Aku Ankan taskukirjojen erikoisjulkaisut

[Jarkko Sikiö]

Arvostelu tulee huomenna etusivulle.

Taskareihin ei ole tullut koskettua ties kuinka moneen vuoteen, mutta tämän arvion pariin oli palattava toiste ihan siitä syystä, että se on tehty itseään säästämättömällä tyylillä.

Taustatiedot sarjoista olivat hyvin esillä ja kukin tarina käsiteltiin erikseen, perusteellista työtä!

[Koninkaulus]

Sanotaan ihan aluksi, että Romano Scarpa on kaikkien aikojen Disney-taiteilija. Sanotaan seuraavaksi, että Taskarin parhaiden ensimmäisessä osassa on ihan liikaa Scarpaa. Oikeasti, seitsemän tarinaa yhdestätoista on Scarpan piirtämiä. Bottarolta 2, Cavazzanolta 1, De Vitalta 1. Carpilta ei yhtäkään, vaikka kirja yrittääkin väittää Bottaron Mikki-tarinaa Carpin piirtämäksi. Ei olisi yllätys, jos juuri tuon mokan takia yhtään Carpin tarinaa ei ole mukana. Joka tapauksessa tarinat olisi pitänyt valita tekijöiden suhteen paremmin. Myös muutama poisjäänyt mainio käsikirjoittaja olisi voinut olla mukana.

Tarinathan ovat toki mainioita, osa aivan loistaviakin. Tokihan nämä on tuota yhtä ennenjulkaisematonta, hauskaa Taavi-tarinaa lukuunottamatta tullut luettua moneen kertaan, eli sikäli rahoille saa varsin vähän vastinetta. Kaikki neljä osaa tulee kuitenkin varmasti ostettua.

Juhlakirja olikin sitten jo huomattavasti mehevämpi paketti. Pezziniä ja Cavazzanoa 70-luvulta, Castyn ja De Vitan loistotarina, Dalmasson ja Bottaron hieno tarina 1960-luvulta, Mezzavillan ja Scarpan mehukas Mikki-dekkari, Russon ja Frecceron Roope-juttu, joka oli parempi kuin muistin, nerokkaan Tito Faracin hupailu, johon Zichen ilmeikkäät piirrokset sopivat loistavasti, lisää Pezziniä yhdistettynä mahtavaan Mastantuonon taiteeseen jo ennestään tutussa Taikis-tarinassa, Dalmasson ja Carpin Mikki-klassikko sensuroimattomana ja lopussa vielä kruununa Enrico Faccinin järjettömän hauska sekoilu. Tässä ei ole yksinkertaisesti mitään valittamista, pelkästään hyviä tarinoita ja suurin osa aivan loistavia. Yleensä tulee kirjoitettua toimittajista ja suomentajista lähinnä negatiivisia asioita, joten kehutaan nyt, kun on aihetta: Faracin Musta Pekka (vai pitäisikö sanoa Musta Jukka?) -tarinan suomentaja on ollut aika hyvässä iskussa. 

[Janne]

Päinvastoin kuin arvostelija, olen sitä mieltä, että Carpi oli Mikki-piirtäjänä parhaimmillaan. Mutta nyt oli kumman muhjuista painojälki. Ikään kuin joitakin kuvia olisi joku graafikko-harjoittelija jälkeenpäin yrittänyt retusoida. Moista muhjua en muista taskarissa tämän tarinan kohdalla havinneeni tai sitten en vain ole kiinnittänyt siihen aikoinaan huomiota.

Näköjään oli taskarissa 3 samaa muhjua. Se ei vain erotu yhtä hyvin kuin tässä juhlakirjassa, jossa paperi on hyvää ja koko isompi. Mutta ei tuo muhju voi olla Carpin kynästä lähtöisin. Mitähän on tapahtunut?

[Janne]

Taskarin parhaat 1980-89 on ilmestynyt. Tekijäkaartina Scarpa, De Vita ja Cavazzano. Yksi tarina myös Carpilta.

Tiedän, että lukunautintoa on luvassa, mutta nyt kyllä on nillityksen paikka. Carpilta näissä kahdessa kirjassa yhteensä peräti yksi tarina. Scarpa on suurin suosikkini, mutta 11 tarinaa häneltä tuntuu kohtuuttomalta. Ja missä on esim. Gatto?

