väkivalta wi ollut "järjetöntä" vaan sille oli jokin syy ja jos elokuvissa oli jokin keventävä elementti.
Esim. Rocky leffat menivät, mutta jotkin kevyemmät saattoivat jäädä.
Oudoin kielletty leffa oli Super Mario Bros. keskellä kirkasta päivää. Perusteena se että äiti ei pitänyt äänistä jotka siinä kuului.
Vanhemmillani oli myös logiikka, että jos meillä oli jokin riita, se varmasti liittyi peliin tai elokuvaan, joten se piti poistaa tilanteesta.
Kerran koitimme myös saada erään pelin vaihtoon käyttäen perustetta että se on liian väkivaltainen. Ei mennyt läpi. Hämmennyimme vain yhä enemmän vanhempieni kieltolaista.
Mutta nykyään aikuisiällä veljelläni ja minulla on aikuisena taloudellinen salaliitto. Veljeni kerää videopelejä, minä elokuvia ja sarjakuvia. Populaarikulttuuri ei juokse meiltä karkuun ja kapinamme jatkuu.
Musiikin seuraaminen tapahtuu niin itsestään että meidän ei siihen tarvitse panostaa. On silti mukavaa käydä veljeni luona, kun siellä on Nessistä eteenpäin kaikki konsolit peleineen.
