Hopeanuoli -lehti (Hopparilandia)

[Oiyahe]

Numero 2/77, Kaksintaistelu, siinä nimensä mukaisesti on kohtaus, jossa Pekka ja arikarisien (oik. arikarojen) Punainen Susi käyvät kaksintaistelun. Punainen Susi syyttää Pekkaa karjavarkaaksi, ja vaikka Hopeanuolikin tietää Punaisen Suden olevan preerian vahvimpia miehiä, haastaa Pekka silti tämän kaksintaisteluun. Kysymys on elämästä ja kuolemasta. Aikamoinen suoritus Pekalta, vähän yllättäen.

[Oiyahe]

Jatkan tätä listaustani, kun siihen nyt sattui sopiva hetki.

Numero 3/77, Kulta-aarre, on myös erikoinen tapaus. Huomioin ensin, että repliikit ja laatikoiden tekstit taisivat olla nyt ensimmäisen kerran koneella kirjoitettuja. Samoin Endo istuu yht’äkkiä myös Kentin tilalla, jossa sankarit päättävät lähteä Meksikoon tutkimaan maya‑kansan asuinalueita. Muistan hämärästi sen, kun ostin tämän kyseisen numeron antikasta täydentäen silloista kokoelmaani. Kansi itsessään oli jo niin erilainen, kuten myös koko seikkailu.

[Sampsa Kuukasjärvi]

Kiitos kiinnostavista poiminnoista! Ei kyllä tarvitse käydä vuosikertoja läpi noin perusteellisesti, mutta toki saat tehdä sen. Ajattelin, että keskustelijat mainitsisivat muutamia mieleen jääneitä seikkailuilta kaikilta vuosikerroilta yhteensä ehkä muutamia.

Joo, numerossa 3/1977 oli Endon ensiesiintyminen suomeksi ilman kunnollisia selityksiä. Olen ihmetellyt tuota, että miten kiowapäälliköllä on aikaa lähteä huvimatkalle Meksikoon asti.

[Oiyahe]

Kiitos kiinnostavista poiminnoista! Ei kyllä tarvitse käydä vuosikertoja läpi noin perusteellisesti, mutta toki saat tehdä sen. Ajattelin, että keskustelijat mainitsisivat muutamia mieleen jääneitä seikkailuilta kaikilta vuosikerroilta yhteensä ehkä muutamia.

Joo, numerossa 3/1977 oli Endon ensiesiintyminen suomeksi ilman kunnollisia selityksiä. Olen ihmetellyt tuota, että miten kiowapäälliköllä on aikaa lähteä huvimatkalle Meksikoon asti.

Tuossa selatessani osui toinenkin seikkailu, jossa sankarit olivat Meksikossa asti. Eräässä numerossa muuten Ukkoskarhu kertoi kiowien Kaitsenko‑sotureista. En muista, että missään seikkailuissa olisi vilahtanut tuollaista spesifistä tietoa mistään soturiseurasta. Se on tietysti sarjakuvassa ihan ymmärrettävääkin.

[MikaKLA]

Mulla tulee mieleen, olisko 70-luvun lopulta tarina, jossa on hyvä pistoleero, jolla oli näkö huonontunut. Yhdessä tarinassa gorilla oli karannut, olisko sirkuksesta. Yhdessä oli iso talo, jossa kummitteli. Intiaanien väliset taistelut ovat hyviä tarinoita. Eräässä tarinassa Kiowat taistelivat jotain heimoa vastaan, ja kiowat näyttäytyivät muka eri heimojen sotureina.

[Sampsa Kuukasjärvi]

Huononäköinen pyssymies ja eri heimon näytteleminen eivät tule mieleeni. Karannut gorilla on numerossa 12/1981. Kummitustalolla muistelet todennäköisesti lehteä 16/1981.

Tosin myös numerossa 23/79 on kummitustalo ja itse asiassa myös gorilla, mutta tässä gorilla on vain täytetty. Hopeanuoli on niin tietorikas, että hän tietää apinan.

[Sampsa Kuukasjärvi]

Eräässä tarinassa Kiowat taistelivat jotain heimoa vastaan, ja kiowat näyttäytyivät muka eri heimojen sotureina.

