Peacemaker

[Riffe]

Ihan oma ketju tälle sarjalle, kun ykköskausi tuli päätökseen, ja kakkoskausikin on varmistettu jo.

Pidin, suuresti. Yksikään jakso ei jättänyt kylmäksi. Vihasin koko hahmoa Suicide Squadin myötä, mutta sarjan myötä sai syntinsä anteeksi omissa kirjoissani.

Olen yllättynyt, kuinka hyvin Cena osaa näytellä, rooli on kuin suorastaan räätälöity hänelle.

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

Vaikka hahmon syntytarinaa oli muokattu, niin ei haittaa, antaa hyvän pohjan sille, miksi hän on kieroon kasvanut. Melkoista hahmokehitystä tapahtui todella lyhyessä ajassa. Robert Patrick näytteli hyvin kusipäistä natsi-faijaa, joka on syypää kaikkeen.

[X-men]

Olen yllättynyt, kuinka hyvin Cena osaa näytellä, rooli on kuin suorastaan räätälöity hänelle.

Osaahan hän kun on oppinsa WWEssä saanut ja tehnyt kaikenlaisia leffoja.

[Maisteri Outo]

Olen myös Peacemakerin kokonaan nähnyt ja hyväksi havainnut. Tykkäsin jo uusimmasta Suicide Squadista, mutta tämä spin-off/jatko-osa oli vielä parempi. Huumori osui omiin nauruhermoihini, toiminta oli ihan näyttävää tv-budjetilla toteutetuksi ja myös tunnepuolella oli todella vaikuttavia kohtauksia.

Eniten yllätti Peacemakerin kehitys lähes täydellisestä ääliöstä kohtuullisen päteväksi sankariksi. Myös John Cenan näyttelijänkyvyt tulivat lähes puun takaa, möhkäle sopi todella hyvin tähän rooliin.

Suosittelenko tätä kaikille. No en. Jos ei James Gunnin huumorista ole ennen tykännyt, ei tämäkään maistu, kun kohellusta ja sanailua on vieläkin enemmän ja se on vieläkin roisimpaa. Plus väkivalta-gorekin voi silittää vastakarvaan. Mutta muuten tämä on parasta DC:tä. Fiksuin veto, mitä WB on supersankaripuolella tehnyt, on ollut antaa Suicide Squad- puolen avaimet Gunnille käteen.

[Curtvile]

Peacemaker kausi 2 redband traileri

Tässä Gunn on kohdillaan ja kivas että jollain on sama käsitys rauhasta kuin allekirjoittaneella

[tolppis]

Ainoa mitä itse voin sanoa niin Gunnin Suicide Squadista kuin Peacemakeristakin: Liian väkivaltainen. En tykännyt. Shrugs eli kohauttaa hartioitaan. Vanhemmiten ei enää jaksa mukamas hauskaa väkivaltaa. Ei vaan jaksa. Been there, seen that, over and out.

[Veli Loponen]

Mä oon yllättänyt itseni ja oon tykännyt Peacemakerista. Aluksi ekan kauden suhteen oli vähän käynnistysvaikeuksia, mutta sitten se lähti vauhtiin. Tiedostan tolppiksen kommentin liiallisesta väkivallasta. En yleensä siitä tykkää, mutta jostain syystä tässä sekään ei ole haitannut. Ehkä siksi, että päähenkilö lähtökohtaisesti on äärimmäisen väkivaltainen ja sitä kautta väkivalta on perusteltua. Samalla sarjassa on merkittävässä roolissa muutkin asiat kuin se väkivalta.
Nettipölinöiden mukaan tää kakkoskausi johtaa (yhtenä?) Gunnin seuraavaan DC-elokuvaan Man of Tomorrow, jossa pahikseksi on arvailtu Brainiacia, joka pakottaisi Teräsmiehen ja Luthorin toimimaan yhdessä.

