Hopeanuoli -lehti (Hopparilandia)

[Oiyahe]

22/1977 ”Kuunsäde puolustautuu”. Tämä on hyvin erikoinen, vakava tarina, jota lukiessa minulle tulee jopa elämää suurempi eskatologinen tunnelma. Tekijöiden perehtyminen oikeaan historiaan välittyy sekä tekstissä että piirroksissa. Hopeanuoli vierailee siouxien luona. Tarinassa ei tapahdu paljon, mutta kaiken keskipisteessä suorastaan magneettisesti on siouxien ja cheyennien päällikkö Istuva Härkä, joka koettaa luotsata kansaansa valkoisten paineessa ja saa näkyjä opastuksekseen.

Luin juuri tuon seikkailun. Tarinassa oli tosiaan paljon hyvää. Mustien kukkuloiden kultakin tuodaan esille. Yhdessä ruudussa vilahtaa muuten päällikkö Punainen Pilvi (Mahpiya Luta), joka nostaa nuolikimppua kohti taivasta 

[Sampsa Kuukasjärvi]

Näistä Hopeanuolikerhon hakemuksen kysymyksistä: haarukoin äsken lehtiä ja huomasin, että näköjään kolmenlaista kysymyssarjaa näkyy, eli kysymykset vaihtuivat kaksi kertaa. Selvitänpä vaihdoskohdat.

No niin, tsekkasin nämä. Ihan lehden alusta numeroon 3/1978 saakka kerhoon liittymisen kysymykset olivat seuraavat:

1) Mihin heimoon Hopeanuoli kuului?
2) Mitä syntyperää Pekka Kenttä oli?
3) Mihin eläinlajiin Tinka kuului?

Numerosta 4/1978 numeroon 8/1981 saakka kysymykset olivat nämä:

1) Minkä niminen on sarjamme päähenkilö?
2) Mistä intiaaniheimosta sankarimme kertoo?
3) Bob Kentin alkuperäinen nimi?

Numerosta 9/1981 lehden lopettamiseen saakka kysymykset olivat seuraavat:

1) Mitä nimitystä intiaanit käyttävät erittäin läheisistä ystävistä?
2) Mikä on Pekan englanninkielinen nimi?
3) Mikä eläin Tinka on?

[Oiyahe]

No niin, tsekkasin nämä. Ihan lehden alusta numeroon 3/1978 saakka kerhoon liittymisen kysymykset olivat seuraavat:

1) Mihin heimoon Hopeanuoli kuului?
2) Mitä syntyperää Pekka Kenttä oli?
3) Mihin eläinlajiin Tinka kuului?

Numerosta 4/1978 numeroon 8/1981 saakka kysymykset olivat nämä:

1) Minkä niminen on sarjamme päähenkilö?
2) Mistä intiaaniheimosta sankarimme kertoo?
3) Bob Kentin alkuperäinen nimi?

Numerosta 9/1981 lehden lopettamiseen saakka kysymykset olivat seuraavat:

1) Mitä nimitystä intiaanit käyttävät erittäin läheisistä ystävistä?
2) Mikä on Pekan englanninkielinen nimi?
3) Mikä eläin Tinka on?

Muistan myös, että kysymykset vaihtuivat, mutta en muistanut enää tarkalleen, mitä niissä kysyttiin. Olen mahdollisesti vastannut kahteen ensimmäiseen settiin, koska minulla oli kaksi heimotodistusta ensimmäisen mentyä rikki, eka todistus oli vuodelta 1978 ja toinen 1979.

Mielenkiintoinen huomio tuosta Hopeanuoli-lehden (9/1981 alkaen) kerhokysymyksestä: 'Mitä nimitystä intiaanit käyttävät erittäin läheisistä ystävistä?'

Kysymyksessähän haettiin vastaukseksi tietysti termiä 'veriveli'. Todellisuudessa sellaista rituaalia tai nimitystä ei intiaanien keskuudessa edes ollut olemassa. Ei ainakaan siinä muodossa kuin Hollywood ja eurooppalaiset sarjakuvantekijät meille uskottelivat. Muistan tuota jo silloin miettineeni. Kysymyksessä vastattiin tietysti puhtaasti sarjakuvan oman fantasiamaailman säännöillä. Mutta vaikka rituaali oli fiktiota, Hopeanuoli ja Pekka Kenttä sitä kyllä tarinassa olivat. Heidän kohdallaan se oli hieno symboli tasavertaisesta ja rikkomattomasta ystävyydestä.

