Tunnista tekniikka

[PeteP]

Voi olla, että tästä löytyy jo oma ketju, mutta en sitä löytänyt. Eli poika 14v. piirtää ja kuvittaa (mitä nyt Minecraft pelaamiselta, ja LEGO rakentamiselta ehtii) ja hän pamahti yksi päivä paikalle juuri, kun lueskelin "A Bag of Marbles" sarjakuvaa tabletilla. Kysymys oli hyvin yksinkertainen. "Siistin näköinen sarjis! Isi, miten tuo on tehty?". Jouduin myöntämään, että en tiedä. Mutta, jos pitää arvata, niin se on tussikuva(?) joka on väritetty vesiväreillä.

Ja kun mainitsin vesivärit, niin jatkokysymys oli väistämätön: "Jos se on väritetty vesiväreillä, niin miten se saa noin siistiksi?" Eli ei sekoitu värit, ei valu tms. Tähän en osannut ottaa enää kantaa, kun en itse piirrä. Taito joka hyppäsi minun kohdalla sukupolven ylitse. Oma kokemus vesiväreistä rajoittuu ala-asteelle ja jälki oli lähinnä suttua ja tuhrua. Naureskelin, että pitää varmaan käyttää vähemmän vettä, niin ei valu.

Itse sarjakuva on julkaistu ensimmäisen kerran 1973, niin on taatusti käsityötä.

Eli jos saisi vinkkejä pojalle, että millaisia harjoituksia pitää alkaa tekemään, jos haluaa joskus tuottaa samanlaista jälkeä.

[Secos-Bill]

Vesiväriltä näyttää minun silmiini.

Siistiä jälkeä saa, kun tekee tarpeeksi ison kuvan ja käyttää pientä sivellintä. Tärkeintä taitaa olla, että antaa värien kuivua ennen kuin alkaa maalaamaan ihan viereen ( tai päälle ). Jos laittaa märkää märän viereen, niin taatusti lähtee sekoittumaan - tämähän oli aina koulussa se ongelma; mikään ei tunnin aikana ehtinyt kuivua ( + ne sormenpaksuiset siveltimet, likaiset värinapit, ohut sekundapaperi, joka kupruili kastuessaan... ).

Ja itse väritettävä piirros ei saa olla vesiliukoista tussia ( kokemus puhuu )

[Timo Ronkainen]

Ensinnäkin kunnon akvarellipaperi, joka imaisee väriä sopivasti ja nopeuttaa kuivumista. Eli paperi on paksuhkoa ja pinta ei aivan sileää, tai on jopa öh.. "rouheaa". Koulussa käytettiin aina jotain sileää bulkkipaperia (ainakin minun aikanani), joka oli aivan liian ohuttakin. Värit jäivät pintaan lotrautumaan ja paperi meni kuprulle, ei innostanut jatkoon. Värityksen kerroksellisuus, aloitetaan vaaleista pinnoista, joihin lisätään tummempia. Perusasioita - kokemuksen myötä voi tehdä kokeiluja ja "rikkoa" "sääntöjä".
Kirjastosta joku hyvä akvarelli- eli vesivärimaalauksen perusoppikirja ja sarjakuvantekoon vaikkapa Ilpo Koskelan Uusi sarjakuvantekijän oppikirja.

Timo

[[kivi]]

Mutta, jos pitää arvata, niin se on tussikuva(?) joka on väritetty vesiväreillä.

Eli jos saisi vinkkejä pojalle, että millaisia harjoituksia pitää alkaa tekemään, jos haluaa joskus tuottaa samanlaista jälkeä.

Näyttäisi siltä että värit ja musta ovat samalla arkilla, kuten esimerkiksi Pradolla ja Bilalilla on. Varsinainen piirrosjälki on lyijykynää, ja teräskynää (valitse joku sopiva kärki oman maun mukaan) jossa on (tislatulla vedellä - esim akkuvesi) harmaaksi ohennettua pullotussia, lyijykynää on rohkeasti jätetty esiin silloinkin kun se on aika luonnosmaista hakemista.

