En tiedä mikä on virallisen Suomen virallinen versio Aku-kohusta, mutta keskellä vallankumouksellista äärivasemmistolaisuutta lapsuuteni eläneenä voin sanoa, että Aku Ankka oli vasemmalla erittäin vaaralliseksi koettu ilmiö. Ja kaikki puolueet olivat tuolloin laitavasemmalla (paitsi Perustuslailliset, joka oli julkisuudessa tuomittu neuvostovastaiseksi).
Ensinnäkin Aku oli (tai sen miellettiin olevan) umpiamerikkalainen ja esittävän letkeää, rentoa, ongelmatonta amerikkalaisuutta (tai kapitalismia yleensä). Kommunismin perusjuttuhan oli se, että kaikki elämän osa-alueet ovat poliittisia ja jos ei nähnyt kaikkea ympärillään poliittisena oli harhaanjohdettu (kapitalismin taholta). Kommunistien pyhin tehtävä oli osoittaa kanssaihmisilleen asioiden poliittinen -ja nimenomaan "oikea" poliittinen- villakoiran ydin. Se oli hullua ja hassua. Yhtä aikaa kuolemanvakavuutta ja ihmiskunnan historian hillittömintä dadaa ja surrealismia. Hassua (ja irvokasta) se oli siksi, että Neuvostoliitossa poliittisuus oli vaarallinen ilmiö ja kansalaiset eivät saaneet ajatella pienimpiäkään poliittisia kysymyksiä keskenään - ainoastaan omaksua valmiita näkökantoja, muuten heilahti pamppu ja häkki. Mutta Suomessa päin vastoin kommunistit ulottivat poliittisuuden AIVAN KAIKKEEN. Samalla tavalla kuin nykyään "eko-ihmiset" "edistyksellisimmillään" panttaavat pieruaan etteivät kasvihuonepäästöt lisäänny (en ihmettelisi vaikka joku olisi kasvissyöjä sen tähden että on ennakolta laskenut suolistokaasujensa ja ulosteensa ympäristövaikutukset ja pyrkinyt minimoimaan ne).
Hullua se oli siksi, että se muutti kommunistin ja hänen lähipiirinsä elämän pikkumaiseksi paranoidis-skitsofreeniseksi helvetiksi, johon haettiin järjestystä lukemattomien punaisten järjestöjen byrokraattisista kokouksista,uskoa marxismi-leninismin teosten opintoryhmistä, toivoa mahtipontisista vallankumousvisioinneista, lohtua ja lääkitystä yltiöromanttisesta ja täysin epä-älyllisestä neuvostohaaveilusta ja aika ajoin kaikki patoutunut energia marssittiin tai mielenosoitettiin pois ylhäältä päin järjestetyissä joukkotilaisuuksissa - ja sitten vielä (julkisesti tai salaa) käytettiin melkosesti viinaksia.
Minä uskon -ja joku sosiologi todistaa tämän vielä todeksi -, että neuvostovallan toteutuminen Suomessa jäi tapahtumatta rock-musiikin, Aku Ankan ja kauhusarjakuvien myötä. Kauhusarjakuvat auttoivat kestämään ja hallitsemaan aikuisten maailman hulluutta. Ja Aku Ankka oli alkeiskoulu joka kasvatti sen nuoren polven, joka punaisten lippujen ja kiväärien sijaan sijaan otti käsiinsä kitarat, rumpukapulat ja mikrofonin. Olit sitten punkkari, diini, teddy, tai mikä muu niin musiikilla ja ihanan tarpeettomalla kertakäyttökulttuurilla (johon sarjakuvat olennaisesti kuuluivat) nuoret löysivät sen tarpeellisen kriittisen etäisyyden tuohon politisointiin ja tajusivat sen täydelliseksi sataprosenttiseksi paskaksi. Muistan kuinka kaikki vihasivat Kekkosta ja hänen matelevaa hoviaan, joka ulottui aina koulujen opettajanhuoneisiin saakka.
Me löysimme uudestaan kadotetun seksuaalisuuden, vimman, päihtymyksen ja teimme jokainen kohdallamme (paitsi ne, jotka nyt pitävät valtaa) sen yhtaikaa tajunnallisen ja kulttuurisen vallankumouksen, joka piti tehdä koska koko yhteskunta olisi sementoitunut aivan liikkumattomaksi kuin Leninin muumio. Me otimme käskymme suoraan ilman välikäsiä ja papillisia tulkitsijoita Ramonesilta, Clashilta... Me ketkutimme ja jyräsimme Stalinin kuoliaaksi. Chuck Berryn: "No Particular Place To Go" oli jo ollut vallankumouksellinen ajatus tai "pelkkä" päämäärätön ajelu automobiililla. Ja saakutti Aku joka ei mennyt töihin vaan... vietti aikaa ! Lukekaa Barksia ! Karl Marx tulee olemaan vain mitätön alaviite Carl Barksin vallankumouksellisuudessa.
Mutta jumalauta: Joey Ramone kertoi meille uuschuckberryistisesti ETTEI MEIDÄN NUORTEN TARVITSE VÄLTTÄMÄTTÄ MUUTA KUIN OLLA JA SYLKÄISTÄ KAIKELLE JA VALLANKUMOUS ON SIINÄ JA VALMIS: "TEE-SE-ITSE-INSTANT-REVOLUTION-AND-ITS-ALSO-FUCKING-FUN". Joey Ramone oli aivan oikeasti 1900-luvun suurin poliitikko, valtiomies, evankelista, filosofi, tiedemies,... Keskiaika loppui Joey Ramoneen. Tämä tullaan tajuamaan ehkä vasta Mega City 1:ssä aikanaan. Hey ho, Let´s Go ! Hänen nimessään ei ole tapettu ketään, mutta miljoonat ovat saaneet alkunsa rakastellessaan Sheena Is A Punkrockerin tai Rock´n´Roll High Schoolin tahtiin.