[Sampsa Kuukasjärvi]

Kysymyksessähän haettiin vastaukseksi tietysti termiä 'veriveli'. Todellisuudessa sellaista rituaalia tai nimitystä ei intiaanien keskuudessa edes ollut olemassa. Ei ainakaan siinä muodossa kuin Hollywood ja eurooppalaiset sarjakuvantekijät meille uskottelivat. Muistan tuota jo silloin miettineeni. Kysymyksessä vastattiin tietysti puhtaasti sarjakuvan oman fantasiamaailman säännöillä. Mutta vaikka rituaali oli fiktiota, Hopeanuoli ja Pekka Kenttä sitä kyllä tarinassa olivat. Heidän kohdallaan se oli hieno symboli tasavertaisesta ja rikkomattomasta ystävyydestä.

Pekan ja Hopeanuolen veriveljeys tosiaan mainitaan melkein jokaisessa lehdessä kun sarja esitellään sisäkannella. Usein myös seikkailujen tekstilaatikoissa heistä puhutaan veriveljinä.

Olet ollut tosi tietäväinen pienenä, jos olet jo silloin tiennyt, että veriveljeysrituaaleja ei oikeasti ollut olemassa Pohjois-Amerikassa.

Itse olen lapsena ottanut veriveljeyden vain sanontana enkä konkreettisena rituaalina tai seremoniana, jossa valutetaan tai jaetaan yhdessä verta. Jälkimmäinen vaihtoehto ei edes tullut mieleeni. Olen ottanut tuon vastaavana sanontana kuin mitä on vaikkapa sydänystävä tai mustasukkainen. Muistan, että törmäsin veriveli-termiin myös intiaaniromaaneissa, joissa se myös oli minulle vain vertauskuva. Ajattelin, että se tarkoittaa vain erottamatonta uskollisuutta, johon ehkä joskus liittyy juhlallinen lupaus. Mitään kuvauksia rituaaleista ei ollut ainakaan noissa kirjossa.

Paljon myöhemmin, varmaan lukiossa, törmäsin kirjoissa ja elokuvissa kuvauksiin tällaisista rituaaleista. Pidin niitä tosina, koska tiettävästi Amerikan alkuperäisasukkaat eivät lainkaan karsastaneet kehonsa haavoittamista ja kiduttamista henkisiin tarkoituksiin. Etenkin soturit olivat tottuneita tällaiseen. Ehkä nämä silti olivat vain länsimaisten kirjailijoiden keksintöä.

Lehdessä 3/1977 on jopa kolmisivuinen, paikoitellen hyvin seikkaperäinen tekstikertomus siitä kuinka Pekka ja Hopeanuoli tapasivat ja miten Pekka liittyi kiowaleiriin asumaan, mutta siinä ei mainita mitään verivelirituaalia. En muista, mitä Ukkoskarhu selitti lukijoille veriveljeydestä palstalla. Joku siitä joskus kysyi.

(Tuo tapaamiskertomus tosin taitaa olla Ukkoskarhun omaa keksintöä – siinä on mm. sellaisia tarpeettomia sosiaalisia yksityiskohtia, joita en usko saksalaisten panneen lastenlehteen kuten se että Pekka elätti vanhempaa kiowanaista leirissä. Lisäksi siinä on tolkuton juttu että Hopeanuoli surmaa lapsena ison karhun puukolla eikä edes yritä hätistää karhua pois. Muistaakseni myös saksalaisissa lehdissä kerrottiin mm. Hopeanuolen isästä eri tavalla kuin mitä tekstikertomuksessa lukee.)

[Sampsa Kuukasjärvi]

Veriveljeydestä lisää. Vilkaisin kaikki 70-luvun palstat läpi, enkä yllättäen huomannut aiheesta kysymyksiä ja vastauksia. Minulla on muistikuva, että siitä olisi puhuttu. Ehkä siitä kerrottiin palstalla myöhempinä vuosikertoina, taikka ehkä siitä oli jokin pieni artikkeli. Muita kirjoituksia kuin palstoja en selannut.