[Reima Mäkinen]

Mun mielestä tässä kakkoskaudella (ykköskaudesta en muista) on ollut tarpeetonta graafista väkivaltaa, joka laskee ikävästi sarjan kiinnostavuutta ja tasoa.
Muuten ihan hassua sekoilua.

[Darth Mika]

Itse oon tykäänyt tästä! Mua ei raakuus haittaa...enemminkin hyvä lisä näihin sarjoihin. Jos joku antaa jollekin turpaan, niin kyllä se pitää näkyä naamassa ja jos ammutaan niin verta tosielämässä pursuaa haavasta.
Liian silotellut leffat ja sarjat, niitä en kaipaa!

[Curtvile]

Oma kantani on sama kuin keskiverrosti ylipäätään, ihan liian vähän väkivaltaa sarjassa.
Sama kuin monessa mm Garth Ennis sarjakuvassa, huumoria hiukan liikaa, väkivaltaa liian vähän ja tarinalle jätetään turhan vähän tilaa.
Ja nämä ovat sitä parempaa päätä kerronnassa.

Jokaisella tietenkin on omat tasonsa mitä sietää ja missä rajansa kulkevat, sitä en minä päätä sen enempää kuin muut puolestani mikä on liian väkivaltaista.

Kun katsoo ja lukee paljon ja muutenkin on kuluttanut kulttuuria on oppinut asettamaan omaan arvoonsa kommentit väkivallan ja seksin määristä. Kukkahatun sijaan töissä pitää pitää kypärää ja siviilissä talvisin Mötorhead-pipoa. Peacemaker on minusta hyvä sarja ja väkivaltaisempana olisi parempi, kuten vähintään 95% kaikista sarjoista olisi mutta pelkästään väkivallalla niistä ei hyvää saa.
Se syntyy siitä että henkilöt ovat niitä, henkilöitä, eikä sitä tavallista valmiiksi mässytetyn paperinmakuista "tärkeää ihmissuhteilua" jolle vanhetessani olen löytänyt uusia halveksinnan tasoja.

[Reima Mäkinen]

Itse oon tykäänyt tästä! Mua ei raakuus haittaa...enemminkin hyvä lisä näihin sarjoihin. Jos joku antaa jollekin turpaan, niin kyllä se pitää näkyä naamassa ja jos ammutaan niin verta tosielämässä pursuaa haavasta.
Liian silotellut leffat ja sarjat, niitä en kaipaa!

Mun näkemys on se että jos vaikka lyödään nyrkillä naamaan, se toimii tarinan kerronnallisesti ihan yhtä hyvin, vaikka ei näytettäisi lähikuvassa sitä kun käsi läsähtää ja nenä siirtyy poskelle. Siis periaatteessa riittää, että katsoja tietää että nyt on turvauduttu väkivaltaan. Asian turha alleviivaaminen on useimmiten huonoa taidetta.
2000-luvun leffoissa on järjetön määrä minuutteja (varsinkin supersankarielokuvissa) joissa mätetään toista turpaan. Se on älyttömän pitkäveteistä ja graafisena se on paitsi tylsää myös ällöä.

[Darth Mika]

Mun näkemys on se että jos vaikka lyödään nyrkillä naamaan, se toimii tarinan kerronnallisesti ihan yhtä hyvin, vaikka ei näytettäisi lähikuvassa sitä kun käsi läsähtää ja nenä siirtyy poskelle. Siis periaatteessa riittää, että katsoja tietää että nyt on turvauduttu väkivaltaan. Asian turha alleviivaaminen on useimmiten huonoa taidetta.
2000-luvun leffoissa on järjetön määrä minuutteja (varsinkin supersankarielokuvissa) joissa mätetään toista turpaan. Se on älyttömän pitkäveteistä ja graafisena se on paitsi tylsää myös ällöä.

