A P U A, sarjakuva ei sytytä

[pertti jarla]

Hmm, täytyy sanoa että välillä täällä Kvaakin sivuilla lyödään "väärien" mielipiteiden esittäjiä aika raskaalla kädellä. En nyt tarkoita vasta-argumentointia, vaan nimittelyä ja ei-rakentavaa haukkumista. Sama toki muillakin keskustelufoorumeilla, mutta onhan sarjakuvantekijät sentään vähän parempia ihmisiä.

[Reima Mäkinen]

Kiistääkö joku sarjakuvan kaupalliset ansiot? Kyllä ne on vähintään yhtä kehittyneet kuin elokuvan. Budejeteissa on toki kertaluokan erot, mutta silti. Taiteellisten ansioiden ja kehityksen mittaaminen onkin sitten vaikeampaa.

Elokuvasta, kirjallisuudesta ja kuvataiteesta sanoisin sen verran, että minusta niissä pinta(taso) hahmottuu yleisölle huomattavasti helpommin kuin sarjakuvassa. Sarjakuva vaatii lukijalta (henkistä ja teknistä)ponnistelua, ja tämä saattaa hyvinkin olla syynä siihen, että sarjakuva ei ole kasvanut tai saavuttanut samaa laajaa kannatusta kuin kirjallisuuden ja elokuvan populaarimmat vesat. Suuri yleisö ei nimittäin ponnistele, se haluaa viihtyä mahdollisimman vähällä vaivalla (mot).

[Ilja Rautsi]

Sellaisia suuria neroja edustavat kirjallisuudessa Dostojevski, Mann, Hesse ja elokuvassa vaikka Bergman, Godard, Pasolini ja Tarkovski.

Dave Sim menee ainakin omien sanojensa mukaan tähän joukkoon.

[Hege]

Hmm, täytyy sanoa että välillä täällä Kvaakin sivuilla lyödään "väärien" mielipiteiden esittäjiä aika raskaalla kädellä.

Aloituspuheenvuoron olisi voinut esittää toisellakin tapaa. Jos joku provosoituu ja vetelee vastauksessaan sanallisella avokämmenellä ei siinä ole mitään ihmeellistä. Varsinkin kun ensimmäinen ajatukseni aloitusta lukiessa oli "joko taas". Ansiokkaan palleaiskun (Kiitokset Vesalle) jälkeen keskustelu on ollut varsin asiallista.

Kyllä niitä merkittäviä teoksia on tehty ja kyllä niitä tehdään ihan rinta rinnan nykykirjallisuuden kanssa. Kyse on siitä, että emme tiedä niistä. Verrattuna elokuviin ja kirjoihin ei sarjakuvissa mainoseuroja polteta. Milloinka olet nähnyt TV-mainoksen sarjakuvasta, hyvä jos edes muistat milloin näit edes jutun sarajkuvista siinä paikallisessa lehdessä. Onko tv:ssä keskusteluohjelma sarjakuvista? Ruutu A&Ö?
Joka vuosi tulee jokunen loistava elokuva ja kirja, ja nämä hippuset on huuhdottu suunnattoman paskamassan seasta. Ongelmana on se, että se massa mistä kotimaassamme pitäisi ne sarjakuvan vuotuiset kultahippuset huuhdella esiin on pieni. Jonakin vuona voi olla koko vaskooli täynnä paskaa. Ja siitä sitten päätellään, että tänä vuonna, josko koskaan, ei koko maailmassa ole julkaistu yhtään hyvää sarjakuvaa, ei edes undergroundin puolella, joka  maanalaisesta luonteestaan johtuen ei usein näy täällä edes sen vertaa kuin Ranskan vuoden myydyin albumi (joka olikaan, kuka muistaa, tietääkö kukaan?).

Ja sitten oli se, "että miksei tehdä ja eikö kukaan, lukekaa nyt vaikka Sota ja Rauha, siinä sitä on suurta taidetta, ihan sielua hivelee". No miksi kukaan tekisi sarjakuvan Sodan ja Rauhan, semmoinen kirja on jo olemassa. Jos tekijällä on tuon kaliiberin kunnianhimoa niin sitä voi samoin tein kasvattaa sen verran että tekeekin jotain uutta.