Toinen nillityksen aihe on painojälki. Edellisessä opuksessa oli muistaakseni surkeutta yhdessä tarinassa. Nyt oli kymmenestä tarinasta viidessä kehno painojälki. Pikseliä, mitäpä muutakaan. Tämä kyllä latistaa mielialaa. Taitaa olla taistelua tuulimyllyjä vastaa tämä ainainen valitus samasta aiheesta. Mikään ei näytä tehoavan. Ja mikä pahinta, ei tätäkään voinut jättää ostamatta, vaikka viat näkyivät jo ensiselailulla. Onneksi oli lippis päässä maksuhetkellä, sillä sen verran oli elin ottassa, että olisi voinut myyjä muutoin peljästyä.

[Janne]

Piti vähän vertailla. Tässä uusimmassa taskarin parhaissa on Carpin Roope-Setä jakautuu kolmeksi. Sama tarina löytyy taskarista 86, joka minulla sattuu olemaan kokonaan väritettynä versiona vuodelta 2000. Tuohon aikaan näiden uusintojen ns. paikkoväritys tehtiin vielä huolella. Voin sanoa, että ero painojäljessä on järkyttävän iso vanhemman julkaisun eduksi. Hyvä uutinen onkin se, että tuo hieno tarina löytyy sentään jostain kokoväritettynä versiona hyvällä painojäljellä.

Kiinnostaisi tietää, millä tekniikalla nuo taskariuusinnat tuohon aikaan on tehty. Onko tietoa? Uskoisin, että digitaaliseen painomatskuun siirryttiin vasta vuosia myöhemmin (jolloin uusintojen painojälki tuli kättelyssä ryminällä alas).

[Janne]

Tässä vielä makupala tuosta Carpi tarinasta. Eli sama Aku taskarin parhaista ja taskarista 86.

[Jari Lehtinen]

Taskarin parhaat 1980-1989 luettavana.

Ciminon - Cavazzanon "Seikkailu pinnan alla" (IT 873C, 1972), jossa Aku kohtaa ensimmäistä kertaa Reginellan, avautuu nyt aivan toisella tavalla kuin silloin kauan sitten.

Mistä kymysys? Lyhyesti sanottuna Aku siirtyy kuolemanjälkeiseen maailmaan. Kaikki Out Of Body -kokemusten folklore on edustettuna tässä tarinassa, vain hivenen naamioituna.

- Akun matka alkaa kun hän hukkuu sukellusretkellä. (Perinteinen alitajunnan kuva)
- Aku astuu ulos ruumiistaan, ja hänelle sanotaan että "ei tuo ole kopio, vaan maanpäällinen olemuksesi".
- Aku kuvaa oloaan uudestisyntyneeksi. "En tiedä mitä kertoisin. Luulen, että synnyin vasta ihan äskettäin."
- Taivaassa ei mitään puutu. "Jahka maistat herkkujamme, et edes kaipaa enää maanpäällistä muonaa". (Käännös sanoo "maanpinnan", mutta ajatus on tämä)
- Taivaan valtakunnassa myöskään aika ei kulu samalla tavalla kuin maassa. Tupu, Hupu ja Lupu eivät ehdi huomata, että Aku on katsellut heitä kupla-aluksen sisältä. (Traditionaalinen Raamattua myöten mainittu piirre.)
- Väkivaltaa ei taivaassa sallita. Mustasukkaisuus ja muut kielteiset tunteet torjutaan paheksunnalla.

Sitten tarina päättyykin, Cimino katkaisee kehittelyn kesken kaiken ja hyvin nopeasti vain muutamassa ruudussa todetaan, että Aku ei sovellu tänne, koska "hänestä ei tule kuningasta aikoihin" (= hänen aikansa ei ole vielä koittanut), ja hän aiheuttaa ristiriitoja.

Joka tapauksessa melkoista. Akun ja Reginellan tarina jatkuu AATK:ssa 130 ja 151, joissa avaruusolennot eivät enää lymyile merten syvyyksissä vaan avaruuksissa.

