Ote arvostelusta:
"Kuvien naivistinen tyyli tekee vaikeiden asioiden lukemisen helpommaksi tai ainakin helpommin lähestyttäväksi. Karrikoituihin hahmoihin ei samaistu samalla tavoin kuin realistisempiin hahmoihin, jonka seurauksena lukija ei ahdistu liikaa murheellisista kohtaloista ja rankoista vastoinkäymisistä. Vastaavaa etäännyttämistä on havaittavissa Spiegelmanin Mausin eläinhahmoissa ja Saccon Palestiinan pallopäisissä ihmisissä."
Eikös se juuri ole toisinpäin? Eli mitä yksinkertaisempi / etäännytetympi hahmo on ulkonäöltään, sitä helpompi siihen on samaistua? Eli jos päähenkilö on todella pikkutarkan realistisesti piirretty ja vaikkapa jokapuolelta tatuoitu, yksikätinen, vihreäsilmäinen, 80-luvun tyyliin pukeutuva blondi megamuskeliäijä niin minun on siihen vaikeampi samaistua kuin hahmoon joka on piirretty vaikkapa näin:
Mielestäni nimenomaan eläinhahmojen käyttö ja yksinkertaistaminen yleensä avaa sarjakuvissa suuremmat mahdollisuudet suuren yleisön samaistumiskokemukseen ja sitä kautta suurempaan tunne-elämykseen (ahdistus, murhe jne). Persepolin tapauksessa naivistinen tyyli vahvistaa tunnetta siitä, että Marjane/ hänen perheensä ja tuttunsa ovat
ihan samanlaisia ihmisiä kuin minä/ me. Eikä siis jotain hämäriä tummaihoisia isoviiksisiä paholaisia idästä.
Ihan hyvä arvostelu muuten, tuo jäi vaan ihmetyttämään.
Muoks: Sitä vielä että maailmalla huhutaan, että Persepolis-elokuva on menossa Ranskan Oscar-listalle ts. "Paras ulkomaalainen elokuva"-valikoimaan. Ranska saa käsittääkseni lähettää kolme leffaa ko. valikoimaan. Ei ole ihan mahdoton ajatus että se jopa voittaisi - sen verta ajan hermolla teema USAssa on... Ja Berliiniinkin elokuva on menossa kisaamaan.