Mä tahdon realistisuutta enemmän elokuviin. On leffoja, jossa lyödään toisia niin maan perkuleesti ja ne ei ole moksiskaan. Oikeasti yhdestäkin lyönnistä saattaa taju mennä, jos lyö kovaa. Sit nassu pysyy ihan ehjänä vaikka sitä hakataan olan takaa...ei turvotusta, ei haavoja. Ihmistä päin ammutaan läheltä ja kaikki luodit osuus maahan tai sivuille...edes rynnäkkökiväärillä ei osuta.

Sit on toinen ääripää, jossa ns. CGI-veri lentää kaaressa ja paljon. Oikeesti jossain verta lentää niin, ettei ihmisessä edes ole niin paljon verta.

Supersankarileffoissa nämä yli-ihmiset lyö ja heittelee ihmisiä oikein urakalla...lyönti jolla ihminen lentää 5 m taaksepäin. Varmasti oikeessa elämässä olisi kuollut siihen paikkaan tai vaikeesti vammautunut.

Huvittavinta on aseiden äänenvaimenimet...salamurhaaja naapurihuoneessa ampuu aseella, jossa äänenvaimennin...kuuluu vain tusahdus. Oikeesti se äänenvaimennin ei paljoakaan ääntä vaimenna, mutta joo tämähän on vain elokuvaa.

Ai niin vielä yksi. Sentin pöytälevy, auton ovi tai kipsiseinä saa luodin pysähtymään ja sen takana oleva roisto tai sankari selviää hengissä...no huhhuhhuuu!

[Curtvile]

Mun näkemys on se että jos vaikka lyödään nyrkillä naamaan, se toimii tarinan kerronnallisesti ihan yhtä hyvin, vaikka ei näytettäisi lähikuvassa sitä kun käsi läsähtää ja nenä siirtyy poskelle. Siis periaatteessa riittää, että katsoja tietää että nyt on turvauduttu väkivaltaan. Asian turha alleviivaaminen on useimmiten huonoa taidetta.
2000-luvun leffoissa on järjetön määrä minuutteja (varsinkin supersankarielokuvissa) joissa mätetään toista turpaan. Se on älyttömän pitkäveteistä ja graafisena se on paitsi tylsää myös ällöä.

Aika 280 astetta tuosta.
En kannata Asimovilaista ajattelua. Huono taide itselleni on sitä tylsää ja kädenlämpöistä. Väkivalta on yleensä äärimmäistä, en usko sisäsiistiin " pikkusen läpsitään"
Ja konteksti.
On olemassa kymmeniä jollei satoja supersankareita joihin runsas graafinen väkivalta ei kuulu.
Peacemaker? Siinä Charltonin versiossa joka kirvoitti Watchmenin Comedianin tai DCn minisarjassa, Vigilantessa ja Suicide Squadissa.
Sitä ei kuulu siistiä, siloitella keskiluokan beesiin sisustukseen sopivaksi. Muuten on sama kuin tekisi Hercule Poirotin joka pienien harmaiden aivonystyröiden sijaan hakkaa kung-fua ja kidutusta apuna käyttäen "todistuksen" parhaaksi katsomaltaan yksilöltä.
Suoersankarit eivät ole sen enempää homogeeninen massa kuin dekkarit tai jokin muu genre.  Meillä vain halutaan jotenkin arvottaa " tämä on vakavista asioista, uskottava" mutta kun yhdeksän kertaa kahdeksasta ( ei kirjoitus- tai ajatusvirhe) ne ovat niin saatanan umpitylsiä ettei määrääkään.

Pornoistumista ja väkivaltaa paheksutaan useimmiten ihan hemmetisti hormoneja vetäneen humman selästä. Ainakin omasta mielestä se hevonen on tosi korkea ja valkoisena tietty puhdas ja uljas.
Ei ole pakko, minäkin pyrin parhaan tahdon kautta välttämään huonoja sarjakuvia, kirjoja ja elokuvia ja musiikkia. Virhearvioita käy ja joskus joko menee halpaan tai ei vain voi välttyä.

