Kultainen leijona on myös Kvaakin etusivulla!
Opus on kokoisekseen yllättävän tuhti lukupaketti. Silmä pysähtyy tarkastelemaan Russ Manningin taidetta tämän tästä. Lisäksi kokonaisen Burroughs-romaanin tiivistäminen kahden sarjakuvalehden mittaan merkitsee sitä, että lukijan on pysyttävä tarkkana tarinan käänteissä. Kultaisen leijonan tarinat ovat kuitenkin jo tasapainoisia suorituksia, eivät mitään yhden lehden mittaisia juttuja.
Henkilökohtaisesti olen todella innostunut tästä julkaisusarjasta. Petri Aarnion työtunnit näkyvät ja lopputulos on kiistatta kaikin puolin upea opus.
Opuksessa minua viehättää paitsi julkaisun fyysinen puoli, sen löytämä tasapaino uuden ja vanhan välillä.
Tässä on alkuperäisten suomijulkaisujen henki ja sielu tallella, mutta samalla kohennusta on niin paljon, että opus on ihan oma, uusi lukukokemuksensa.
Toisin kuin Egmontin Dark Horse -materiaaliin pohjautuvat opukset, tämä on ihan Aarnion oma reproprojekti, jonka pohjalla ovat juuri suomijulkaisut.
Asko Alasen uusi käännös on keskeisessä osassa, monet sanakäänteet ja oivallukset saivat hyväntahtoisen hymyn huulille.