Selasin 70-luvun Hoppareita; eipä osunut tätä silmiin. Muistan kyllä yksittäisistä henkilöistä, että ainakin Kuunsäde on joskus naamioitunut apassiksi ja siten soluttautunut vieraaseen leiriin.

Mutta lehdessä 23/1977 kiowaheimo näytteli valkoisten sotilaiden komppaniaa. Kiowat pukivat päälleen sotilasvaatteet ja Kuunsäde ompeli osastolle lipun. Kaukaa joukkio näytti sinitakeilta. Kirjoitin tästä tarinasta ketjuun taannoin.

[Sampsa Kuukasjärvi]

- - - Kentin tilalla, jossa sankarit päättävät lähteä Meksikoon tutkimaan maya‑kansan asuinalueita.

Kiowien meno Meksikoon ei sinänsä ole mahdotonta eikä epähistoriallista, jos vain sinne olisi oikea syy. Numeron 5/1978 palstalla Ukkoskarhu kertoo, että kiowat tekivät ryöstöretkiä Meksikoon saakka, koska siellä oli rikkaita karjatiloja. Kuulemma retket kestivät arviolta 1–4 kuukautta.

Oikeassa historiassa kiowat olivat sotaisia, mutta Hopeanuoli-sarjakuvassa he ovat rauhallisia. Oikeassa elämässä tuskinpa päällikkö olisi koskaan tehnyt noin pitkää reissua (ainakin tuhat kilometriä yhteen suuntaan) huvikseen tai edes itsensä kehittämiseksi. Uskon, että velvollisuudet heimoa kohtaan piti hoitaa tuolloin, taikka muutoin oli pian entinen päällikkö. Tosin osan matkasta tuossa mainitussa tarinassa sankarimme kulkevat nopeasti siipirataslaivalla eivätkä ratsain.

[Sampsa Kuukasjärvi]

Selasin kokoelmaani ja poimin erilleen kymmenkunta lehteä, joissa on minun makuuni ehdottomasti parhaita Hoppari-tarinoita. Katsoin, että juonen lisäksi taiteenkin pitää näissä olla hyvää. Jätin ohuet Hopeanuolet eli lehdet numerosta 17/1983 lähtien tarkistamatta pois, koska mieleeni ei tule niistä yhtä ainoaa loistojuttua. Vuosien 1976 ja 1977 sarjoja en nykyisin oikein jaksa lukea, koska niissä on niin epäselvä tekstaus.

Luettelen tässä vaikkapa ensimmäiset viisi tarinaa niiden olematta parhausjärjestyksessä tai edes kronologisesti. Muistin nämä tarinat hyvin ilman selaamista, vaikkakaan en tarkkoja numeroita missä ne olivat.

5/1981 ”Kuunsäde ei hellitä”. Upea tarina, jossa on paljon tekstiä ja tapahtumia ja myös hieno taide. Hopeanuolen rauhanomainen tasapainottelupolitiikka valkoisia kohtaan tulee tässä loistavasti esiin. Creet ja komanssit juonivat suurta sotaa valkoisia vastaan ja houkuttelevat kiowat mukaan siihen Hopeanuolen ollessa kaukana poissa, mutta he eivät ymmärrä, että se merkitsisi kaikkien heimojen tuhoa. Kun kiowaleiri tyhjenee miehistä, pawneet yrittävät ryöstää sieltä vaimoja. Kuunsäde organisoi kiowanaiset pawneiden hyökkäystä vastaan.

3/1978 ”Pikku Majavan uroteko”. Tämä tarina on minusta piirretty ehkä kaikkein huolellisimmin kaikista Hoppareista numero 1/1976:n tarinan kanssa. Taiteessa on erityisen herkkää luonnon kuvausta. Itse tarinassa on kiinnostava nuori soturinalku, joka koettaa todistaa muille kiowille kykynsä ja saa siihen mahdollisuuden.

23/1977 ”Kenraali Custerin salainen suunnitelma”. Tämä on ehkä suosikkitarinani. Erottuva humoristinen seikkailu, jossa esiintyy kenraali Custer. Hopeanuoli, Pekka, Kuunsäde, Harri ja Ted huijaavat valkoisia sotilaita nautittavasti kun Custerin joukot aikovat hyökätä kiowaleiriin.