Onko Peacemaker sarjassa vähän liikaa huumoria? On minusta, mutta olen valmis elämään sen kanssa ja vaikken olisi ei kantani muuttaisi miten sarjaa tehdään.

[tolppis]

No, itselläni taas menee nimenomaan raja mässäilyssä oli se sitten seksiä tai väkivaltaa. Eksploitaatio on eksploitaatiota enkä oikein enää jaksa sitä. Tylsää. Ei kaikkea ole pakko näyttää, on paljon vakuuttavampaa kun EI näytetä so. ihmisen mielikuvitus (no, ainakin omani on) on sen verran hanakka täyttämään ns. aukot.

Tykkään huumorista, en pidä väkivallasta.

PS: Mm. Tarantinoon kyllästyin sen Inglourious Basterdsin jälkeen. Vaikka Pulp Fictionissa ja Reservoir Dogsissakin on väkivaltaa, se ei vielä mennyt yli tai mässäilyn puolelle. Ainoastaan Django-leffa siinä välissä oli ihan jees.

Mut joo. Saa sitä tykätä mistä haluaa Ei se ole minulta poies.

[Vincent]

Mun näkemys on se että jos vaikka lyödään nyrkillä naamaan, se toimii tarinan kerronnallisesti ihan yhtä hyvin, vaikka ei näytettäisi lähikuvassa sitä kun käsi läsähtää ja nenä siirtyy poskelle. Siis periaatteessa riittää, että katsoja tietää että nyt on turvauduttu väkivaltaan. Asian turha alleviivaaminen on useimmiten huonoa taidetta.

Ja sekin voisi riittää, että kamera vain kuvaa kertojaa, joka selittää tapahtumat ja mitään ei näytettäisi. Sillä sehän olisi muuten turhaa alleviivaamista.

Liioittelenko? No, joo, vähän ja toki sinulla, tai kenellä vaan, on tietysti oikeus henkilökohtaisiin mieltymyksiin, mutta harvoin mikään taiteellinen ratkaisu on läsnä muuten vaan. Teoksen pitäisi olla muutakin kuin mekaanista liikettä juonenkäänteestä toiseen, ilman mitään flavoria.

Tarvitsiko, esimerkiksi, Taru Sormusten Herrasta  kaikkia niitä massiivisia maisemakuvia? Kyllähän katsoja muutenkin tajuavat, että hahmot kävelevät paikasta toiseen. Mutta, nämä otokset palvelevatkin teoksen yleistunnelmaa, viestien kuinka massiivinen tämä kävelymatka onkaan.

Tapauskohtaisesti graafinen väkivalta on hyvä tehokeino juurikin antaa väkivallalle painoa, tehdä siitä epämukavaa katsoa ja muistuttaa, että sillä on seurauksia. Tai sitten sen voi vetää niin överiksi, että menee mustaan huumoriin.

[tolppis]

No, esimerkkejä olisi katsomistani - jos muistaisin ne tähän, huono muisti estää - joissa tuo on tehty tyylillä, ilman mässäilyä ja silti tulee ilmi että kuinka inhaa väkivalta on ja mitä saa aikaiseksi. Mutta joo, tuota juuri tarkoitan että tietyssä kontekstissa überväkivalta menettelee jos se on vedetty nimenomaan niin överiksi ettei sitä vaan voi ottta tosissaan. Jokainen ajatteleva ja etenkin tunteva yksilö kyllä erottaa elokuvaväkivallan todellisuudesta. Jos ei erota niin se onkin sitten jo vakavampi juttu. Ja kyllä, ns. taidetta tai viihdettä tai miksi haluaakaan kutsua niin kirjallisuudessa, elokuvissa, sarjoissa kuin missä vaan voi tehdä hyvin ja hyvää ja mielenkiintoista jopa ILMAN väkivaltaa...tiedän, radikaali ajatus näinä aikoina...