Mä olen suuri Don Rosan tarinoiden fanaatikko ja itse näen fiktiivisen Ankkojen maailman täysin jokseenkin meidän maailmaa vastaavana. Sijoittihan jo Barkskin tarinoihinsa todellisia paikkoja ja hän oli myös sitä mieltä, että Ankat eivät ole mitään eläinankkoja vaan ennemmin ihmisiä.
Roopen kuolema vuonna 1968 on mulle täysin ok. Olisin tosin veikannut, että Roope olisi elänyt kymmenisen vuotta vanhemmaksikin, sen verran vahvasti veri tuntui virtaavan suonissa.
Oma toiveeni olisi, että Rosa piirtäisi yhä ja saisi piirtää Ankkoja ilman rajoituksia, sopimuksia, ehtoja jne. Toki hän voisi näin tehdäkin, kunhan ei vain levittelisi kovin näkyvästi töitään.
Oma "unelmani" olisi Rosan Ankka -sarjakuvat, jotka keskittyisivät tuttujen hahmojen ihmissuhteisiin, persooniin, haluihin jne. ilman, että niiden tarvitsisi miellyttää ketään tai olla suunnattu tietyn ikäisille lukijoille. Eli käytännössä lajityypiksi draama. Kyllä mustaa huumoria siltikin riittäisi, sen verran koomisia (vaikka myös traagisia) nämä Ankkalinnan hahmot ovat.
Pelle Peloton yksinäisenä vanhapoikana (ainut oikeasti läheinen olento Pellelle on Pikku apulainen, joka sekin on kone, jolla on Pellen "aivotoiminta" kuten siinä Pellen 50v. sarjassa kerrottiin), Taaville kerrottaisiin, että tanskalaislehdissä hänet on ilmoitettu kuolleeksi (Rosa useasti kertonut, kuinka Egmont pitää Taavia kuolleena, mitä hän ei kuitenkaan ole), Akun ja Iineksen keskustelut lapsista, niiden hankinnasta, rakkaudesta, seksistä. Kuka on Ankanpoikien isä ja mikä on hänen kohtalonsa? Miksi pojat ovat hylätty Akulle? Tai entäpä pohdinta Hannun onnekkuudesta, joka muodostaa kohtalon monelle tapahtumalle tunteja ellei jopa päiviä ennakkoon: onko Hannun onni niin voimakas, että se määrää myös muiden ihmisten kohtalon? Onko tällöin itsenäistä mieltä? Onko jumalaa olemassa?
Nämä sarjikset voisivat olla vaikka lyhyimmillään sivun, parin tunnelmapaloja ilman varsinaista juonta. Mutta kyllä pitkätkin tarinat kelpaisivat.
Noh, mä taidan ollakin melkoisen vinksahtanut Ankkojen suhteen.