1/1983 ”Kilpajuoksu kuoleman kanssa”. Omaperäinen juttu. Hopeanuoli ja Kuunsäde vievät cheyenneille ensihätään lääkettä tuhkarokkoa vastaan. Samaan aikaan Pekka lähtee hakemaan ison annoksen lääkettä monen päivän matkan päästä. Tarinassa lääkäri kertoo oikein, että tuhkarokko on kuolettava intiaaneille toisin kuin valkoisille. Mutta cheyennien poppamies ei halua lääkettä heimolleen, koska se vähentäisi hänen valtaansa.

1/1979 ”Puebloitten aarre”. Harri ja Ted ovat kuulleet arkeologiasta ja houkuttelevat muut sankarit mukaansa kaivamaan vanhoja esineitä hylätystä vanhasta pueblokaupungista. Rosvot vangitsevat heidät kivaan eli pueblojen maanalaiseen kokoontumishuoneeseen. Tarinassa on historiaa ja monia jännittäviä käänteitä.

Listaan loput viisi tarinaa jokin toinen päivä. Kuuluuko mikään näistä teidän top teniinne? Voisin toki nimetä monia muitakin yhtä hyviä tarinoita.

[Sampsa Kuukasjärvi]

Jatkan luettelemalla loput viisi minusta ehdottomasti hyvää Hoppari-tarinaa.

16/80 ”Pako Grand Canyonin läpi”. Vauhdikas tarina, jossa on kiperiä tilanteita ja mielenjäävä ympäristö. Päähenkilömme pakenevat navahoja lautalla kiemurtelevaa Coloradojokea pitkin jylhien kallioiden välissä. Myös tällaisia suoraviivaisia juttuja tarvitaan, ja tämä on lajinsa valio.

14/1982 ”Pueblon kummitus”. Kun sankarit vierailevat zunien luona, he joutuvat auttamaan heitä puolustautumaan apassien hyökkäystä vastaan. Ympäristönä on vanha komea pueblolinnoitus vuorella. Niin kuin tämä jo ei riittäisi, pueblossa myös kummittelee. Vuorelta löytyy uhkan tuntua ja salaperäisiä käytäviä – tämä on harvinaisen jännittävä juttu.

(Hieman samantapainen hyvä tarina on numerossa 16/1983, jossa sankarit auttavat hopeja apasseja vastaan, mutta siinä ei ole läheskään niin komea pueblo eikä kummituksia.)

3/1983 ”Kadonneet kiowat”. Kiowatiedustelijoita tippuu kanjonin railoon kun he etsivät paikkaa tulevalle talvileirille. Ikävästi kanjoni sijaitsee apassien metsästysmailla. Hopeanuoli lähtee etsimään ja pelastamaan kadonneita samalla kun joutuu taistelemaan apasseja vastaan. Mieleenpainuvaa väijytystä ja ampumista vuorten sokkeloissa.

3/1980 ”Poppamiehen kosto”. Kuunsäde liittyy uudisasukkaiden karavaaniin, joka kulkee preerian poikki. Vähän ajan päästä karavaanin ihmisiä alkaa kuolla ilman merkkejä väkivallasta; joka päivä kuolee leiripaikassa yksi. Pelokkaat valkoiset alkavat syyttää tapahtumista joukon ainoaa intiaania, Kuunsädettä. Tässä on kauhun aineksia. Hopeanuoli ratkaisee tapauksen ovelasti.

22/1977 ”Kuunsäde puolustautuu”. Tämä on hyvin erikoinen, vakava tarina, jota lukiessa minulle tulee jopa elämää suurempi eskatologinen tunnelma. Tekijöiden perehtyminen oikeaan historiaan välittyy sekä tekstissä että piirroksissa. Hopeanuoli vierailee siouxien luona. Tarinassa ei tapahdu paljon, mutta kaiken keskipisteessä suorastaan magneettisesti on siouxien ja cheyennien päällikkö Istuva Härkä, joka koettaa luotsata kansaansa valkoisten paineessa ja saa näkyjä opastuksekseen.

