The Spirit

[Jyrki Vainio]

Hesarissa Römpötti tänään kritisoi paperia ja karamellivärejä. Itse pidän molemmista, sopivat fiilikseen mainiosti.

...ja se paperi varmaan mahdollistaa julkaisun hyvän hinta/laatu-suhteen.

[Petteri Oja]

...ja se paperi varmaan mahdollistaa julkaisun hyvän hinta/laatu-suhteen.

Hmm, tuota vähän epäilen, eihän se ylettömän halpa Egmontin julkaisuksi ole.

Vertailun vuoksi:

Yön ritari, 224 sivua, koko 170x260, ohv 24.90 euroa
Musta torni 1, 240 sivua, koko 170x260, ovh 29.90 euroa
Spirit, 192 sivua, koko 170x260, ovh 29.90 euroa

Kallishan se on jos noihin kiiltävälle paperille painettuihin vertaa.

[Matti Karjalainen]

Spirit, 192 sivua, koko 170x260, ovh 29.90 euroa

Akateemisessa näyttivät myyvän viitosta halvemmalla, muista kaupoista ei ole havaintoja.

[Petteri Oja]

Akateemisessa näyttivät myyvän viitosta halvemmalla, muista kaupoista ei ole havaintoja.

Totta kai monesta paikasta saa kaikkia noita halvemmalla. Vertailin ohjehintoja mikä on ainoa tapa suorittaa järkevää hintavertailua julkaisuiden kesken.

[Veli Loponen]

Kallishan se on jos noihin kiiltävälle paperille painettuihin vertaa.

Tämä nyt ihan puhtaasti näkemättä Spiritiä: kiiltävä paperi saattaa olla halvempaa kuin ei-kiiltävä.

Mutta rupesi heti hieman enemmän kiinnostamaan (vielä ei tosin ostokynnys ylittynyt). Minä kun tykkään enempi ei-kiiltävästä kuin kiiltävästä, vaikka jälkimmäinen saakin viivan näyttämään terävämmältä.

[Curtvile]

Mutta karamelivärit ovat molemmissa silkkaa tuskaa.
Onneksi taso on muutoin niin korkea että tuon kestää.

[tertsi]

Luin eilen illalla Spiritin lähes loppuun. Viimeinen tarina on vielä lukematta.
Painojälki paranee huomattavasti parin ensimmäisen stoorin jälkeen.
Laatutyötä kaikkinensa!!!! Paitsi se Blueberry-efekti...

[Jarmo]

Paperi on vaihteeksi juuri täydellistä tämäntyyppiselle karkkiväritykselle. Valkoisella kiiltävällä paperilla värit räikäisisivät lukijoilta silmät puhki. Aina mielummin katson väreinä alkuperäisiä kömpelöintejä kuin uusia photoshop-tuhnaisuja. Vaikka on uutuusväritystenkin laatu kaiken aikaa parantunut, joskus sekin homma vielä opitaan.

... ja aina mielummin väreissä kuin mustavalkoisena.
Paitsi alunperin mustavalkoiseksi tarkoitetuissa jutuissa.

[Ossi Hiekkala]

En nopealla haulla löytänyt tästä mainintaa enkä viitsinyt aloittaa erillistä Eisner-ketjua. Jos siihen on tarvetta, valvoja voinee erottaa tämän viestin.

W.E. kuvitti linkin takaa löytyvän M16-kiväärin käyttömanuaalin.

[VesaK]

Villiriisi on kyllä sellainen juttu, että oksat pois. Siinä on ruutu, jossa annetaan ymmärtää naisen nauttivan siitä että mies lyö häntä.

Eisnerin naisnäkökulma on aikaansa nähden hyvinkin moderni, varsinkin jos vertaa saman aikakauden muihin sarjakuvanaikkosiin. Siinä on enemmän film noirin vaikutusta, katsokaa nyt vaikka tämä ja verratkaa Spirit-tarinoihin:
http://www.imdb.com/title/tt0036775/

On erittäin yksioikoinen tulkinta, tietysti ilmeisin, että 'Wild' Rice nauttisi lyönnistä, ei suinkaan, vaan koska on ensi kertaa kohdannut miehen joka EI tottele hänen määräyksiään ja oikkujaan. Viimeisillä sivuilla lienee silti kaikille selvää, ettei villiriisi todellakaan nauti potkuista ja lyönneistä, mutta tottelee kuitenkin? Tekee pankkiryöstöjä?  Patty Hearst? Hearst? Citizen Kane? Wellesin vaikutus Eisnerin piirtämiseen? Kehä kaartuu kaaaartuuuu... tilt....Yes, Harvey, I'd love some more coffee, pwease.

[Lurker]

On erittäin yksioikoinen tulkinta, tietysti ilmeisin, että 'Wild' Rice nauttisi lyönnistä, ei suinkaan, ...

Kirjoitinkin (siis viestissäni, enkä arvostelussa), että annetaan ymmärtää että nauttisi. Ja ehkä hän siinä tilanteessa vielä nauttikin. Mutta asenne tosiaankin muuttuu sitten tarinan myöhemmässä vaiheessa. Mutta nythän me keskustellaan Spiritistä täällä piilossa muilta!

Tuo Double Indemnityn "kalpea nainen" tuli minunkin mieleeni. Mutta koska olen arvosteluissani toistuvasti maininnut film noirista jotain, päätin nyt tällä kertaa antaa olla. Siitä voisi keskustella vaikka sitten kun arvostelu on julkaistu.

