Tardin tai Tintin(Hergén) nostaminen esimerkeiksi väsähtäneestä eurosarjakuvasta on mielestäni sama kuin jos sanoisi, että Jack Kirby ja Stan Lee olisi parempi unohtaa, sillä he eivät saaneet urallaan aikaan muuta kuin tusinaavaraa. 
...
Mainitsit kuitenkin myös genren uudistamisen. Avantgardismi (tuo mainio vanha sana jolle ei oikein ole löytynyt korvaajaa) on kuitenkin ollut mielestäni supersankarien (tai yltiökaupallisuuden?) vuoksi ameriikassa heikoilla sitten -30 luvun. Toinen puoli keskustelunavauksestani koski nimen omaan visuaalista sarjakuvailmaisua. Sarjakuvan merkkikieltä. Sen "standardointi" tiettyihin "työkalupakkiin" iskettyihin merkintöihin takaa sen että laaja lukijakunta pystyy helposti omaksumaan tarinoiden sisällön. Tai ainakin sen pintatason.
...
Epäilenpä, että mainitsemasi jenkkialternative on sikäläisillä sarjakuvamarkkinoilla suhteessa suurin piirtein samassa asemassa kuin kotimaiset omakustanteet meillä täällä Suomessa.
...
Onneksi siellä (USA:ssa) on kuitenkin ollut muitakin kaupallisesti menestyviä lajityyppejä (esim. Kauhu ja huumori/parodia), niin että supersankareille on löytynyt edes jonkinlainen vastapooli.
Niin, kaipa Tardille ja Hergélle kuuluu oma paikkansa eurooppalaisen sarjakuvan historiassa, heidän dissaamisensa tässä liittyi lähinnä siihen, että heidän edustamansa perinteinen sarjakuvakerronta, tai sen seuraaminen, on mielestäni hidastamassa sarjakuvakerronnan kehittymistä eteenpäin. Minä olen Tinttini ja Tardini joskus lukenut, mutta ne vaan eivät tarjoa minulle nykyisin kovinkaan mitään. Liekö laadullisesti supersankarisarjakuva sen parempaa, ainakaan usein... ehkä siellä kuitenkin on niitä mainitsemiani idearikkaita kirjoittajia.
Ja minua kiinnostaa se jenkkisarjakuvien kerronta ( en nyt tarkoita kymmenen sivun potku ja nyrkkikohtauksia tai Playboysta kopioituja naisten poseerauskuvia), vaan sitä miten aikaa, henkilöiden toimintaa ja monella tasolla liikkuvaa juonta kuvataan. Ylipäänsä rytmiä, joka on tiiviimpi ja nopeammin leikattua, siinä missä Tardilla on monasti kaksi kuvaa sivulla, joihin on lätkäisty isot palikat narratiivista tekstiä. Sellainen ei minusta ole sarjakuvan kannalta kovin kehittynyttä.
Mutta tuo on tietysti aika henkilökohtainen visio, ja arvostelma, siitä mikä on hyvää ja kiinnostavaa sarjakuvallisesti.
Olet, Reima, siinä tietysti aivan oikeassa, ettei supersankarisarjakuva sinällään mitenkään ruoki tai rohkaise avantgardea, varmaan rankasti päinvastoin. Hirvittävän tiukat raamithan useimmiten genressä tuntuu olevan tyylillisesti: muskeleita pitää olla ja naisilla muotoja, ja ruutusommitteluissa ja tussaustyylissä pyritään imitoimaan kulloistakin kuumaa nimeä.
Silti siltä saralta on noussut monia hyvin persoonallisia tekijöitä - ehkä siksi, että se on ollut ainoa genre, jota on voinut tehdä palkkatyönä. Vertigo -linjaa saamme tietysti kiittää siitä että persoonalliset tekijät ovat saaneet toteuttaa visioitaan supersankarigenren kahlitsematta. Mutta myös supersankarigenren sisälläkin joitakin persoonallisia tekijöitä arvostetaan, aiemmin tässä keskustelussa mainituilla huippukirjoittajanimillä lienee aika suuret vapaudet toteuttaa aika villejäkin ideoita, vaikka markkina-arvoltaan suurimmissa nimikkeissä linjat olisivatkin tiukat. Kent Williams, George Pratt, Ted McKeever, Sienkiewicz ja monia muita visionäärejä pidetään samaten arvossa, vaikka heidän tyylinsä ei skideihin niin helposti uppoaisikaan.
Mutta olet siis siinä kyllä oikeassa, että supersankarisarjakuva pääasiassa on aika homogeenista, luovaa ilmaisua rohkaisematonta. Että se minun avantgarde-ideani suhteessa supersankarisarjakuvaan tulee tietysti aika kieroa kautta, ja korkeintaan muutamiin tekijöihin liittyen. Ja edelleen saattaa olla, että jenkkilän sarjakuvan yksipuolinen maailma on saanut monet potentiaaliset lahjakkuudet siirtymään ihan muille osaamisen alueille.
Ja kuten sanoit, jenkkialternative ei kovin monille ole tarjonnut vakaita tuloja, vaan se on ollut enemmän harrastelijamaista, aatteellista toimintaa.
MUTTA, siltikin, 80-luvulta alkaen supersankarisarjakuvan piirissä on tapahtunut ihan merkittävimpiä innovaatioita ja kehitysaskelia, osaltaan selkeä vallitseva skeema tarjosi nuorille kyvyille hyvän kohteen kapinoida ja muuttaa sitä sisältä käsin. Ja jostakin syystä kaikkein suurimmatkin nimet, Miller, Moore ja Gaimankin, tekevät edelleen supersankarisarjakuvaa, kaikkea muuta kokeiltuaan.
Uskoakseni genre itsessään ei ole nykyisin se rajoite, suuret yhtiöt sitä ilmeisesti usein ovat, Marvelilla ja DC:llä tuntuu vaihtelevan aika paljon vuodesta toiseen kuinka laajat vapaudet ne antavat tekijöilleen.
Ja vielä lopuksi, varmasti sarjakuvan visuaalisuus olisi paljon monimuotoisempaa, laajemman genrekirjon vallitessa, mutta kuten viittasin eurooppalaiseen sarjakuvaan, se ei välttämättä tarkoita kerronnallisen kielen kehittymistä....