"No teeppä jokin uusi suurteos, semmosta että tajunta laajenee." Jos vaikka joku olisikin tehnyt, niin osaisitko lukea sitä, ymmärtäisitkö mitä sinulla on käsissäsi, vai etsitkö vain sitä sarjakuvan Sota ja Rauha teosta?

Henk. koht. olen vasta viimeaikoina käsittänyt Tintin historiallisessa kontekstissaan. Eihän se ollutkaan pelkkä seikkailusarjakuva. Tehty silloin aikoinaan nuorten lukemiseksi ja nyt siitä väännetään väitöskirjoja. Mistä sarjakuvasta niitä väitöskirjoja tehdään 40 vuoden kuluttua, oletko kenties lukenut semmoisen, tunnistitko tämän suurteoksen?

Odotellaan.

[Tuukka]

Tuukka, kirjoita omalla nimellä!

Kuka Tuukka?

[MarkZero]

Jonkinlaista tason laskua sarjakuvissa olen itsekin huomannut, ainakin mitä omaan makuun tulee. Toiveselitys olisi tietty, että noita mestariteoksia ei ole koskaan englanniksi tai suomeksi painettu, tai niitä ei ole vielä löytänyt ja varmasti näin osittain onkin. Toisaalta muutamana viime vuosikymmenenä on sarjismaailma kokenut rajuja suoneniskuja, kun monta sarjakuvaneroa on mennyt rajan taa. Sellaisesta toipuminen ottaa aikansa.

Yksi juttu mikä myös vaikuttaa ovat muut mediat. Siinä missä elokuvat, animaatiot ja videopelit kilpailevat kuluttajien suosiosta vaikkapa kirjallisuuden ja sarjakuvien kanssa, nuo mediat kilpailevat myös tekijöistä. Tarinan kerronta ja kirjoitustaidot, piirtäminen ja maalaaminen ovat harvinaisia lahjoja ja esimerkiksi videopeli-, animaatio- ja multimediateollisuus ovat kahmaisseet paljon lahjakkaita ihmisiä, jotka parikymmentä vuotta aiemmin olisivat varmasti kokeilleet sarjakuvan tekemistä. Ja tuo ala luonnollisesti houkuttaa myös alalla olevia. (Mignola, Miller, Gaiman)

Kyllä uusia sarjisklassikkoja vielä luettavaksi syntyy, en nyt olisi huolissani. Varsinkin kun odotellessa voi kohta pelata Halflifen ja Metroid Primen jatko-osat!! :-D

Marko

[golem]

"Olisi oikeasti ihan todella mukava saada niitä oikeasti rakentavia, kokonaisvaltaisiakin huomioita, joita tähän mennessä vain muutama teos on pystynyt taiteellisesti korkeatasoisesti esittämään. Esimerkkeinä Alan Mooren Helvetistä, Promethea ja Watchmen ja Dave McKeanin Cages."

Voi Jeesus pyhä Kristus! Millä tavalla Dave McKeanin Cages on yhtään mitään muuta kuin sarjakuvatekninen taidonnäyte. Jokainen kirjassa esiintyvä hahmo on joko heijastuma kirjoittajasta tai täysin pinnallinen kuten kaikki naiset kirjassa. Älä anna valokuvista läpipiirretyn Egon Schiele realismin tai elokuvista lainattujen keinojen hämätä luulemaan että kirja olisi tarinallisesti mitään erityistä. Verrattuna esimerkiksi Chris Waren tuotantoon joka on myös sarjakuvateknistä taidonnäytettä alusta loppuun huomaa että Waren teoksista huokuu jotakin suurempaa kuin mainitsemiasi arjen pieniä huomioita. Vetäisin jo niin rohkeita linkityksiä kuin että Corrigan olisi myöhempien aikojen Sivullinen.

On myös pidettävä mielessä että sarjakuva ei pysty kerronnassaan turvautumaan sellaiseen tunnepornoon mihin esimerkiksi mainitsemasi elokuvaohjaajat syyllistyvät teoksissaan. Tarkoitan sellaista tunnereaktion lypsämistä.

