Veriveljeyteen vielä hieman liittyen. Lakotoilla oli kĥolá, joka tarkoittaa ystävää. Se oli silti paljon enemmän: käytännössä se tarkoitti valittua veljeä, ja suhde itsessään oli jo valmiiksi syvä ja sitova liitto, joka toi mukanaan hyvin selkeät velvollisuudet. Kĥolá oli mies, jonka rinnalla taisteltiin. Hänelle uskottiin oma henki, ja hänen henkeään suojeltiin kuin omaa. Tätä veljeyttä noudatettiin niin sodassa kuin kaikessa muussakin, kuten metsästyksessä, matkoilla, sairastumisen aikana ja taloudellisissa vaikeuksissa.
Jos kĥolá kuoli, toinen oli velvollinen auttamaan tämän perhettä, tukemaan leskeä ja lapsia sekä jatkamaan ystävyyttä suvun kanssa. Käytännössä valittu veli usein otti lesken vaimokseen ja tämän lapset omikseen suojellakseen heitä ankarissa oloissa.
Tämä suhde ja sen tuomat perhevelvollisuudet vietiin joskus vieläkin korkeammalle tasolle pyhällä Hunka-seremonialla (Huŋkápi), joka toi miesten välisen henkilökohtaisen liiton koko heimon ja henkimaailman silmien eteen tehden heistä virallisesti sukulaisia. Liitto oli elinikäinen ja sen ylittävä pyhä side, joka oli usein biologista veljeyttäkin vahvempi.
Lähes kaikilla tasankoheimoilla oli vastaava valittu ystävä tai sotaveli, vaikka nimitykset vaihtelivat. Se oli henkilökohtainen turvaverkko ja käytännön sanelema, järkevä ratkaisu maailmassa, jossa elämä oli jatkuvaa liikettä, vaaroja ja epävarmuutta.
Tällaista samaa oli varmasti myös Hopeanuolen ja Pekan ystävyydessä.
Viiltelyä ja lihanpoistoa kyllä esiintyi muissa rituaaleissa, esimerkiksi Sitting Bullin hanbléčeya‑näynhaussa, joka on hyvin dokumentoitu. Mutta käsittääkseni veriveljeyteen tällaista ei liittynyt.