Googletin hieman. Näköjään veriveljeysrituaali esiintyy Karl Mayn villin lännen romaaneissa, joista se on levinnyt muualle länsimaiseen populaarikulttuuriin. Joillakin eurooppalaisilla kansoilla, ainakin germaaneilla, on ollut sellainen, mutta tiettävästi ei Amerikan alkuperäisasukkailla. Eli olet oikeassa, Oiyahe. Täällä on pieni englanninkielinen haastattelu aiheesta. Mayn kirjoittamat Winnetou-kirjat tai niistä sovitetut elokuvat ovat hyvin todennäköisesti vaikuttaneet Hopeanuoleen, koska Frank Sels jopa piirsi Winnetou-sarjakuvaa.

Saksaksi on julkaistu iso määrä eri Winnetou-sarjakuvia. Tällä saksalaisella sivulla on näytteitä niistä, ja niissä näkyy myös tuo verirituaali (jo sivun alussa näkyy ruutuja, joissa juodaan vadeista). Karl Mayn tuotanto on ollut Saksassa (myös Itä- ja Länsi-Saksassa) valtavan suosittua: 200 miljoonaa kirjaa on myyty.

Sanoisin, että todennäköisesti Hopeanuoli-sarjakuvan veriveljeydessä sen mukana on rituaali. Kai vähintään sellainen käsite on voinut olla oikeasti olemassa Amerikassa.

[Oiyahe]

Veriveljeyteen vielä hieman liittyen. Lakotoilla oli kĥolá, joka tarkoittaa ystävää. Se oli silti paljon enemmän: käytännössä se tarkoitti valittua veljeä, ja suhde itsessään oli jo valmiiksi syvä ja sitova liitto, joka toi mukanaan hyvin selkeät velvollisuudet. Kĥolá oli mies, jonka rinnalla taisteltiin. Hänelle uskottiin oma henki, ja hänen henkeään suojeltiin kuin omaa. Tätä veljeyttä noudatettiin niin sodassa kuin kaikessa muussakin, kuten metsästyksessä, matkoilla, sairastumisen aikana ja taloudellisissa vaikeuksissa.

Jos kĥolá kuoli, toinen oli velvollinen auttamaan tämän perhettä, tukemaan leskeä ja lapsia sekä jatkamaan ystävyyttä suvun kanssa. Käytännössä valittu veli usein otti lesken vaimokseen ja tämän lapset omikseen suojellakseen heitä ankarissa oloissa.

Tämä suhde ja sen tuomat perhevelvollisuudet vietiin joskus vieläkin korkeammalle tasolle pyhällä Hunka-seremonialla (Huŋkápi), joka toi miesten välisen henkilökohtaisen liiton koko heimon ja henkimaailman silmien eteen tehden heistä virallisesti sukulaisia. Liitto oli elinikäinen ja sen ylittävä pyhä side, joka oli usein biologista veljeyttäkin vahvempi.

Lähes kaikilla tasankoheimoilla oli vastaava valittu ystävä tai sotaveli, vaikka nimitykset vaihtelivat. Se oli henkilökohtainen turvaverkko ja käytännön sanelema, järkevä ratkaisu maailmassa, jossa elämä oli jatkuvaa liikettä, vaaroja ja epävarmuutta.

Tällaista samaa oli varmasti myös Hopeanuolen ja Pekan ystävyydessä.

Viiltelyä ja lihanpoistoa kyllä esiintyi muissa rituaaleissa, esimerkiksi Sitting Bullin hanbléčeya‑näynhaussa, joka on hyvin dokumentoitu. Mutta käsittääkseni veriveljeyteen tällaista ei liittynyt.

[Sampsa Kuukasjärvi]

Kiitti, Oiyahe! Siinä tuli rautaisannos tietoa. Vaikka kuvaus oli lakotoilta eikä kiowilta, voidaan olettaa, että Hopeanuolen ja Pekan suhde on tuon tapainen.

Viiltelyä ja lihanpoistoa kyllä esiintyi muissa rituaaleissa, esimerkiksi Sitting Bullin hanbléčeya‑näynhaussa, joka on hyvin dokumentoitu. Mutta käsittääkseni veriveljeyteen tällaista ei liittynyt.

Joo, Istuva Härkä oli alun perin poppamies, ja hän pyrki näkyihin myös toimiessaan päällikkönä.