Kaikesta huolimatta, keskustelunavaus oli asiallinen ja näistä jutuista tulisi keskustella. Valitettavaa on että koska maailmassa ilmestyy niin harvoin keskitason ylittäviä sarjakuvia, mestariteoksiksi ryhdytään väittämään kaikenlaisia harjoitelmia kuten näilläkin sivuilla tiuhaan mainittu Blankets, joka oli ihan mukavaa viihdettä, muttei valitettavasti mitään sen enempää.

[Ruzaccho]

Muutamia väittämiä.

Olen itse törmännyt siihen, että sisälukutaito on romahtanut viimeisten 10-15 vuoden aikana. Lehdistö on siirtynyt yhä lyhyempään ilmaisuun, korvannut asian kuvilla.

Roskajournalismissakin on siirrytty Nykypostista Seiskaan. Ei kukaan jaksa lukea yli puolen sivun mittaisia reportaaseja tai "tutkivan journalismin" saavutuksia. Kivoja kuvia, kivakiva.

Sarjakuvassa jyllää valtavirran puolella, väittäisin, strippiytyminen. Sen lisäksi albumi- ja sarjakuvalehtitasolla yleistyy nätti kuvitus, jolla peitellään juonellista heikkoutta.

Suuret elo- ja sarjakuvat (ja musiikki myös) tuppaavat olemaan erilaisten vanhojen teemojen uudelleenlämmityksiä tai metateoksia, jotka ammentavat vanhemmista taidonnäytteistä.

Sarjakuvahan ei elä tyhjiössä. Vaikka se olisi kuinka nuori media, se ei voi nousta tarinankerronnalliseen suuruuteen, mikäli ympäröivä viestintäkulttuuri ei suosi Suuria Tarinoita.

[VesaK]

Milloinka olet nähnyt TV-mainoksen sarjakuvasta,

Ei kovinkaan paljon ole still-kuvista edetty, mutta viimeksi pari vuotta sitten telesviisio markkinoi Paasilinnan & Lukkarisen Ronkoteusta.
Erikseen on sitten se, kun sarjistekijöinä tunnetut henkilöt tekevät mainontaa televisiolle, kuten Stephane Rosse ja Maria Björklund.  

[VP]

Minä väitän että Matti Hagelbergin Kekkonen on alansa klassikko siinä missä Sota ja Rauha. Samoin Daniel Clowesin Ghost World tai Joakim Pirisen Sokeri Sakari. Ja on niitä muitakin. Sarjakuva vaatii samalla tavalla kuin muutkin taiteet tiettyä sisällön ja muodon suhteiden ymmärrystä että siitä saa nautintoa muutenkin kuin pintatasolla. Tämä ei tarkoita sitä että taidetta pitäisi ymmärtää, eli tajuta mitä se taiteilija nyt on miettinyt vaan sitä, että sellaiselle ihmiselle joka suhtautuu sarjakuviin yhtä intohimoisesti kuin joku toinen esim. kirjallisuuteen, sarjakuvat tuottavat samanlaisen "järisyttävän" tunteen. Tunteen siitä että luin nyt Suuren Klassikon. Sain siitä enemmän kuin pelkkiä pieniä huomioita arjesta ja nautin siitä kokonaisvaltaisemmin kuin vain teknisenä taidonnäytteenä. Se, että Sota ja Rauha on nostettu useamman henkilön toimesta Klassikon asemaansa, kertoo enemmän kirjallisuuden pidemmästä historiasta kuin siitä että se on parempi kuin Maus. Muutamassa sadassa vuodessa tämä kenties muuttuu.

p.s. Olen lukenut Sodan ja Rauhan. Tykkäsin kyllä, mutta Max Anderssonin Pixy on parempi. Aleksis Kivi on todella kova, mutta Anssi Kasitonnin nykytaide tuntuu klassikommalta.  

[Holopainen]

Voi Jeesus pyhä Kristus! Millä tavalla Dave McKeanin Cages on yhtään mitään muuta kuin sarjakuvatekninen taidonnäyte. Jokainen kirjassa esiintyvä hahmo on joko heijastuma kirjoittajasta tai täysin pinnallinen kuten kaikki naiset kirjassa. Älä anna valokuvista läpipiirretyn Egon Schiele realismin tai elokuvista lainattujen keinojen hämätä luulemaan että kirja olisi tarinallisesti mitään erityistä. Verrattuna esimerkiksi Chris Waren tuotantoon joka on myös sarjakuvateknistä taidonnäytettä alusta loppuun huomaa että Waren teoksista huokuu jotakin suurempaa kuin mainitsemiasi arjen pieniä huomioita. Vetäisin jo niin rohkeita linkityksiä kuin että Corrigan olisi myöhempien aikojen Sivullinen.