Vesivärien kanssa sellainen vinkki, että kun lähdet maalamaan, niin ota paletiksi lasilevy tai vanha posliinilautanen ja sekoita siinä veden kanssa värisävy valmiiksi, mahdollisimman oikeaa väriä mutta monta vertaa haaleampi kuin lopputuloksesta haluat. Tee sitten ohuita värikerroksia ja anna kuivua välillä. Märästä väristä on vaikea arvioida kuinka tumma siitä tulee - silloin kun omaan silmään on vähän liian haalea, niin sarjakuvaväritykseksi on yleensä hyvä.

Secos-Billin kanssa vähän eri mieltä siveltimen ja paperin koosta. Tussauksessa ja piirroksessa isompi paperi ja pienempi sivellin on toki hyvä, mutta värien kanssa pelatessa pienempi sivellin tarkoittaa vain sitä, että sitä joutuu kastelemaan useammin. Joku #5 tai #7 hyvä sivellin kolinsky-näädän karvaa on oikein hyvä, ja kaveriksi keinokuituinen 1/2" lattasivellin, ja niitä värisiveltimiä ei sitten saa ikinä sotkea siihen tussiin

Ranskankielisellä alueella pruukataan värittää usein ihan julkaisukokoon. Tekevät mustan filmin ensiksi, ja painavat sen sitten hailakan sinisellä Bristol Boardille joka liimataan kuitulevypohjaan, ja värittävät siihen. Kamala on katsoa millaista nysväystä ovat niin Pradot kuin Mezieres/E.Tran-Le -väritysoriginaalit, puhumattakaan loppupään Franquineista jotka saattoivat olla julkaisukokoa pienempiä...


Työn iloa,
Kivi

[Reima Mäkinen]

Minä en näe tuossa teräskynää. Mustaa kuitukärkikynääkin on käytetty ainoastaan ruudun ja kuplien rajoihin. Veikkaan että jälkeä on hieman jyrkennetty tai tummaa päätä säädetty skannauksenjäälkeen lopuksi, niin että lyijykynäviiva tummenee.

Väritys taas on tehty isolta osin lattakärkisellä siveltimellä tai sitten markkereilla jos originaali on kovin pieni. Koska viivat on suht selkeitä, veikkaan että tuota piirrosta on edeltänyt eri paperille samassa kokoon tehty summittainen luonnos tai sitten se luonnos on suurennettu peukalonkynsiluonnoksista, ja tämä lopullinen originaali on sitten piirretty valopöydällä siitä  läpi. Taitava piirtäjä hanskaisi kyllä nuo hahmot, mutta taustan taloja tuskin saa kerralla juuri sopimaan oikeassa perspektiivissä oikeaan paikkaan ilman apuluonnosta.

Ylipäätään sanoisin, että vaatii tuhansia tunteja mallista (ja muutenkin) piirtämistä että pääsee tuohon kynänkäytön varmuuteen. Eli harjoitus tekee mestarin.

[[kivi]]

Veikkaan että jälkeä on hieman jyrkennetty tai tummaa päätä säädetty skannauksenjäälkeen lopuksi, niin että lyijykynäviiva tummenee.

Julkaisuvuosi 1973

Mutta joo, jos ruutujen reunassa on kuitukärkeä, voi kuitukärkeä olla kaikki muukin "tasa-ohut" viiva lyijärin ohessa.

[[kivi]]

Reimalle vielä: hyvä esimerkki siitä miten lyijykynä ja teräskynä menee saumattomasti yhteen on Will Eisnerin "Talo Bronxissa", A Contract with God. Mä en nähnyt siinä teräskynää ennen kuin näin isot giclée-printit originaaleista.

Prattin originaaleista kans näin vasta toissa vuonna (kauhulla) että osa viivoista joita olin luullut rapidoksi olikin ihan kuitukärkeä, eikä edes kovin laadukasta kuitukärkeä... näin ne varmat luulot karisee.

[Reima Mäkinen]

Unohtui mainita, että tekstaus on tehty tietsikalla ja ns. omalla fontilla.

Julkaisuvuosi 1973

Silloin ei vielä ollut tabletteja. 

Mutta joo, jos ruutujen reunassa on kuitukärkeä, voi kuitukärkeä olla kaikki muukin "tasa-ohut" viiva lyijärin ohessa.

