En tiedä, miksi tällaiseen vaivaudun edes vastaamaan, mutta menköön.
Yritän opetella ymmärtämään taskareita, joten kertokaa kaikki italo-fanit, mikä niissä vetää puoleensa?
Italialaiset käsikirjoittajat ja piirtäjät ovat keskimäärin NIIN paljon taitavampia kuin muut (Egmont, Hollanti jne.), että monessa tapauksessa kyse ei ole oikeasti enää edes mielipiteistä, vaan on pakko kyseenalaistaa italialaisia yleisesti dissaavan lukijan kompetenssi ylipäätään ymmärtää kyseisiä asioita. Topolino-piirtäjät ovat nykypiirtäjistä keskimäärin selkeästi osaavimpia, tämä on mielestäni ihan selkeä fakta, josta ei pitäisi olla edes mitään keskusteltavaa. Eri asia sitten, jos tyyli ei miellytä — liian yksityiskohtaista, värikästä, vauhdikasta, virtaviivaista, humoristista, modernia tai mitä tahansa. Tuollaistakaan ajatusta en ymmärrä, mutta siihen ei oikein mikään sitten taida auttaa. Mutta niin hahmojen (ilmeikkyys, liike jne.) kuin kiinnostavien/näyttävien taustojenkin piirtämisessä selkävoitto italialaisille kaikista muista. Ammattimaisuus ja huolellinen opiskelu yhdistyvät mielikuvitukseen ja lahjakkuuteen.
Aivan samat sanat pätevät oikeastaan käsikirjoittajienkin kohdalla: mielikuvitus, huumori, ammattimainen ote, vauhdikkuus, räväkkyys. Näissä italialaiset ovat perinteisesti vieneet ja vievät edelleen muita kuin litran mittaa. Mielenkiintoisempia tarinoita, taitavammin rakennettuja juonia, onnistuneempi tunnelma — yksinkertaisesti parempaa luettavaa. Toki italialaisilla on ollut paremmat edellytyksetkin saada hyviä tarinoita aikaan (suurempi sivumäärä, tarinat eivät ainoastaan pienille lapsille), mutta tuo ei selitä todellakaan kaikkea. Homma on vain siellä hallussa. Pitkät ja kunniakkaat perinteet ja niiden vaaliminen, lahjakkaat tekijät ja toimiva, ammattimainen järjestelmä takaavat laadun.
Oma mielipiteeni taskareista on, että ne ovat turhan absurdeja ja typeriä. Ne sais olla vähän maanläheisimpiä tai normaalimpia. Olen yrittänyt lukea niitä joitakin, mitä meillä sattuu olemaan, mutta ei oikein leikkaa. Jotkut kyllä ovat luettavia, mutta enimmäkseen niitä saa lukea irvistellen ja miettiä miten tämmöistäkin on joku jaksanut väsätä. Voi kyllä olla, että olen liian kriittinen ja vaadin liikaa tarinoilta, jotka on tarkoitettu myös lapsien luettavaksi.
Mitä tähänkin nyt sanoisi? Ei ole oikein järkeviä lauseita tässä kappaleessa. "Normaalin" ymmärrän tässä sellaiseksi tylsäksi, valmiiksipureskelluksi ja yllätyksettömäksi kuin suuri osa tanskalaisista ja hollantilaisista tarinoista on. Ei mielikuvitusta, ei rohkeutta kokeilla uusia juttuja. Toistetaan vanhoja kaavoja. Toki tuollaista Italiassakin on, mutta yleisesti ottaen ja pitkällä aikavälillä innovatiivisuus on ollut huikeaa.
Lainauksen viimeinen lause nyt on aivan järjetön. Olisin juuri sanonut, että saatat olla vähän turhan nuori ymmärtämään italialaistarinoita, jotka ovat juurikin niitä paremmin myös vanhemmille lukijoille sopivia ja vaativat lukijoiltaan enemmän (ja vastaavasti antavat enemmän) kuin vaikkapa valtaosa Aku Ankka -lehdessä nähtävistä tarinoista, joiden kohderyhmä on selkeämmin pelkästään lapset. Toki näin on pääosin Italiassakin, mutta silti italotarinat — korostetusti tietysti vanhat, mutta myös tuoreemmat — tarjoavat enemmän sisältöä vaahtosammutinta kookkaammillekin.