On myös pidettävä mielessä että sarjakuva ei pysty kerronnassaan turvautumaan sellaiseen tunnepornoon mihin esimerkiksi mainitsemasi elokuvaohjaajat syyllistyvät teoksissaan. Tarkoitan sellaista tunnereaktion lypsämistä.

Kaikesta huolimatta, keskustelunavaus oli asiallinen ja näistä jutuista tulisi keskustella. Valitettavaa on että koska maailmassa ilmestyy niin harvoin keskitason ylittäviä sarjakuvia, mestariteoksiksi ryhdytään väittämään kaikenlaisia harjoitelmia kuten näilläkin sivuilla tiuhaan mainittu Blankets, joka oli ihan mukavaa viihdettä, muttei valitettavasti mitään sen enempää.

No huh! Aika moista tykitystä...  mutta mutta, jos et löydä Cagesin pinnan alta mitään, se on sinun ongelmasi. Minusta se on hyvinkin sisällöllisesti rikas teos. Piste.

"On myös pidettävä mielessä että sarjakuva ei pysty kerronnassaan turvautumaan sellaiseen tunnepornoon mihin esimerkiksi mainitsemasi elokuvaohjaajat syyllistyvät teoksissaan. "

Tämä on kyllä  jo liikaa ja osoittaa, ettei kyseisen kommentin esittäjä kyllä ole kyseisten ohjaajien päätöihin tutustunut tai sitten muuten vain esteettinen taju on sekaisin. No ehkä tämän väittelyn paikka on jossain muualla. Silti aika ala-arvoinen ja väsynyt kommentti.

Gorrigan on kyllä hieno,sen myönsin jo, mutta silti väitän, että sarjakuvan hienoimmat saavutukset, suuret klassikot, voi listata yhden käden sormilla.

Mutta nyt itse asiaan, siis mitä yritin ilmaista ensimmäisessäkin viestissä:  minusta tuntuu, että sarjakuva on jumittunut 70-luvulle...  vaihtoehtosarjakuvan  vaihtoehtoisuus on ollut sitä samaa viimeiset 30-vuotta. Tuntuu etteivät nykysarjakuvan tekijät edes yritä ponnistella kohti oikeasti suurempia sfäärejä, vaan jäävät siihen sängynreunalle tekemään yhdentekeviä havaintoja kalliista bussilipuista ja keski-ikäisyyden kriiseistä.  Se on masentavaa. Nykysarjakuvan tekijöiden joukko on niin kirjava, ettei edes pirstoutuneen nykykirjallisuuden puolelle tilanne ole yhtä sekava. Kaikenlaiset keskinkertaisuuden onnistuvat julkaisemaan albumeita, ja ne loput jotka eivät onnistu, tekevät kasan huonoja omakustanteita.

Ja kyllä, onhan niitä onnistumisia, mutta jotenkin tuntuu, että kuriositeeteiksi ne jäävät lopulta. Kestääkö nykysarjakuva noin yleisesti aikaa?

On kuitenkin todella ilahduttavaa, että muutama kustantamo Suomessakin on innostunut tarjoamaan tuoreen sarjakuvan mielenkiintoisia juttuja(vaikka persepolis, palestiina), sääli, että ne taiteellisesti kaikkein innostavimmat jutut taitavat ikuisesti olla liian riskialttiita, jotta yksikään kustantamo niihin koskisi... (paitsi ehkä Bv2)

[Reima Mäkinen]

Nyt vielä semmoinenkin juttu. Että sarjakuvahan pitää ensin kirjoittaa taikka ajatella se sisältö esim. kirjan veroiseksi substanssiltaan.
Sen jälkeen se täytyisi osata kuvittaa niin että se hienous ei vesity, mutta viesti kumminkin välittyy. Aika paha rasti. Siis siinä vaiheessa kun kirjailijan hommat on tehty (oli se teos sitten järkäle eli ei), alkaa sarjakuvantekijällä vasta se varsinainen työ.

