Kansi
Freccero on ihan hyvä piirtäjä, ei siinä mitään. Minusta kuitenkin alkaa vahvasti tuntua siltä, että hänestä ollaan vauhdilla leipomassa jotain uutta Cavazzanoa, kun herran töitä tunkee esiin nykyään joka tuutista. Myös ainainen Tuplanolla-aihe kyllästyttää.
Tuplanolla ja armoton ajojahti
Näihin tarinoihin ei ikinä keksitä mitään uutta. Vakoilua, vastavakoilua, epäilyksiä ja muuta wannabe-agenttitoimintaa. Yhtenäiset 100 sivua tällaiselle tarinalle oli liikaa, varsinkin kun tämän olisi voinut tiivistää 30 sivuunkin. Mutta kyllä tätä silti luki ihan mielellään.
Kuningas Pekka
Halas osaa toisinaan yllättää omaperäisilläkin tarinoilla, josta tässä on hyvä esimerkki. Alku poikkeaa tavanomaisuudesta, ja tarina etenee muutenkin melko sutjakasti. Jossain vaiheessa tarina kuitenkin kaatuu kliseisyyksiin, ja loppuu väkinäisesti. Paremmankin tästä olisi saanut.
Simppeliuksen satumainen salaisuus
Castyn ankkatarina, tätähän on jo odotettu pitkään. Tarina on omalaatuinen sekoitus Castyn nokkeluuksista ja Rodolfo Ciminon käsikirjoituksista, joka kyllä kiehtoi. Siltikin tässä sorruttiin liioitteluun ja toisinaan tuntui siltä, että huumoria yritettiin saada väkisinkin aikaan. Andrea Ferraris on ennen piirtänyt mahtavan lennokkaasti, mikä nyt on saanut tämän mestarin tekemään täysin toistaitoisia piirroksia? Egmont?
Yllätysmomentti
Ei lainkaan Vitalianon tasoa tämä saaga. Alkoi lupaavasti, mutta lässähti. Poliisimestari Sisu on lopen kyllästynyt poliisielokuvien kliseisyyteen ja ennalta-arvattavuuteen, ja tämä tarina oli kaikkea muuta kuin omaperäinen.
Ystävyyttä täysikuun aikaan
Kaunis tarina Pellen lapsuudesta, vaikka talokierrokselta löysinkin muutamia epäjohdonmukaisuuksia.
Rentoutusta kerrakseen
Kelvollinen yksisivuinen, ja ilmeikkäät piirrokset.
Aito ja alkuperäinen Aku
M. T. Gilbertin tarinat omaavat aina loistavan idean, jota käyttää, mutta toisinaan kaikki ei mene aivan nappiin. Kuten tässä tarinassa. Aku käyttäytyy varsin typerästi.
