En yleensä seuraa enkä varsinkaan kirjoita netin palstoille, mutta nyt satuin törmäämään Kvaakin minua koskevaan keskusteluun. Ja minulla on jopa asiaa. Mutta sitä ennen muutama huomautus menneistä, jooko

.
Kun muutamaa kirjoittajaa näyttää huolettavan moraalini ja minua koskeva rikossyyte, voin kertoa että syytteistä ja kaikista vaateista luovuttiin hovioikeudessa (kaikki kolme tuomaria olivat sen kannalla). Rikosilmoituksen minusta ja sisarestani oli tehnyt sisareni mies. Hieno parisuhde!
Jukka Laine on huolissaan myös IS:n tekemästäni perättömästä jutusta ja lehdestä saamistani potkuista. Voin kertoa, että tulin kyseiseen konserttiin myöhässä ja mainitsin väärän (peruntuneen) lämmittelyaktin. Työni IS:ssa jatkui pitkään jutun julkaisun jälkeen. Ja mukava, että Jukka muistaa asioita, joita en itse muista (tätä edeltävä IBM-kommentti).
Mutta nyt asiaan! Se miksi tätä kirjoitan, johtuu nykyisten kustantajien toiminnasta. Yhä useampi vaatii piirtäjiltä kohtuuttomia sopimuksia, ja piirrokset jäävät kustantajien omistukseen ja vapaaseen käyttöön. Tämähän ei ole uutta, mutta omassa tapauksessani (kun Pop Media irtisanoi minut - ei siis Soundi) oli huolestuttavaa lukea kustantajan kommentti Hesarista. Pääpaino on digimediassa, printtimediaa tehdään siinä sivussa ikään kuin harrasteena niin kauan kuin tilaajia ja ostajia riittää. Tämä on sarjakuvia ajatellen kammottava ajatus... Ja se että palkkioita hinataan koko ajan alas sillä perusteella, että avustajille ei tarvitse maksaa samaa kuin vakituisille työntekijöille.
Kannattaa miettiä, mihin nimensä panee ja voiko toisaalta suusanallisiin sopimuksiin luottaa. Itseänikin on jäänyt vituttamaan useampi juttu, jotka olisi kannattanut hoitaa toisin. Ja kannattaa miettiä, onko hintoja syytä polkea, Toki on kiva kun omia piirroksia julkaistaan, mutta ehkä sinun odotetaan vastakin tekevän ilmaista työtä.
Sori tämä pitkä vuodatus! Hyvää kevättä kaikille kvaakilaisille! - J