hdc lukee

[1978 villiä metsää]

Niin luin vähän pidemmälle tuota Wikipedia- artikkelia. " He was 13 years old when he achieved his first published comic book, Tiga Sekawan (Three Friends Catch a Thief). "
Joskus vuonna 1964 sitten kai.

[hdc]

Kazuo Koike & Kazuo Kamimura - Lady Snowblood Vol 2

Toinen osa, jossa Yukin taustoja selvitellään lisää, ja kostotarina jolkuttelee eteenpäin vaikka sen puitteissa pitääkin heittää sivukeikkaa, ja kirja päättyy yhden sellaisen cliffhangeriin, josta kai sitten jatketaan seuraavassa osassa.
Tämä kärsi hieman tyypillisestä kakkososa-ongelmasta, pyöritellään eteenpäin juonikuvioita jotka laitettiin kovemmalla impaktilla liikkeelle ensimmäisessä osassa, mutta ratkaisuja saa odottaa seuraaviin osiin...mutta sarjan parissa jatketaan.

Kazuo Koike & Kazuo Kamimura - Lady Snowblood Vol 3 &4

Eli loput sarjasta, ihan hyvä että tätä ei pyöritetty loputtomiin...kolmonen jatkuu siitä mihin kakkonen jäi, alkupuoli ei niin säväytä mutta Master Crook, the Wanderer taas parantaa ja nelososa on taas varsin viihdyttävää menoa, jossa tarina saadaan mukavasti pakettiin ja yksittäisinä juttuinakin toimivat.
Ja Yukin hahmossa tulee vähän kehitystäkin, ei niin paljon että tässä minnekään psykodraaman puolelle mennään mutta kuitenkin.

[hdc]

Leo - Betelgeuse 1: The Survivors
Eli Betelgeuse-sarjan osat 2 ja 3. Yhä vinkeää scifiä, vaikka tarinaltaan nämä osat ovat vähän köykäisiä, katsellaan maisemia ja edetään paikasta toiseen (ja siellä toisessa paikassa varmaan alkaa kohta tapahtua enemmän). Mutta Betelgeusen maailma on aika happoisen outo ja henkilösuhteiden tasapainottelua tehdään myös kiinnostavasti.
Pakkohan tätä on jatkaa.

Leo - Betelgeuse 2&3: The Caves & The Other
Eli oikeasti albumit 4 ja 5, Betelgeuse-osuuden loppu siis. Edelliset olivat väliepisodeja joiden tarkoitus oli johtaa näiden tapahtumiin, ja nätinhappoista maailmaa ja henkilöitä löytyy, yhä siis erinomainen scifisarja.

Vaikka alkoi kyllä ihmetyttää "kaikki miehet rakastuvat Kimiin"-juonikuvio, ja vitosessa on yksi tapahtumasarja joka meni aika hömelöksi...mutta sen jälkeen saatiin taas erinomainen lopetus tälle Betelgeuse-osuudelle (vähän vilkuilin jo taustoja seuraavasta osuudesta, Antaresista, vaikutti aika arveluttavalta mutta kai sitä pitää kuitenkin vilkaista).

[hdc]

Ted Naifeh - Courtney Crumrin & The Coven of Mystics

Kakkososa Courtney Crumrinin tarinaa: olin lukenut tämän (ja sarjaa muutenkin) sen ilmestymisen aikaan, ja joku aika sitten uudelleenluin joitain muita osia, nyt sitten tämänkin.
Ja yhä on kiva sarja. Vähän kuin Harry Potterin goottikauhumpi versio (ilman että goottialakulttuuri käy niin rasittavasti päälle kuin vaikka Gloomcookiessa) antisosiaalisemmalla päähenkilöllä. Ja pidän Naifehin jyrkän mustavalkoisesta piirrostyylistä.

[hdc]

Edward Gorey - Det storslagna näsblodet och andra historier

Sanatorium Förlaget oli aiemmin julkaissut ruotsiksi yhden Gorey-kokoelman joka oli identtinen Huuda Huudan suomennoksen Sekopäiset serkukset kanssa, sittemmin myös tämän toisen teoksen joka on samaa outoa mutta hauskaa kamaa, yhteensä kahdeksan teoksen verran (joiden sivumäärä vaihtelee alle kymmenestä muutamaan kymmeneen).

