Ei tämä asia minuakaan koske henkilökohtaisesti, sillä minullakin jo on Roope Ankan elämä ja teot sensuroimattomana. Minua kuitenkin yleisesti suututtaa selvä epärehellisyys, jossa kaupanteossa ei kerrota ostajalle tärkeää tietoa.

Siis: Roopen 12-lukuisesta saagasta, joka on nimenomaan harkittu kokonaisuus ja Eisner-palkinnon voittaja, on jätetty kirjassa yksi luku pois ilmoittamatta siitä ostajille. Koska poisjättämisestä ei ole mainintaa mainonnassa eikä edes itse teoksessa, ostajat luonnollisesti olettavat, että saaga on kokonainen.
Tämä toiminta voisi kiinnostaa myös kuluttaja-asiamiestä, jolle muuten voi tehdä ilmoituksen nimettömänäkin. Kuluttajansuojalain
toisen luvun seitsemäs pykälä sanoo:
”Markkinoinnissa tai asiakassuhteessa ei saa jättää antamatta sellaisia asiayhteys huomioon ottaen olennaisia tietoja, jotka kuluttaja tarvitsee ostopäätöksen tai muun kulutushyödykkeeseen liittyvän päätöksen tekemiseksi ja joiden puuttuminen on omiaan johtamaan siihen, että kuluttaja tekee päätöksen, jota hän ei olisi riittävin tiedoin tehnyt.
Suurin syyllinen tähän petkuttamiseen on Disney, joka on kieltänyt poisjättämisen mainitsemisen, mutta Suomen Egmontiakin voi syyttää. Jos ja kun Disney ei anna julkaista tuota jaksoa enää edes varoittavien saatesanojen kanssa, minusta eettinen ratkaisu Suomen Egmontille olisi ollut jättää koko saaga pois ja kertoa syyt siihen avoimesti.