[Nikopol]

Tulipa tuo Taskarien parhaiden toinen osa juuri luettua kokonaan putkeen. Täytyy sanoa, että kehityskäyrä näyttää ylöspäin, vaikka pelkäsin päinvastaista. Tarinat oli hyvin valittu ja yhtäkään kehnoa ei ollut joukkoon eksynyt. Toki omia suosikkeja jäi taas puuttumaan, mutta ainahan ne voi lukea alkuperäisasussaankin uudestaan. Jopa ennen julkaisematon tarina ei ollut mikään heittopussi, vaan ihan kohtalainen ja paikkansa ansaitseva tarina.

Tässä valossa jään innolla odottamaan seuraavia osia, koskapa lopetin taskareiden lukemisen aikanaan muistaakseni Joron jäljillä-taskariin tarinoiden yleisen tason laskiessa nopeammin kuin lehmänhäntä. Kokonaan uusia elämyksiä siis itselleni luvassa toivottavasti. Luulisi kuitenkin noista 1990- ja 2000-luvunkin taskareista yksittäisiä helmiä löytyvän sen verran, että 800 sivua täyteen saataisiin, vaikka suurin osa tiemmä pelkkää skeidaa onkin.

[Janne]

Jopa ennen julkaisematon tarina ei ollut mikään heittopussi, vaan ihan kohtalainen ja paikkansa ansaitseva tarina.

Mielestäni parempi kuin pakolliset Taikaviitta-jutut, jotka eivät ihan parhaita viittasankarin tarinoita olleet. Mutta tarinoiden puolesta kokonaisuudessaan loistava kooste.

[Timo Ronkainen]

Hauska pistää merkille, että 1980-luvun parhaat taskarisarjat ovat vuosilta 1958-72. 

Timo

[PurPur]

Itsekin luin tuon Parhaat kakkosen vapun alla, ja hyvä kokoelmahan se on. Mullakin on vähän aukkoja taskari-sivistyksessä juuri 1980-luvun julkaisujen ollessa kyseessä.

On kiinnostavaa havainnoida taiteilijoiden tyylin muutosta ajan saatossa. Kirjan ensimmäisessä tarinassa on nuoren Cavazzanon suorastaan enkelimäistä viivaa, ja lopettavassa kertomuksessa (1982) nähdään taasen samalta henkilöltä niitä sormi pystyssä keikaroivia kumiukkoja, joista on tullut varsinainen italoankan syöpä. Sitä ei käy kiistäminen että C:n varjostukset ja taustat ovat aina olleet komeasti kuvattuja.

Scarpalta nähdään useampi varhaistyö, ja viimeisin näistä on seurapiirifarssi vuodelta 1962, jolloin ankat ovat jonkinlaisessa piirrostyylillisessä murrosiässä, ilmeikkäämpiä kuin aiemmin, mutta erikoisen lyhykäisiä pyöreitä. Carpi teki samanlaisia pikkupulla-ankkoja samoihin aikoihin.

Scarpan Kalin Kynsi on taas tässäkin. Hieno tarina, mutta jo kertaalleen uusintajulkaistu.Itse olisin laittanut sen sijaan ensimmäisen Atomiinus-tarinan samasta Mikin Hurjat Jutut-taskarista.

Sitten on luonnollisesti useampi otos Massimo De Vitaa, joka on aina ollut sellaista standardia hyvinpiirrettyä.

Carpilta on yksi tarina vuodelta 1970 - eli siltä parhaimmalta periodilta, jolloin kaikkien italopiirtäjien tuotokset olivat kertakaikkisen hienoa toteutusta. Joskin Ciminon käsikirjoitus on pöljä, ja lisäksi, kuten Janne jo totesikin, painossa on tullut joku resoluutiomoka, viivat ovat hapertuneet olemattomiin.

Mutta missä on Bottaro? Ja Chendi, Gatto, De Vita Sr?...

Käännös on todella hyvä, ja ladottua tekstiäkin lukee mielellään. Itse asiassa se vasta tuokin nostalgisen fiiliksen, koska samaa akuankkafonttiahan oli niissä ihan alkupään taskareissa (vaikka kaikki kunnia myös Aaltosen tekstaukselle, jossa on aina ollut sitä jotakin)




 

[Koninkaulus]

Jaa, enkös ole kakkososasta mitään sanonutkaan? Pitääpä korjata asia.