Ihan Gashlycrumb Tiniesin tai West Wingin tasoisia juttuja tässä ei ole mutta The Gilded Bat (Den förgyllda fläddermusen)  ja The Willowdale Handcar (Aspdalsdressinen) ovat kyllä molemmat hienoja ja oli hyvin hämmästyttävää kuinka Les Passementeries Horriblesiin (De fruktansvärda snörmakerierna) on saatu aikaan niin epämäääräinen uhkaava tunnelma vaikka idea itsessään on täysin absurdi.
Ja on nämä muutkin varsin mainioita, tämäkin teos olisi kiva saada suomeksi.

Joku taisi joskus olla kiinnostunut sarjakuvatekijöiden piirtämistä polkupyöristä? The Epiplectic Bicyclestä löytyy mainio malliesimerkki.

[hdc]

J. Ivaneva - Utopisti eli Matti Kurikan elämä ja teot

Festarien hankintoja pienlehtipuolelta.
Sarjakuvamuotoiset elämäkerrat ovat kiinnostava lajityyppi, varsinkin kun ne on toteutettu oikeasti sarjakuvakerrontaa käyttäen eikä valitettavan tyypillisesti isoina tekstiblokkeina jonka viereen piirtäjä on sitten piirtänyt jotain, joten tämä kiinnitti huomion.
Erityisesti kun kohdekin oli viehättävän eksentrinen, teosofis-sosialistinen haaveilija joka myös vei haaveitaan suurella innolla ja vähän vähäisemmällä menestyksellä läpi, mm. perustaen pari utooppista yhdyskuntaa Amerikkaan (joista Sointula onkin tunnetuin edustaja).

Mustavalkoinen kuvitus miellytti silmää ja tähän on myös laitettu mukaan vähän nykyaikaan sijoittuvaa kehystä kommentoimaan miksi tämä historiallinen henkilö on nytkin relevantti; kun suurin valituksenaihe on että olisin mielelläni lukenut tätä enemmänkin niin voin todeta olevani oikein tyytyväinen hankintaani.

[hdc]

Gail Simone et al. - Secret Six: Danse Macabre & Cats in the Cradle

Pari tradea lisää. Eka liittyy johonkin crossoveriin jota en sen tarkemmin tunne (olisko Blackest Night? Jotain zombeja jotka jotenkin liittyy Vihreään lyhtyyn) ja Suicide Squadiin jota en myöskään juuri tunne, lopputulos siis muuhun sarjaan verrattuna aika tylsä.
Seuraavassa piristytään joskin homma menee myös vähän hajanaiseksi kun porukka rakoilee omiin suuntiinsa ja mukana on myös yksi täytetarina ja sitä seuraavankin jutun, jossa sixiläiset ovat länkkärissä, yhteys muuhun sarjaan on vähän hämärä...
Mutta on tää silti kiva sarja.

Gail Simone, J. Calafiore et al. - Secret Six: The Reptile Brain & The Darkest House

Ilmeisesti tämän version kaksi viimeistä tradea? Porukka on The Reptile Brainin alussa eniten hajalla ja kokoontuvat taas vähän yhtenäisemmäksi, vaikka keskinäistä tappelua riittää loppuun asti.
Tässä on taas viittauksia muualle DCU-maailmaan jotka tunnen hyvin vaihtelevassa määrin, mutta niistä huolimatta jutussa pysyi vielä mukana vaikka osa impakteista olikin varmaan heikentynyttä (Doom Patrol on...jossain? Ja mikäköhän versio Batmanista tuo on? No, mitä väliä).
Ryhmädynamiikassa kiinnitin huomiota että kun Jeannette on edellisissä osissa esitetty kovaksi ja vahvaksi hahmoksi niin tässä hänet oli sysätty melkein täysin sivuun, taisi uhata Monica Rambeau -ongelma.
Ja Catmanin ja Deadshotin viihdyttävä henkilökemia oli myös poissa vaikka hahmoilla tekemistä olikin, olivat vain koko ajan eri puolilla tai muuten tekemässä omia juttujaan...
Bane ja Scandal Savage olivat keskeisiä hahmoja näissä mutta molemmat ovat niin kovin vakavia...tästä syystä vaikka King Shark ei noin muuten hahmona ole aiemmin mitenkään tuttu eikä tässäkään itsekseen kiinnostanut niin toi kuitenkin mukaan kivasti piristystä.