Olen lukenut, että ihan tavallisilla intiaaneilla oli yleisesti kokeita, joissa he karaisivat luonnettaan ja kehon kivunsietokykyä. Niissä ei pelätty veren vuotamista ja tuskaa. He mm. saattoivat olla tahallaan vähissä vaatteissa kylmässä, pitää kuumia hiiliä kädessään tai viettää pari päivää syömättä. Ja esim. murheen ilmaisemiseksi saatettiin jopa katkaista sormesta nivel – olikohan tämä apasseilla. Rankoista rituaaleista mieleeni tulee etenkin mandanien miehuusseremonia, jossa nuorukainen nostettiin rintalihaksistaan kattoon (ks. esim. Hopeanuolet 1/1983 ja 17/1984). Tosin tämä näyttäisi olevan poikkeava tapaus; yleensä kai pojat kasvoivat miehiksi vähitellen yksinkertaisesti vain olemalla miesten mukana retkillä. Mutta näistä syistä pidin aivan mahdollisena, että Pohjois-Amerikassa saattaisi olla oikeasti olemassa myös viihteen kuvaama veriveljeysrituaali.

Jäsenhakulomakkeesta. Lehdessä 22/1985 (viimeiseksi jääneessä numerossa) lukija kysyy, onko oikein vastata ”veljeni” kysymykseen ”Mitä nimitystä intiaanit käyttävät erittäin läheisistä ystävistä?”. Ukkoskarhu vastaa, että ”veli” ja ”veriveli” käyvät vastauksiksi yhtä hyvin.

Numerossa 15/1985 palstalla mainitaan veriveljestä, että se oli paljon enemmän kuin ystävä.

(E: Lisätty selvennystä.)

[Sampsa Kuukasjärvi]

Kun taas selasin Hoppareita, huomasin, että numerossa 9/1980 on aiemmin esitetyistä kolmesta vaihtoehdosta poikkeava hakemuslomake. Siinä lukevat tällaiset kysymykset:

1) Mihin intiaaniheimoon Hopeanuoli kuuluu?
2) Mitkä ovat Harrin ja Tedin lisänimet?
3) Millä nimellä Pekka Kenttää ruvettiin myöhemmin kutsumaan?

Kuitenkin ennen tätä ja tämän jälkeen lehdessä on se kysymyssarja, mikä tuli ensimmäisen kerran numerossa 4/1978. Tällaisia yksittäisiä poikkeuksia saattaa löytyä lisää, sillä en ole plarannut jokaista lehteä läpi, vaan haarukoin niitä. Lomake ei edes ollut joka numerossa.

Huomasin myös yhden poikkeuksen, jossa kyse ei ollut uusista kysymyksistä. Numerossa 7/1982 näkyy olevan aiemmin listattu kysymyssarja 2), mutta heti seuraavassa numerossa 8/1982 on jälleen kysymyssarja 3). Varmaan vanhat kysymykset lipsahtivat vahingossa tuohon 7/1982:een.

E: Kuinka moni muuten tietää tai muistaa vastauksen tuohon kyssäriin "Mitkä ovat Harrin ja Tedin lisänimet?"? Panen vastauksen spoilerin alle.

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

Paksu-Harri ja Pitkä-Ted.

[Oiyahe]

Muistin Harrin Ja Tedin lisänimet oikein.

En kyllä muista, millä nimellä Pekka Kenttää alettiin myöhemmin kutsua, ellei sitten vain Pekaksi?

Muuten, jossain seikkailussa, jossa Tedin ja jonkun etsintäkuulutetun kuvat vaihtuivat vahingossa etsintäkuulutusilmoituksessa, Tedin kuvan alla oli pituudeksi ilmoitettu 194 cm.

Edit: Harri&Ted

[Sampsa Kuukasjärvi]

Laitoin tuon vastauksen spoilerin taakse että sitä saisi itse arvuutella.

Nyt et ajatellut tuota Pekan nimeä. Tarinahan, ainakin suomalaisten toimituksellisten sivujen mukaan, menee niin, että Pekka syntyi jo Suomessa ja sai täällä nimekseen Pekka Kentän. Kun Kentän perhe muutti Amerikkaan, Pekan virallinen nimi muutettiin siellä Bob Kentiksi. Siksi kerhon yhdessä kysymyssarjassa kysyttiin: "Bob Kentin alkuperäinen nimi?". Mutta joo, sarjakuvassa häntä nimitetään aina Pekka Kentäksi.

