Uusin Fantomen (24/15) on hyvin merkittävä numero Sandal Singhin kannalta. Pohjustukseksi: ruotsalaisen Fantomenin omissa seikkailuissa Lamanda Luaga ei ole Bengalin presidentti, vaan nainen Sandal. Ja kuten tässä ketjussa on joskus
sanottu, Sandal on raskaana ja Mustis jopa pelkää olevansa lapsen isä.
Numeron spoilereita:
[spoiler]Bengalin presidentin uskotaan menehtyneen terroristiattentaatissa palatsiin, vaikka ruumista ei ole löytynyt. Sandal kuitenkin on erittäin elossa, jättää presidenttiyden tietoisesti ja ryhtyy Singh-merirosvojen uudeksi johtajaksi. Hän synnyttää pojan ja sanoo Mustanaamiolle, että tämä ei ole hänen lapsensa isä. Mustis oli jo kovasti huolissaan, sillä hän on menettänyt muistinsa yhdeltä yöltä Sandalin kanssa. Kuitenkin Sandal kertoo isälleen, Singh-merirosvojen entiselle päällikölle, että Vaeltava Aave on lapsen isä. Tämän tiedon tosin voi panna sen piikkiin että tytär haluaa kiusata isäänsä (Mustishan on Singh-merirosvojen arkkivihollinen), mutta sellainen vaikutelma jää, että lapsiasiaan palataan vielä tulevissa tarinoissa ja Mustis tulee olemaan uudestaan huolissaan...[/spoiler]