[hdc]

Eri henkilöltä vaikuttaa, vaikken vanhempaa The Sharkia tunne. Mutta näitä hahmokonsepteja joille aikoinaan irvailtiin Animal Manissa, että jos supervoimaruletissa sattuu päätymään olemaan ihmisen ja hain sekoitus niin tie vie helposti pahisten puolelle halusi tai ei...

[hdc]

Sari Luhtanen & Tiina Paju - Maisa & Kaarina: Viimeinen tikki

Maisa & Kaarina pysyy varsin varmaotteisena sarjana: kuvitus on ajat sitten virtaviivaistunut muotoonsa jossa pysytään (varsinkin kun ne aiemmin ohimennen vilahdelleet muut hahmot on karsittu olemattomiin) ja samat teemat ovat hallussa sen verran variaatiolla että yhdessä kirjassa ei liikoja toistoja ole, mutta ei ehkä kannata lukea monta albumia putkeen...

[hdc]

Juba - Viivi & Wagner: Sikamainen selfie

Strippikokoelmien uudemmasta päästä, en ole näitäkään kai ihan järjestyksessä lukenut kun perusrakenteessa ei muutoksia tapahdu.
Yksittäisstrippien ohella Juba tekee paljon näitä lyhyitä tarinajatkumoja joissa jotain juonenkäännettä käsitellään viikon parin ajan ja sitten tietysti palautetaan status quo -tilaan.
Kuten tuolla varsinaisessa V&W-ketjussa todettiin, Juba hyljeksii punchlineja ja samaa perinteisen stripin rakenteen uudelleenmuokkausta ovat myös nämä "juonelliset" tarinat, jotka etenevät absurdein kääntein, eivät rytmity punchlineilla ja päättyvät antikliimaksiin. Ja luulen että näissä albumeissa malli toimii paremmin kuin lehdistä luettuna...

V&W ei ole enää sitä mitä se joskus oli mutta ei se pystyynkuollutkaan ole. Vielä.

[hdc]

Jacques Martin - Alix 14: Tulivuoren uhrit

Olipahan hämmentävä juttu, alkaa keskeltä tapahtumia ja päättyy myös aika irrallisesti, ja välissäkin oleva tarina on jotenkin eri henkeä kuin muissa kun päädytään jollekin hämärälle saarelle jonka pitäisi kai olla Intian tietämillä mutta hengeltään on jossain Etelämerellä...tämä olisi sellainen juttu joka supersankarijatkumoissa määritettäisiin myöhemmin "dream story"ksi joka ei oikeasti tapahtunutkaan.

Ihan huvittava mutta ei tämä nyt oikein vastaa sitä mitä minä Alixilta odotan ja tahdon.

[hdc]

Herge - Musta saari

Tavallinen albumiversio ei ole koskaan kuulunut suosikki-Tintteihin, ennemmin siihen toiseen päähän: tätä lukiessa tuli mieleen että johtuukohan se episodimaisuudesta joka tässä vanhemmassa versiossa korostuu (mutta ehkä se on hyväkin).
Näiden vanhempien näköispainosten julkaisu suomeksi on kuitenkin tervetullut asia, seuraavia odotellessa (ja jahka näitä tulee lisää niin pitäisi varmaan lukea nämä vertaillen ruutu ruudulta kohtaus kohtaukselta että mitä on muutettu).

Hergé - Faaraon sikaarit

Tämäkin on myöhempänä versiona ollut niiden vähemmän arvostamieni Tinttien joukossa, tässä tapauksessa tosin enemmän koska on niin häiritsevä ja makaaberi: omalla tavallaan tämä on vielä hörhömpi kuin edeltävät Afrikka- ja Amerikka-seikkailut (ja seuraavassa Sinisessä lootuksessa aletaankin tunnetusti rauhoittua). Mustavalkoinen varhaiskohkaus ehkä tavallaan sopiikin tähän paremmin...

