Kirjoittaja Aihe: Väritys sarjakuvakerronnan välineenä  (Luettu 11081 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Markku Myllymäki

  • Lyijykynän jatke
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 815
  • /* You are not expected to understand this. */
Vs: Väritys sarjakuvakerronnan välineenä
« Vastaus #15 : 08.12.2014 klo 22:33:37 »
Hieman jo Sagan jälkeen odotinkin, milloin ilmestyvät ensimmäiset kuvitusstudiot, mutta en muista moista aiemmin nähneeni, onko käytettykään.

Eikös muuten japanilaiset ole edelläkävijöitä tuossa studiokuviossa?

Aiheesta muuten: värittäjänä Dave McCaig on nostanut pari sarjakuvaa luokasta hyvä luokkaan erinomainen minun silmissäni. Ehkä vanhanaikaista ja hiukan räikeää jälkeä, mutta joihinkin kuvituksiin istuu erittäin hyvin.

Meillähän oli täällä Kvaakissa joskus joku, joka teki jenkkeihin värityshommia, vai olivatko ne vain flat-värityksiä... En kyllä muista, kuka.
When you earnestly believe you can compensate for a lack of skill by doubling your efforts,
there's no end to what you can't do.

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 16 014
Vs: Väritys sarjakuvakerronnan välineenä
« Vastaus #16 : 08.12.2014 klo 23:43:53 »
Meillähän oli täällä Kvaakissa joskus joku, joka teki jenkkeihin värityshommia, vai olivatko ne vain flat-värityksiä... En kyllä muista, kuka.

Useampikin. Ainakin yksi on yhä foorumilla ja toinen kyllästyi toistumiseen "idioottiäijien umpimieliseen kerhoon"

Studio tai digitaalisten välineiden käyttö ei automaattisesti myöskään tarkoita kädetöntä idioottia tai helpommalla selviävää vajukkia vaikka moni niin sivulauseessa antaa ymmärtääkin.

Jos värittäjistä puhutaan vakavammin Dave Stewartia, Matt Holligsworthia , Nei Ruffinoa, Laura Martinia ja Jordie Bellairea ei oikein voi sivuuttaa Lynn Varleyn tultua jo mainituksi

tosin tässä on virhe:
On teoksia, jotka ovat muiden ansioidensa lisäksi painuneet mieleen erityisesti värien ansiosta.

Henkilökohtaisesti vahvimmin muistoissa esiintyy David Mazzucchellin rupeama Daredevilin parissa (Born Again, 1986, suom. Marvel 2 ja 4/1988). Hienojen kohtausten joukossa on erityisesti eräs sivu, jossa punainen väri esiintyy ensin huonekaluissa, siirtyy vähitellen taustaväriksi ja ottaa lopulta vallan koko sivusta toiminnan räjähtäessä käyntiin. Kyseinen sivu huokuu väkivaltaa aloituksesta lähtien monitasoisesti – jokainen ruutu on ladattu merkityksillä.

en ole kiistämässä Mazzuchellin piirrostaitoa enkä Millerin käsikirjoitusta, mutta väritys on Christie "Max" Scheelerin ja Richmond Lewisin jälkeä.
Richmond Lewis Mazzuchellin vaimona omaa tietyn kotikenttäedun myös värityksen suunnittelun suhteen.

Ja siis vaikka Stewart ja Hollingsworth edustavatkin Y-kromosomia juuri värityksen saralla naiset vievät ja enin osa miehiä vikisee:
Scheeler, Lewis, Varley, Bellaire, Strain, Martin, Ruffino, Marie Severin, Glynis Wein, Taki Soma

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 110
Vs: Väritys sarjakuvakerronnan välineenä
« Vastaus #17 : 09.12.2014 klo 00:22:07 »
Eikös muuten japanilaiset ole edelläkävijöitä tuossa studiokuviossa?

Onkos tuollaista ulkoistuskuviota sielläkään?

CLAMP esimerkiksi on kuvittajien yhteenliittymä. Taustoja ja vauhtiviivojen sykertämistä on toki sysätty avustajille maailman sivu.

tosin tässä on virhe:

Born Again siis yleisesti tunnetaan Christie "Max" Scheelerin ja Richmond Lewisin Daredevil-rupeamana... Höpsis.

tertsi

  • Vieras
Vs: Väritys sarjakuvakerronnan välineenä
« Vastaus #18 : 09.12.2014 klo 00:32:12 »
Kun puhutaan sarjakuvia värittäneistä naisista, ei sovi unohtaa Nine Cullifordia!
Juuri hän keksi värittää Strumffit sinisiksi. Loppu on historiaa.

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 16 014
Vs: Väritys sarjakuvakerronnan välineenä
« Vastaus #19 : 09.12.2014 klo 00:34:13 »
Born Again siis yleisesti tunnetaan Christie "Max" Scheelerin ja Richmond Lewisin Daredevil-rupeamana... Höpsis.

ei tunneta, mutta Frank Millerin ja David Mazzuchellin sijaan teoksen värittäjät ovat Christie "Max" Scheeler ja Richmond Lewis.
Kumpikaan ei piirtänyt, saati kirjoittanut he "vain" värittivät

Kukaan ei kiistä etteikö Hellboy olisi Mike Mignolan luomus, mutta jos puhutaan Värityksestä sarjakuvakerronnan välineenä ja Hellboysta ei puhuta Mignolasta vaan Dave Stewartista.

Jokainen voi huvikseen ottaa kouraan sen egmontin mustavalkoalbumin tai Dark Horsen värillisen alkuperäisteoksen jos haluaa tsekata mikä ero on värityksellä kerronnassa.

korostukset niille jotka eivät ymmärrää sellaisia perusasioita että silloin kun käsikirjoitus, piirros, tussaus, tekstaus ja väritys ovat eri henkilöiden alaa kunnia menee näille tahoille ei niille jotka ovat tehneet muun työosuuden.