Tuo voi olla piirrety 1970-luvun alussa, mutta käännösalbumin tuotanto on väkisin tuoreempaa. Viittaan juuri tuohon fonttiin. Millään en usko että sivut olisi kuvattu vanhasta laitoksesta. Kyllä ne originaalit on nähdäkseni skannattu tätä laitosta varten.

Meillähän ilmestyi viime vuosituhannella se Gibratin Pinokkio, joka on tehty vähän samalla tekniikalla. Ja joo, saattaa siinä tosiaan olla kuitukärkikynää, mutta pelkällä lyikkärilläkin pääsisi lähes samaan jälkeen.

Ja värityksestä... siihen aikaan saattoi Ranskassa olla, tai saattoi olla olemattain jotain mainosmarkkereita, pointtina vaan että lähes samaan pääsisi nykyään myös haaleilla markkeriväreillä (ellei jaksa ottaa vesiväreijä ns. haltuun).

[[kivi]]

lähes samaan pääsisi nykyään myös haaleilla markkeriväreillä (ellei jaksa ottaa vesiväreijä ns. haltuun).

Muistatkos, Reima, miten ksyleenipohjaiset markkerit liuottivat niin lyijykynän kuin kuitukärjen lammikoiksi. Joskus tuli grafiittia laveerattuakin sytytinbensan kanssa (lapset, älkää kokeilko tätä kotona!)

Mietin toki jotain teknistä lyijytäytekynää tuossa, mutta jotenkin tuntui että ei. Ja jos väri ja viiva on samassa originaalissa, niin ei ole helppo säätää, ja miksi pitäisikään. Tekstaus (tai siis koneladonta) sen sijaan on käännösjulkaisua varten tehtyä tavallista uutta bulkkia, tuskin mitään sukua tekijän omalle tyylille, eikä siis myöskään johtolanka asioiden tunnistamiseen.

[S.B.]

Wikipedian mukaan toi sarjakuva on vuodelta 2012. Sen pohjana oleva romaani julkaistiin 1973.

Oma veikkaus viivapiirroksesta on pehmeä lyijy- tai grafiittikynä. Se olisi käypä selitys kummaamatta jätetyille luonnosviivoille, joita jälkimmäisessä näytekuvassa on havaittavissa. Toki niitä voi jättää näkyviin muutenkin, vaikka jälkeä elävöittääkseen.

Ehkä netistä löytyy jopa albumin tekovaiheita, jos jaksaa etsiä.

[PeteP]

Wikipedian mukaan toi sarjakuva on vuodelta 2012. Sen pohjana oleva romaani julkaistiin 1973.

Kappas, niinpä olikin. Sen siitä saa kun pikalukee artikkelin.

Tosi hyviä vinkkejä, alkaen paperin laadusta, kiitos. Olisin varmaan älynnyt antaa jotain muuta kuin sitä kiiltävää tulostinpaperia pojalle harjoitteluun, mutta en tiedä olisinko hokannut ihan vesiväreille tarkoitettua paperia etsiä. Onneksi ainakin joitakin laatuja saa jopa meidän pikkukaupungin Suomalaisesta.

Hyvä jos tämä innostaa hänet alkamaan käyttämään muitakin värejä kuin mustaa. Vaikka kuvat eivät ole enää pelkkiä ääriviivapiirroksia, niin värejä ei näy. Olen kysellyt syytä, mutta ei noiden esiteinien vastauksista ota aina selvää.

[Reima Mäkinen]

Hyvä jos tämä innostaa hänet alkamaan käyttämään muitakin värejä kuin mustaa. Vaikka kuvat eivät ole enää pelkkiä ääriviivapiirroksia, niin värejä ei näy. Olen kysellyt syytä, mutta ei noiden esiteinien vastauksista ota aina selvää.

Siinä tapauksessa markkerit voisi olla hyvä alku. Lajitelmissa on usein aika voimakkaita ja räikeitä värejä, mutta jos pääsee valitsemaan irtotusseja niistä löytyy vaaleampiakin sävyjä.
Samoin voisi kokeilla vesiliukoisia puuvärejä. Niiden käyttäytymistä ja värin määrää on helpompi hallita kuin siveltimellä levitettäviä nappivärejä. Varsinkin pehmeän lyijykynän jälki kyllä hieman leviää päälle väritettäessä. Kuitukärkitusseissakin kannattaa kiinnittää huomio siihen etteivät ole vesiliukoisia.  Itselle oikea paperi ja välinekombinaatio selviää yleensä vasta kokeilemalla.

