Tulipa luetuksi uusi Mustis-spessu. Kuviin on panostettu sen verran, että ne luovat hyvin illuusion historiallisista tapahtumista, mutta kovin valju paketti tämä oli.
Viimeinen seikkailu on piirretty onnettomasti, mutta se on kässäriltään paras. Jutussa on onnistunutta hyistä tunnelmaa. Siinä Mustis herättää pelkällä olemuksellaan, ilman naamiopukuakin, pelkoa Arktiksella vuonna 1854 (EDIT: Korjasin em. vuosiluvun). Kertomuksessa oleva naparetkilaiva löytyi oikeastikin vuonna 2010.
Välillä ihmettelen, että tarkistaakohan näitä käsiksiä kukaan? Niin isoja aukkoja on tällä kertaa kahden seikkailun juonissa.
[spoiler]
Ensimmäisessä seikkailussa ei anneta mitään syytä minkä takia nunnat epäilevät hyväntekijää pahikseksi. Epäily osoittautuu oikeaksi, mutta lukija on ihmeissään. Jutussa ei myöskään edes kerrota monesko Mustis siinä seikkailee.
Toisessakaan tarinassa ei anneta vinkkiä syyllisestä. Syyllisellä ja hänen sukulaisellaan pitäisi kuulemma olla surkastunut oikea pikkusormi, se on Mustikselle ratkaiseva vihje, mutta piirtäjä ei ole piirtänyt niitä surkastuneeksi kuin yhteen ruutuun (s. 43)! On myös häiritsevää, kun ei näytetä, miten syyllinen rakentaa isot poltettavat koriukot ja kuinka hän saa vankinsa kiikutetuksi korkealle niihin.[/spoiler]
Mikäköhän sanonta muuten on, että jollakulla on ”vahva ääni kuin majuri Granbergillä” (s. 68)?