Tätä taustaa vasten on aika ymmärrettävää, että fiilispohjalta syntyneet teokset ja mahdollisesti vahingossa onnistuneet ovat enemmistönä. Sen sijaan työstäminen näkyy positiivisesti esim. Mausissa. Mutta harvalla on rahkeita sellaiseen 5-10 vuoden rupeamaan. Ars longa - vita brevis.

[Lurker]

Huomio on erinomainen. Sarjakuva on kehittyvä taiteenlaji.

Romantiikan jälkeen seuraavasta realismista on hyvä esimerkki Harvey Pekarin American Splendour,  joka oikeastaan on amerikkalaista nykykirjallisuutta siinä missä joku Philip Roth tai John Irving - aivan samalla viivalla ilman mitään tasoitusta.

Suomessa Naisen kanssa on maagista realismia (ja erittäin suosittua, albumeja on myyty lähemmäs 50 000, harva romaani pääsee samaan).

K. Palsa on inhorealismia.

Mämmilä on maalaisrealismia.

Jos sarjakuvaa vertaisi kirjallisuuteen tai pikemmin sen kehityskausiin, niin sarjakuva on vasta murtautumassa romantiikan ja sen sellaisten utujen keskeltä (seikkailut, supersankari, faabelit) realismin (yhteiskunnallisen ja yleensä) aikakauteen, eli sarjakuvan kehityksessä ollaan jossain 1800-luvulla. Dostojevskit, Zolat sun muut ovat kaiketi tulollaan vasta tahi juuri portailla toinen jalka jo sisällä. Suuria teoksia julkaistaan paraillaan jatkokertomuksina ja kootaan kirjaksi sitten myöhemmin. Aivan kuin 1800-luvun puolivälissä, ja niillä main, suuret romaanit. Rikos ja rangaistus oli jatkokertomus sanomalehdessä.
Näin tämmöistä nopsasti mieleen tullutta. Höpsöä, vai tarkempaa tarkastelua vaativaa?
Timo

[jho]

Huomio on erinomainen. Sarjakuva on kehittyvä taiteenlaji.

Totta, niinhän ne kaikki. Ja esimerkiksi elokuva on yhtä vanha taiteenlaji, kuten jo aiemmin mainitsin, joten siksi tuollainen selitettely on mielestäni turhaa,

j

[Timo Ronkainen]

Huomio on erinomainen. Sarjakuva on kehittyvä taiteenlaji.

Totta, niinhän ne kaikki. Ja esimerkiksi elokuva on yhtä vanha taiteenlaji, kuten jo aiemmin mainitsin, joten siksi tuollainen selitettely on mielestäni turhaa,

j

Kehittyvä, mutta eri vaiheessa. Johtuen monista seikoista. Kun elokuva aikuistui jo 1920-30 luvuilla, sarjakuva jäi ensin sanomalehtien vangiksi, jotain draamallisia tarinoita toki kehittyi ja osa noiden aikojen sanomalehtisarjoista on hienoja. Sitten tulivat sarjakuvalehdet ja ne ottivat mallinsa suoraan pulpista, halvoista tehdasmaisesti tuotetuista lukemistoista. Taso oli sitä luokkaa, vakavampaan ja aikuisempaan suuntaan ei edes yritetty - ja sitten kun joku (EC) jotain yritti, iski sensuuri. Kun sarjakuva katsottiin juveniiliksi taidemuodoksi joka on lapsille omiaan, jarruttui kehitys pariksi vuosikymmeneksi ja elokuva huiteli ohi. Ja kun sarjakuvien arvostus ei ole kummoinen, onko ihmekään, ettei kunnianhimoisimmat tekijät alalle ajaudu. Vaan eihän noistakaan kaikki ole huonoa. Aina joku jaksaa yrittää vaikka arvostus on liki nollalukemissa ja kaikki sylkee niskaan... Will Eisner oli jo 30-luvulta lähtien sitä mieltä että sarjakuva on omalakinen ilmaisu ja taidemuotonsa, jota sietäisi tutkia ja kehittää.

Timo