[PeteP]

Siinä tapauksessa markkerit voisi olla hyvä alku. Lajitelmissa on usein aika voimakkaita ja räikeitä värejä, mutta jos pääsee valitsemaan irtotusseja niistä löytyy vaaleampiakin sävyjä.
Samoin voisi kokeilla vesiliukoisia puuvärejä. Niiden käyttäytymistä ja värin määrää on helpompi hallita kuin siveltimellä levitettäviä nappivärejä. Varsinkin pehmeän lyijykynän jälki kyllä hieman leviää päälle väritettäessä. Kuitukärkitusseissakin kannattaa kiinnittää huomio siihen etteivät ole vesiliukoisia.  Itselle oikea paperi ja välinekombinaatio selviää yleensä vasta kokeilemalla.

Kävin tänään hakemassa vesiväripaperia (aika tyyristä muuten), ja setin siveltimiä. Niiden siveltimien laadusta en osaa sanoa mitään, yritin jättää halvimmat hyllyyn. Huomasin siinä samalla, että tarjolla oli vaikka minkälaisia kyniä (vesivärikynä?). Lautetaan tuokin vinkki korvan taakse, kiitos.

Vesivärinappeja löytyy ns. vanhaa varastoa, vai onko niissäkin eroja?

Tänään huomasin teinin pöydällä isohkon paperirullan, ja kun avasin sen niin sieltä paljastui talven aikana koulussa tehtyjä töitä. Laidasta laitaan, perspektiiviharjoituksia, luonnoksia kasveista jne. Jossain töissä oli jopa värejä. Opettaja varmaan pakottanut  Minusta tosi hienoa jälkeä, mutta eipä tuo niitä ole himassa oma-aloitteisesti esitellyt. Jos osaisin itse piirtää edes tuon vertaa, olisin aika polleeta äijää.

Kännykän lumo on juuri nyt kova, ja elämä tuntuu olevan siellä. Yritän kovasti saada tämän harrastuksen jatkumaan, edes jollain tasolla. Siksi olen niin tohkeissani, kun tuli oma-aloitteisesti sanomaan, että joku sarjis näytti siistiltä. Oli selvästi kiinnostunut miten sellaista jälkeä saa aikaiseksi.

[STD]

vesivärinapeilla on eroa kuin yöllä ja päivällä. Halvimmista tulee sameaa väriä, hiukan kalliimmista taas täyteläisiä, hehkuvia värejä pienelläkin värimäärällä.

jos haluat poikasi oikeasti innostuvan, niin osta ihmeessä kunnon värit!
niitä nappeja ei tarvitse olla montaa, kuusi-kahdeksan riittää hyvin. niistä voi itse sekoittaa kaikki maailman värit.

paperi on hyvin paljon makuasia. toiset tykkää sileästä toiset karheasta. jotkut kuvittajat piirtää kopiopaperille jopa (paksulle). toki yleensä kallis on parempaa kuin halpa, mutta ei aina.

kirjastosta saa kirjoja jotka opastavat aloittelijaa, mutta on heti sanottava että niitäkin on hyviä ja huonoja. Edit: nikn ja netistä myös tietysti. 🙄

[[kivi]]

niitä nappeja ei tarvitse olla montaa, kuusi-kahdeksan riittää hyvin. niistä voi itse sekoittaa kaikki maailman värit.

Jo kolmella napilla sekoittaa, kun on kärsivällinen ja tekee ohuita kerroksia. Karmiininpunainen, kadmiuminkeltainen ja preussinsininen periaatteessa riittää ihan kaikkiin ajateltavissa oleviin väreihin, täysin puhtaiden välisävyjen sekoittamiseen voi sitten laajentaa palettia sinooperilla, ultramariinilla ja kromikeltaisella, niin saadaan se koulustakin tuttu kuuden napin setti. Näin niinkuin teknisesti ajatellen.