Tykkään. Königistä, siis. Vaikkakaan en ole lukenut yhtään uutta varmaan liki vuosikymmeneen. Sai mut tajuamaan, että homojen ihmissuhdekaruselli on ihan samaa paskaa kuin heterojenkin. Tunnen pari homoa jo liki parin vuosikymmenen takaa, ja vaikka ovatkin hyviä kavereita, eivät he ole ihmissuhdeongelmistaan pahemmin kertoneet, enkä minä niistä udellut.
Olen samaa mieltä muiden kanssa, että Königin sarjakuvat ovat erinomaisia, ja osoittavat sen, kunika paljon ulkoasua tärkeämpi on sisältö. Tai ehkä kyseessä onkin erityisen onnistunut synteesi.
Voiko muuten olla niin, että tietynlainen, ehkäpä jonkun mielestä jopa puolihuolimaton piirrostyyli saa huomion kiinnittymään enemmän siihen itse tarinaan kuin kuvitukseen? Ja voisiko tälläinen lähestymistapa olla jopa tarkoituksellista?