Tämäkin pitäisi oikeasti lukea vertaillen myöhemmän version kanssa, eroja on lukuisia. Tässäkin laajempi tarina on on toki episodimaista mutta jotenkin siirtymät on tehty aika sulaviksi (osittain ehkä johtuen kokonaisuuden happoisuudesta jossa kaikki sulaa), tällä kertaa huomasin katselevani enemmän miten Hergé on rytmittänyt tarinansa sivuiksi: varsin hyvin sortumatta niihin keinotekoisiin viimeisen ruudun koukkuihin jotka vaivasivat joskus myöhemmin (mutta samalla on toki selvää että jotkut kohtaukset tulevat toimimaan paremmin kun sivulle oikeasti mahtuu enemmän tapahtumia...). On se kova.

[hdc]

Juhani Sokka - Playmore

Erikoistuneelle kohderyhmälle, eli tässä tapauksessa videopelien suurkuluttajille, kohdennettu strippisarja, tässää teoksessa varmaan halutaan hakea osaa viime aikojen pelibuumiin (ja varmaan myös kansainvälistä yleisöä, kun henkilöt nimineen viittaavat anglofoniseen ympäristöön, ja runsas anglismien viljely aiheutti päänsärkyä).
Jos aihe ei kiinnosta niin ei tällä ole oikein mitään annettavaa, ja minunlaiseni satunnaisharrastajakin tajusi kyllä merkittävän osan viitteistä muttei pitänyt suurinta osaa erityisen huvittavina...ei jatkoon.

[VesaK]

Hergé - Faaraon sikaarit
... miten Hergé on rytmittänyt tarinansa sivuiksi: varsin hyvin sortumatta niihin keinotekoisiin viimeisen ruudun koukkuihin jotka vaivasivat joskus myöhemmin (mutta samalla on toki selvää että jotkut kohtaukset tulevat toimimaan paremmin kun sivulle oikeasti mahtuu enemmän tapahtumia...). On se kova.

Juonen ruutukuljetuksessa ("leikkauksessa") on välillä melkoisia kömmejä, joita nykyajan sarjakuvakursseilla näytettäisiin varoittavina esimerkkeinä. Mutta silloin ennen oli ennen. Tarinan taustalla viittaillaan elokuvan tekoon, mikä sopii hyvin Tintin koohotukseen mantereelta toisaalle. Melkoista seriaalia, jossa voi sattua aivan mitä vaan, kunhan Indiana Jones - MacGuyver-henkinen sankari selviytyy.

Tämä albumi innoitti myös Tintti-näytelmän tekoon, sen aiheena oli Tintti Maharadzan hovissa. "Tintti Intiassa - Sinisen timantin mysteeri" (1941) oli Hergén ja Jaques Van Melkebecken kirjoittama. Sitä ei ole myöhemmin esitetty, Hergé ei ilmeisesti ollut tyytyväinen lopputulokseen, vaikka kirjoitti vielä toisenkin Tintti-näytelmän Van Melkebecken kanssa.

Van Melkebecken (1904-83) vaikutus Tintin seikkailuihin oli merkittävä. Yhteistyö Hergén kanssa jatkui Tintti Tiibetissä -albumiin saakka. Sarjakuvataiteilija kun oli itsekin, Van Melkebecke halusi itselleen lisää tunnustusta eli nimensä Tintti-albumeihin. Hergé sanoi EI ja siihen päättyi sekä yhteinen työ että ystävyys.   

[hdc]

Jeps, Kongossa ja Amerikassa reissataan tietysti myös mutta silti miljöö pysyy jotenkin yhtenäisenä toisin kuin tässä...
Ja kyllähän kävi mielessä että millaista jälkeä Gottfredson tekikään samaan aikaan...

Van Melkebecke ei ollut ennestään tuttu, pitäisi selvästi tutustua laajemminkin tinttologiaan.