[Oiyahe]

Nyt et ajatellut tuota Pekan nimeä. Tarinahan, ainakin suomalaisten toimituksellisten sivujen mukaan, menee niin, että Pekka syntyi jo Suomessa ja sai täällä nimekseen Pekka Kentän. Kun Kentän perhe muutti Amerikkaan, Pekan virallinen nimi muutettiin siellä Bob Kentiksi. Siksi kerhon yhdessä kysymyssarjassa kysyttiin: "Bob Kentin alkuperäinen nimi?". Mutta joo, sarjakuvassa häntä nimitetään aina Pekka Kentäksi.

No, niinhän se varmaan menikin. Mitenkähän muuten toimituksessa olisi suhtauduttu, jos olisin vastannut tuohon väärin? Luultavasti minut olisi silti hyväksytty kerhon jäseneksi.

Onneksi minulla oli silloin helpommat kysymykset, ja vastasin silloin kaikkiin oikein.

[Sampsa Kuukasjärvi]

Mitenkähän muuten toimituksessa olisi suhtauduttu, jos olisin vastannut tuohon väärin? Luultavasti minut olisi silti hyväksytty kerhon jäseneksi.

Onneksi minulla oli silloin helpommat kysymykset, ja vastasin silloin kaikkiin oikein.

Uskon, että kaikki vastaukset kelpasivat, kunhan niistä vain ilmeni, että vastaaja yritti parhaansa mukaan. Pilavastaukset varmaan karsittiin pois samoin kuin tiettävästi (tämä kerrottiin palstalla) karsittiin pilailevia intiaaninimiä pois. Ehkä vastausten arvioinneissa katsottiin myös vastaajan ikää.

Tuo kysymys Pekka Kentän myöhemmästä nimestä on hieman hämäävä, koska Pekkaa tosiaan ei sarjakuvassa milloinkaan kutsuta Bob Kentiksi. Kuitenkin monen lehden ensimmäisellä sisäkannella kerrotaan, että Bob Kent on Pekan nykyinen nimi.

Suomalainen toimitus keksi suomalaisia nimiä enemmänkin. Hopeanuolessa 22/1977 lukee: ”Pekan isän nimi oli Eero Kenttä, myöhemmin Ernest Kent. Äidin nimi oli Anni Kenttä os. Isotalo.” Isotalo on tyypillinen pohjalainen nimi. Tiedämme, että etenkin Pohjanmaalta lähti monia siirtolaisia Yhdysvaltoihin. (Sattumalta Anni Isotalo on myös paljon myöhemmän sarjakuvasankarin nimi.)

Pari kommenttia lukijapalstoilta. Lehdessä 25–26 /1978 (s. 48) palstalla lukee, että Hopeanuolen ensimmäinen numero ilmestyi elokuussa 1976. Aivan kohta tulee 50 vuotta täyteen siitä.

Numerossa 13/1984 (s. 30) sanotaan, että joku lukija on kuullut huhun, että lehti loppuisi. Ukkoskarhu tyrmää huhun. Ilmeisesti huhussa ei ollut perää, sillä lehti ilmestyi vielä yli vuoden tämän jälkeen ennen kuin se Ruudinsavu-lehden artikkelin muisteluiden mukaan lopetettiin ilman varoitusta vuonna 1985.

Minulla muuten on ollut pitkään käynnissä projekti, jossa uusin kokoelmani lehtiä paremmiksi. Lehdistä tuntuu löytyvän vikoja loputtomiin: usein pieniä taitoksia, ryppyjä tai tahroja, mutta yllättäen joskus jopa palapuutteita, kun jostakin on leikattu kuponki pois. Ihmettelen, miten kummassa lukiessa en ole huomannut näitä leikkaamisia aiemmin.

Uusimisen takia kohta minulla on jo toinen lähes täysi sarja Hoppareita ihan hyvässä kunnossa. Lehdet, jotka aion säilyttää, ovat vähintään hyvässä ja paikoitellen erinomaisessa kunnossa ja niissä ovat mukana kaikki seitsemän julistetta.