Ugh, olen puhunut. Hoppareissa on siis eri tavalla hyviä tarinoita… Ainakin vuosien 1977, 1979 ja 1980 lehdistä löytyisi minusta vielä muita yhtä laadukkaita tarinoita kuin mitä listasin.

Mainittakoon, että 10/1976:n tarina jää kyllä mieleen erikoisten sivuhahmojensa ansiosta.  Siinähän on tämä Jimi Hendrixin näköinen sambomies, jota vainotaan rankasti syntyperänsä tähden, sekä apassinainen, jolle naureskellaan, kun hän haluaa soturiksi. Lisäksi harvinaisemmin apassit tässä jutussa eivät ole pahoja. Tarina selvästi opettaa erilaisuuden ymmärtämistä nuorille lukijoilleen. Taidekin on erityisen tarkkaa. Mutta kuitenkin minusta tässä juoni ja dialogi olisivat tarvinneet hieman hiomista, jotta olisin nostanut sen ykkösluokkaan.

[Oiyahe]

Sampsa, erinomaista luonnehdintaa noista seikkailuista. Niitä on ilo lukea. Nuo mainitsemasi jutut tulevat varmasti jossain vaiheessa vastaan, kun käyn omia Hoppareitani läpi.

Tällä hetkellä olen menossa numerossa 9/77 Ponca‑heimo sotapolulla. En vielä oikein tiedä, mihin lokeroon tämän laittaisin, mutta muutama juttu pistää heti silmään.

Hopeanuoli ja Pekka jäävät poncien vangiksi ja heidän kohtalonsa on pitkälti yhden ponca‑pojan käsissä. Poika on kiintynyt Tinkaan ja Hopeanuoli käyttää tätä hyväkseen lupaamalla antaa Tinkan pojalle, jos tämä vapauttaa heidät köysistä. Aika hurja ratkaisu, mutta tarinan sisällä se toimii. Endolla on myös yllättävän paljon ruutuaikaa, mikä tuo tarinaan oman lisämausteensa.

Sotapolulle lähtökin saa järkevän ja historiallisesti uskottavan syyn, kun intiaaniagentti ei ole toimittanut ruoka-annoksia. Se on täysin realistinen syy hermostua.

[Sampsa Kuukasjärvi]

Minäkin seuraan kiinnostuneena kun luet lehtiä alusta järjestyksessä läpi. Oiyahe! Koetan kommentoida mukana silloin kun ehdin. Toivotaan, että muutkin innostuvat heittämään tänne näkemyksiään ja havaintojaan.

Mitä nyt vilkaisen, niin minusta 9/1977:n seikkailu on sellainen semihyvä, hiukan keskivertoa parempi. Myönteistä on Hopeanuolen työskentely rauhan puolesta riippumatta siitä mikä heimo tai valkoisten ryhmä aiheuttaa kahakoita.

Vuosikerran aiemmista Hoppis-tarinoista, siis ennen numeroa 9 minusta muiden yläpuolelle nousevat 1/1977, joka epätavallisesti tapahtuu talvella ja jossa onnistuneesti tuntuu, että hahmot ovat kylmän ja lumen armoilla, sekä 5/1977, jossa on jännittävä apassien piiritys kaupungissa ja jonka mainitsit edellä. Tänä vuonna kyllä julkaistiin Suomessa monia sarjan kultakauden tarinoita. Valitettavasti tekstaus koneella ei tullut pysyvästi vielä numerossa 3/1977.

Tuon Tinka-jutun voi tulkita niin, että Hopeanuoli ja poncapoika tekevät sopimuksen, että Tinka saa päättää, kenen lemmikki se on. Tinkahan tuli vapaaehtoisesti leiriin ja tykkäsi kovasti leikkiä pojan kanssa aiemmin, joten poika uskoi, että puuma pysyy hänen kanssaan. Kohdassa Hopeanuoli ei suoraan lupaa Tinkaa pojalle. (Tämän varmistamiseksi olisi kyllä kiintoisaa nähdä sama kohtaus myös saksaksi, koska suomennokset eivät aina mene tarkasti. Katsoin, että tarinan alkuperäisnumero on Silberpfeil 159, mutta en rupea etsimään kuvia sivuista. Onhan tuo aika radikaalia, jos Hopeanuoli lupaa Tinkan.)