[VesaK]

Koko Spirithan ON film noir -genren parodiaa, ja aikansa pulp-kirjallisuuden myös. Parodiakin voi toimia vakuuttavasti, eikä olla vain yksittäisiä kuvia peräkkäin.
Mutta kun tuonne yleiselle puolelle mennään, niin voisiko otsikkona olla WILL EISNERIN Spirit, ja kaikki Millerin rainaa käsittelevät pärinät siirretään pois sieltä, suoraan milleri-ketjuun. 

[Curtvile]

Koko Spirithan ON film noir -genren parodiaa, ja aikansa pulp-kirjallisuuden myös. Parodiakin voi toimia vakuuttavasti, eikä olla vain yksittäisiä kuvia peräkkäin.
Mutta kun tuonne yleiselle puolelle mennään, niin voisiko otsikkona olla WILL EISNERIN Spirit, ja kaikki Millerin rainaa käsittelevät pärinät siirretään pois sieltä, suoraan milleri-ketjuun. 

Sillä erotuksella että enimmistä parodioista eroten Eisnerin työllä on jotain väliäkin.
Elokuvaan liittyvä on jo sarjakuvaelokuvapuolella ja itse leffahan rikkoo elokuvan sääntöjä reippaasti mutta on itse asiassa hyvinbkin uskollinen Eisnerin töille.
Ongelmahan on siinä ettei Spiriteissä ollut pitkiä tarinoita ja toisiinsa liittymättömiä tarinoita liimatessa yhteen ei kokonaisuudesta saa yhteneväistä.

Hienoa että Spiritiä on silti saatavilla vaikkakin väreissä.

[Lurker]

Koko Spirithan ON film noir -genren parodiaa, ja aikansa pulp-kirjallisuuden myös.

En pitäisi Spiritiä juuri ollenkaan parodiana, varsinkaan tyyliin á la MAD Magazine (vaikka kyllä siihenkin suuntaan tyylillisiä viitteitä on). Eisner ei sorru niin halpahintaiseen kikkailuun.

Kyllä nämä tarinat toimivat ihan omillaan. Toki niissä on mukana paljon ajalle ominaista ja yhteistä mitä film noir -leffoihin tulee. En ainakaan itse löydä niistä yhtään suoraa, tunnistettavaksi tarkoitettua parodista viittausta kyseisen lajityypin edustajiin.

Vaikka esimerkiksi Villiriisi on selvää sukua Nainen ilman omaatuntoa (1944)  filmin Phyllisille, mutta kyllä se taso on olemassa vain temaattisena, ei parodisena.

[Jarkko Sikiö]

Arvostelustasi poimin seuraavaa:

voi vain ihmetellä, kuinka nämä tarinat menivät sen ajan toimituksellisen seulan läpi

Toimituksilla ei ollut mitään yhtenäistä linjaa, jota ne olisivat noudattaneet. Spirit on hengeltään hyvin linjassa muuhun aikansa viihteeseen, ei ainoastaan elokuviin.

Jenkkien viihdeteollisuus oli jossain määrin vähemmän konservatiivinen toisen maailmansodan jälkeen kuin Vietnamin sodan alkuvuosina. Yhteiskunnan kulkiessa kohden hippi- ja punk-kulttuurin läpilyöntiä, sarjakuvateollisuus harvojen joukossa pysyi Comics Code -järjestelmänsä (vuodesta 1954 alkaen) vuoksi varsin konservatiivisena.

Kuten sisällöntuotannon puolella huomautitkin, Comics Code -järjestelmä ei kattanut kuin lehtihyllyjulkaisut, ei siis strippejä ja muiden kanavien kautta levitettyjä julkaisuja.

Käsitys sarjakuvan konservatiivisuudesta on silti perua nimenomaan Comics Code -järjestelmästä. Myöhemmin sarjakuvailmaisua rajoitti Comics Coden lisäksi vakiintunut supersankariformaatti, eli parikymmensivuinen lehdykäinen. Eisner kulki tätäkin virtaa vastaan mm. Talo Bronxissa -teoksellaan.

Herättikö Spirit aikanaan paheksuntaa lukijoiden keskuudessa? Takuulla. Nykyisin sitä on vaikea uskoa, mutta sanomalehtipuolella sarjakuvaosaston kerrotaan aikanaan vaikuttaneen merkittävästi lehden menekkiin. Lukijat myös ottivat yhteyttä (tuohon aikaan useimmiten kirjeitse) lehden toimitukseen kommentoidakseen sarjakuvia. Paheksujia ja valittajia oli siinä joukossa taatusti mukana, mutta sanomalehtien julkaisijoilla on perinteisesti kova nahka kritiikkiä kohtaan.

Aina on poikkeuksia ja kuten todettua, toimitusten linjaukset vaihtelivat – paitsi henkilöstä ja aikakaudesta mahdollisesti myös liittovaltion säädöksistä riippuen. Suomesta katsottuna on kuitenkin pidettävä mielessä, että jenkkien pilapiirrokset ym. ovat perinteisesti roisimpia kuin Suomessa. Hauska esimerkki asiasta on oikeudenkäynti Hustlerin perustajasta kertovassa elokuvassa Larry Flynt - Minulla on oikeus.

Lehtihyllysarjakuvien sensuuriakaan tuskin olisi todellisuudessa nähty, elleivät kustantamot olisi ylireagoineet ja luoneet itse sellaisen Comics Code -järjestelmän muodossa.