Mukava huomata, että arvosteluni sai keskustelua aikaiseksi.
En voi puhua tero Mielosen puolesta mutta oletan (en tiedä) että tässä yhteydessä tarkoitetaan että huolitellumpi realistisempi tyyli ei olisi toiminut kertomusta vastaan.
Curtvile oli ymmärtänyt ajatukseni ainakin osittain oikein. Mielestäni kertomus olisi voinut toimia realistisemmallakin tyylillä, mutta siitä olisi voinut tulla liian raskasta luettavaa. Etenkin kaikki taistelukuvaukset irtoraajoineen (muistaakseni siellä oli sellainenkin) olisivat tuntuneet ahdistavammilta kuin nämä karrikoidut kuvat. Voi olla, että yksinkertaisemman näköisiin hahmoihin samaistuu helpommin, mutta minusta ainakin tapahtumien todellinen kauhu laimenee, kun sitä on kokemassa hyvin karrikoitu ihmishahmo tai eläin. Ja tämä mahdollistaa näistä tapahtumista lukemisen, sillä asiat mitä Persepoliksessa, Mausissa ja Palestiinassa käsitellään ovat todella rankkoja.
Tämä menee hieman ohi aiheen, mutta näin joku aika takaperin dokumentin, jossa käsiteltiin miesten ja naisten eroja. Tässä ohjelmassa näytettiin tarhaikäisillä tehtyä koetta, jossa lapset katsoivat kolmioilla tehtyä animaatiota. Animaatiossa oli isompi kolmio, joka tökki ja ohjasi pienempiä kolmioita neliön sisään. Lasten katsoessa animaatiota, heiltä kysyttiin mitä siinä tapahtuu. Tytöt vastasivat, että äiti-kolmio ohjaa lapsi-kolmiot kotiin tai muuta vastaavaa. Pojat vastasivat, että kolmiot tökkivät toisiaan.
Tietysti tuohon ohjelmaan oli kerätty ääriesimerkit, mutta voisin kuvitella, että ihmiset todellakin samaistuvat eri tavalla ja sukupuolten välillä voisi olla systemaattisia eroja. Toisille riittää kolmio ja toisille pitää olla itsensä näköinen tatuoitu bodari.
Mielos-Terolle huomauttaisin siitä, että Sacco ei piirrä muita pallopäiseksi kuin itsensä. Tyyli nojaa muuten tuskallisen tarkkaan piirrokseen.
Aiheen vierestä mutta kun tuossa nyt otettiin Sacco esiin.
Keijo on ihan oikeassa. Kirjoittamisen hetkellä mieleeni ei vain tullut parempaa tapaa ilmaista hahmojen karrikointia. Tietenkin Saccon hahmot ovat ihan eri maailmasta kuin Satrapin tai Spiegelmanin.
Huolimattomasta taustatyöstä huolimatta halusin ottaa Mausin ja Palestiinan esiin, sillä mielestäni ne kuuluvat sanomansa puolesta samaan kategoriaan Persepoliksen kanssa. Kaikki ovat sellaisia teoksia, jotka lasten pitäisi lukea ennen peruskoulusta pääsyä.
Oikeastaan Palestiinaa parempi vertailukohta olisi ollut Hiroshiman poika, mutta omaksi (ja lukioiden) harmiksi muistin teoksen vasta arvostelun kirjoittamisen jälkeen. Hiroshiman pojassa on erittäin karrikoituja hahmoja, jotka kokevat käsittämättömän karmeita asioita. Tämäkin teos kuuluisi pakollisten luettavien listalle.
