Mutta poikkeuksen tekevät loistavalla toteutuksella Lumikki, Bambi, Prinsessa Ruusunen ja Leijonakuningas.
Minä olen suhtautunut Leijonakuninkaaseen aina kuin Batman Teräsmieheen.
Minusta Leijonakuningas 3 on aina ollut tuota parempi. Lumikin noita traumatisoi koko tarhamme penskana ja Prinsessa Ruususta en ole koskaan tajunnut.
Jos pitäisi nyt yrittää valita kaikkien aikojen parhain Disney animaatio...sanon animaatio, sillä en mielellään käytä sanaa "klassikko", sillä todelakaan kaikki Disney impperiumin tuotokset eivät täytä sanan "klassikko" tasoa.
Minusta taas klassikko on pöljä sana, koska minä hahmotan sen mielessäni synonyyminä tylsälle. Siksi minusta on omituista, että kyseistä sanaa vielä käytetään puhekielessä.
Ja luojan kiitos, kukaan ei puhkea siinä laulamaan!
Kerrankin samaa mieltä. Minulla on pennusta asti tullut vaivaantunut olo ja halu painaa kelaus nappulaa aina kun ne laulukohtaukset alkavat. Paitsi kun pahikset laulavat. Niiden kappaleita kehtaa jopa laittaa mp3. soittimellensakin.
Mutta mistä ihmeestä tämä idea, että animaatiot koostuvat 1,30h:n kilpailusta että kuka ehtii laulaa ensin, on oikein tullut?
Pahin kaikista laulukohtauksista on Bambissa. Siinä ensin Bambin äiti kuolee, ja arvatkaas mitä tuleekaan heti seuraavassa kohtauksessa?
Iloinen kevät laulu!. Okeei...kuvitelkoos jos Leijonakuninkaassa heti Mufasan kuoleman jälkeen alkaisi iloinen rallatus keväästä. Tai kun Spock uhrautuu Star Trekissä.
"Ei se mitään, yksi hahmo vain kuoli juuri. Lauletaanpas nyt iloinen kevät laulu!"