Toinen osa jatkoi meikäläisen mielestä aika samalla linjalla kuin ensimmäinenkin: hyviä klassikkotarinoita, osa aivan loistavia, omiakin suosikkitarinoitani, mutta kuitenkin aika kaukana siitä millaisen koosteen itse olisin tehnyt 80-luvun Taskareista. Kaksi Taikaviitta-tarinaa oli rankkaa liioittelua, kun taas Carpin Mikkiä ei näköjään tässä sarjassa nähty lainkaan. Oli sentään yksi ankkatarina ko. mestarilta mukana, mutta kyseessä oli juoneltaan varsin keskinkertainen Rodolfo Ciminon juttu, ja painojälkikin oli sössitty. Ennenjulkaisematon Pezzinin tarina oli erinomainen, siitä pisteet.

Nyt on sitten kolmas osa pöydällä odottamassa lukemista, ja hyvältähän tämä vaikuttaa. Carpin fantastinen Sota ja rauha on mukana, samoin Faracin ja Motturan Lain eri puolilla, jota olen hehkuttanut varmaan useammassakin ketjussa yhtenä kaikkien aikojen suosikkitarinoistani. Corrado Mastantuono on itseoikeutetusti edustettuna, ja 70-luvun Cavazzanosta ja De Vitasta diggaileville on myös sivukaupalla herkkua tarjolla. Flemming Andersenin tarinaa osasivat odottaa varmaankin kaikki, ja vaikkei tuo nimenomainen Paul Halasin tarina muistaakseni mikään maatamullistava olekaan, katselee Andersenin kymmenen vuoden takaista tyyliä huomattavasti mieluummin kuin nykyistä. Ennenjulkaisematon Panaron ja Scarpan (+Michielin) Mikki-tarina vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Se, mistä on nuristava, on erään erinomaisen Taskari-ajanjakson täydellinen sivuuttaminen. Jos vuodesta 1991 hypätään vuoteen 1998, ei ole kaikki aivan kohdallaan. Kyseessä ei edes ollut mikään heikko vaihe, vaan omasta mielestäni tuolla aikavälillä julkaistiin lukematon määrä erinomaisia tarinoita. Tietyissä tilanteissa nimenomaan 1990-luvun Taskarit ovat minulle kaikkein rakkaimpia ja toimivimpia, ja kun tällaisessa kokoelmassa on hypätty vuosikymmenen alusta suoraan loppuun, ei se kauhean kivalta tunnu. Viimeinen, ennen Suomessa julkaisematon tarina on toki vuosikymmenen keskeltä, mutta ei se ole sama asia. Indiana Hopon puuttuminen kokonaan on erikseen mainittava, onhan kyseessä huutava vääryys.

Myös hieman tuntemattomampia piirtäjiä ja käsikirjoittajia ja osin jopa unholaan jääneitä tarinoita olisin näihin kolmeen osaan kaivannut enemmän. Toisin sanoen yllätyksiä. Nyt on tullut ehkä liiankin monta tarinavalintaa arvattua etukäteen, tekijöistä puhumattakaan, ja klassikkotarinat muistaa suureksi osaksi ulkoa. Toisaalta arvasinpahan myös, että Lain eri puolilla löytyy tästä kirjasta, ja se ei ole missään nimessä huono asia.  No, kaiken kaikkiaan aika hyvännäköinen kokonaisuus, mutta ei tässä vieläkään täydellisesti ole onnistuttu. Toki tämä nyt ei maailmaa kaada, kun kaikki Taskarit löytyvät kuitenkin hyllystä.

Lain eri puolilla. Se riittää minulle.

Arviota lukukokemuksesta tulee toki myöhemmin, ei sitä nyt ihan kaikkea ulkoakaan muista. 

[VesaH]

"Sota ja rauha" Taskarin parhaat kolmosessa oli aika hyvä. Onkohan sen juoni kuinka tarkkaan otettu alkuperäisteoksesta? Kätkikö myös Tolstoin kirjassa joku kultaomaisuutensa tykinkuuliin?

En nyt ehdi lukea alkuperäistä kirjaa, kun siinä on 1500 sivua ja lyhennetyssä versiossakin yli 1100.

[VesaH]

Carpin sarjakuva taitaa olla aika vapaa sovitus.