Aivan totta tuo poncien ymmärrettävä syy hermostumiseen: poncat olivat nääntymässä nälkään. Historialliset taustat – tässä tapauksessa reservaatissa eläminen ja ruokajakelun tärkeys, koska intiaaneilla ei ollut töitä – ovat näissä joskus hyviä.

[Sampsa Kuukasjärvi]

Korjaan vähän edellistä viestiäni kun lukaisin lehteä 9/1977 uudelleen. Tinka näköjään ei tullut vapaaehtoisesti leiriin, vaan joutui sinne hevosen mukana, kun oli piiloutunut poncamiehen takin sisälle. Mutta tuo poncapoika luuli, että Tinka tuli sinne omasta halustaan. Tinka toki sitten tutki leiriä uteliaana ja leikki mielellään pojan kanssa, ja poika kertoi isälleen kuten uskoi, että puumanpentu tuli leiriin itse.

Palaan keskusteluun Kotkankatseen henkilöllisyydestä. Vielä lehdessä 16/1979 Kotkankatse eli oletettavasti päätoimittaja Hannele Louhisalo (myöhempi Willberg) pitää kerhopalstaa.

Lehdessä 21/1979 palstan alussa näkyy muutos. Siinä Pureskeltu Pohje kirjoittaa, että Kotkankatse kirjoittaa jäsendiplomeita eli heimotodistuksia aamusta iltaan. Tässä vaiheessa Kotkankatse on varmaan eri henkilö kuin päätoimittaja, koska päätoimittajan Pureskeltu Pohje -nimi on ilmestynyt kuvioihin. Muistamme, että kesäleirillä 1978 Louhisola/Willberg on Kotkankatse, mutta numerossa 1/1980 Willberg on Pureskeltu Pohje.

Kuitenkin: vähän myöhemmin Hopeanuolessa 19/1980 lukija kysyy, voisiko lehdessä julkaista wigwamin teko-ohjeet. Ukkoskarhu vastaa: ”Kyllä. Olenkin jo piirtänyt wigwamin teko-ohjeet, mutta koska ne julkaistaan, riippuu ”suuresta naissoturista”, Kotkankatseesta.” Eli kummasti tässä Willberg onkin jälleen Kotkankatse! Arvelen, että Ukkoskarhu vain haluaa tässä tarkoituksella viitata menneeseen kesäleiriin, jonka raportissa Kotkankatse oli naissoturi ja josta Willberg muistetaan. Ehkä hän ei halua sekoittaa lukijoita puhumalla Pureskellusta Pohkeesta.

Omasta mielestäni numero 10/76, Ihmisryöstäjät, on ehkä vuosikerran parasta antia kuvitukseltaan. Numero on siis sama, jossa “Jimi Hendrix” seikkailee Häränsarvena. Jotenkin tuo apassi‑aihepiiri tuntuu toimivan.

Olen samaa mieltä. Minusta kenties numeroissa 1, 2 ja 10 on vuoden 76 parasta taidetta. Pitää paikkansa, että apassit esiintyvät monissa mieleen jäävissä tarinoissa! Usein he näissä sarjoissa ovat kiowien vihollisia, vaikka historiallisesti se kai ei pidä paikkaansa (joku kirjoitti tässä ketjussa kerran, että apassit olivat pikemminkin kiowien liittolaisia).

Eräässä numerossa muuten Ukkoskarhu kertoi kiowien Kaitsenko‑sotureista. En muista, että missään seikkailuissa olisi vilahtanut tuollaista spesifistä tietoa mistään soturiseurasta. Se on tietysti sarjakuvassa ihan ymmärrettävääkin.

Aivan, sarjakuvassa ei ole oikein tilaa esitellä asioita. Missäs numerossa Kaitsenkosta oli? Lehdessä 13/79 on yleinen artikkeli soturiseuroista. Siinä mainitaan lyhyesti, että kolme ehkä kaikkein kuuluisinta soturiseuraa olivat siouxien Cante Tinza eli Rohkeat sydämet, cheyennien Hotamintanio eli Koirasoturit ja kiowien Kaitsenko eli Ensimmäiset koirat.