[Koninkaulus]

No niin, Parhaiden kolmososa luettu. Eihän tässä toki suuria yllätyksiä ollut, koska yhtä lukuunottamatta tarinat olivat tuttuja, mutta kertaus kelpaa aina, kun laatusarjakuvasta on kyse.

Hehkutetaan nyt vielä kerran Faracia ja Motturaa.   Ei siitä vain pääse mihinkään, että Lain eri puolilla on meikäläisen mielestä kaikkien aikojen Top10 -tarinoita. Ei voi kuin ihmetellä ja ihailla Tito Faracin kykyä tehdä näennäisen yksinkertaisesta juonesta jotain näin nautinnollista ja mielenkiintoista. Faraci on osoittanut kerta toisensa jälkeen, että ratkaisevaa ei niinkään ole se, mitä tarinassa tapahtuu, vaan miten se tapahtuu. Kerronta, hahmojen käytös ja heidän välisensä suhteet, huumorin oikeanlainen annostelu...Faraci on yksinkertaisesti äärettömän taitava käsikirjoittaja.

Vähätellä ei sovi tälläkään kertaa Paolo Motturan piirrostyön merkitystä tarinan viehättävyydessä. Piirrokset ovat kauttaaltaan erinomaisia ja omalta osaltaan luovat tarinan ainutlaatuista tunnelmaa. Eläväisestä ja rennosta tyylistä huolimatta jokainen pieni yksityiskohta on viimeisen päälle harkittu; tämä on todella harvinainen yhdistelmä. Giorgio Cavazzano on ehkä tuollaisen kokonaisvaltaisuuden uranuurtaja, mutta Mottura on kehittänyt sitä vielä pidemmälle. Tässäkin tarinassa on monia aivan mahdottomia ruutuja. Katsokaa vaikkapa sivua 291, sivun 292 kolmatta ruutua, sivun 311 viimeistä tai sivun 314 ensimmäistä ruutua. Taidetta, johon pystyy vain Paolo Mottura. Faracin ja Motturan yhteistyön kauneus kulminoituu esimerkiksi sivuihin 300-301. Siinä on sellaista tunnelmaa, jota vain nämä kaksi saavat aikaan. Huh, tätä tarinaa ei voi kehua liikaa. Se vain paranee vanhetessaan.

"Ai, oliko kirjassa muitakin tarinoita?" Heh, löytyihän tästä paljon muutakin erinomaista. Carpin Sota ja rauha on kerrassaan upea klassikkosovitus. Tarina toimii äärimmäisen hyvin, huumori on loistavaa ja piirrosjälki fantastista. Mielestäni GBC olikin ehkä kaikkein huikeimmillaan juuri 80-luvulla.
Kirjan vanhimmat tarinat ovat myös oikein mallikkaita, mutta kolme tarinaa 70-luvulta on liikaa. Ainakin Taikaviitan olisi huoletta voinut raakata pois, mutta hänet on tuttuun tapaan pakko tunkea joka julkaisuun. Mastantuonon Osaamiskone ei ole miehen parhaita, mutta erittäin hyvä tarina joka tapauksessa ja Palle Pulpun ensiesiintymisenä puolustaa paikkaansa tässä kokoelmassa. Halasin ja Andersenin tarina oli hölmö, kuten muistelinkin, mutta luettava kuitenkin.

Ensijulkaisunsa Suomessa saanut Panaron ja Scarpan Mikki-dekkari oli hyvä, kuten odottaa sopikin. Ei suuri klassikko, mutta kaikin puolin toimiva tarina. Carlo Panaro on kyllä arvostettava työmyyrä. Tarinoita tulee todella paljon, mutta koskaan ei mitään rimanalituksia. Huonoimmillaan miehen tarinat ovat hieman tylsiä, parhaimmillaan aivan loistavia. Suuri osa on hienoa, perinteistä, viihdyttävää sarjakuvaa. Myös miehen käyttämä laaja hahmokavalkadi nostaa pisteitä. Takuuvarma tarinanikkari.

Kokonaisuutena Parhaiden osa 3 oli oikein mallikasta sarjakuvaa taas, joukossa pari todellista helmeäkin. Kyllä näitä ihan ilokseen ostaa.