Tietenkin samalla periaatteella joka ei eroa tee voisi sanoa että kaiken kunnian Mazzuchellin työstäkin saa Miller koska eihän muuten tämä olisi piirtänyt lainkaan.
« Viimeksi muokattu: 09.12.2014 klo 00:48:22 kirjoittanut Curtvile »

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 16 014
Vs: Väritys sarjakuvakerronnan välineenä
« Vastaus #20 : 09.12.2014 klo 00:50:53 »
Kun puhutaan sarjakuvia värittäneistä naisista, ei sovi unohtaa Nine Cullifordia!
Juuri hän keksi värittää Strumffit sinisiksi. Loppu on historiaa.

ei tietenkään sovi.
Nerokas idea sinällään.

Toinen luonnottoman (tai tavallaan luonnollisen) värinen hahmo on Hulk. Joka oli alunperin harmaa ja käsikirjoittajansa olisi halunnut pitää hahmon neutraalina, mutta tuolloinen painotekniikka sotki asioita ja hahmo oli helpompi muokata vihreäksi.


JJalonen

  • Jäsen
  • Viestejä: 841
Vs: Väritys sarjakuvakerronnan välineenä
« Vastaus #21 : 09.12.2014 klo 02:56:06 »
Kukaan ei kiistä etteikö Hellboy olisi Mike Mignolan luomus, mutta jos puhutaan Värityksestä sarjakuvakerronnan välineenä ja Hellboysta ei puhuta Mignolasta vaan Dave Stewartista.

Jokainen voi huvikseen ottaa kouraan sen egmontin mustavalkoalbumin tai Dark Horsen värillisen alkuperäisteoksen jos haluaa tsekata mikä ero on värityksellä kerronnassa.
Tähän pitää hieman korostaa, että Dave Stewart tuli Hellboyn pariin niin sanotusti valmiiseen pöytään.

Mark Chiarello ja James Sinclair olivat jo luoneet valmiin värikartan punaisen sankarimme seikkailuille. Ja sillä kattauksella on uurastettu upeat 20 vuotta.

Tämä ei ole mitenkään Stewartilta pois, mies paikallaan. Itse arvostan Dave Stewartia enemmänkin B.P.R.D. -sarjalle luodusta värimaailmasta.

Ja vielä - vaikka värit totaalisen hienosti sopivatkin Mignolan tussauksiin, niin ihan yhtä lailla minä pidän tuosta Egmontin mustavalkoisesta albumista. Hankkisin kyllä muutkin alpparit myös mustavalkoisina hyllyyn, jos niitä vastaan tulisi.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 110
Vs: Väritys sarjakuvakerronnan välineenä
« Vastaus #22 : 09.12.2014 klo 03:35:57 »
he "vain" värittivät

Hoh hoijaa. Onhan se korrektia mainita värittäjät, mutta tulipa heitettyä muutama esimerkki teoksista jotka poikkeavat hyvässä ja pahassa, Born Again tietenkin hyvässä.

Jos tätä syvemmin tahtoisi puida, niin siihen antaa mahdollisuuden IDW:n julkaisema Artist's Edition. Netissä on runsaasti näytesivuja ja niistähän näkyy, että Mazzucchelli antoi ohjeet värittäjille, kuten kuka tahansa. Kun lisäksi puolet värittäjistä oli perhettä, niin varmaan aika tiivistä oli yhteistyö sillä saralla.

Kun ketju alkujaan on ylistystä värittäjille, sai mielestäni jäädä mainitsematta, että kyllä niistä mustavalkosivuista näkee kuinka monella sivulla – erityisesti alkupuolella – tunnelma on kuvitusvaiheessa luotu (ilmeisesti rasterikalvojen avulla) ja myös ne alkupuolen vaikuttavat valot ja varjot – jotka ensisilmäykseltä näyttävät värittäjän aikaansaannokselta – on kuvittajan kädenjälkeä.

Loppupuolella on huomattavasti enemmän valkoista joten kuvittaja joko menee vauhdilla tai jo luottaa värittäjiin. Tietysti lopussa on vähempi synkistelyäkin.

Mazzucchelli itse toteaa juuri tuon Artist's Edition -julkaisun yhteydessä että ei sinä ollut käsikirjoittajaa ja kuvittajaa vaan yhteistyö oli niin tiivistä ettei rajaa ollut. Vaikea tuota kokonaisuutta on mieltää kenenkään muun kuin virtuaasimaisen Mazzucchellin työksi.
« Viimeksi muokattu: 09.12.2014 klo 03:37:42 kirjoittanut Jiksi »

Reima Mäkinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 10 120
Vs: Väritys sarjakuvakerronnan välineenä
« Vastaus #23 : 09.12.2014 klo 07:05:36 »
Eikös muuten japanilaiset ole edelläkävijöitä tuossa studiokuviossa?
Riippuu mitä studiokuviolla tarkoitetaan. Tezukalla lienee ollut värittäjiä erikseen, muista en tiedä. Mustavalkoistahan se matsku on perinteisesti siellä ollut. Hongkongissa missä tehdään väriä, värittäjät ovat osa studion porukkaa ja noudattavat värimalleja. Varmaan Hergélläkin on ollut studiollaan värittäjiä.

Studio tai digitaalisten välineiden käyttö ei automaattisesti myöskään tarkoita kädetöntä idioottia tai helpommalla selviävää vajukkia vaikka moni niin sivulauseessa antaa ymmärtääkin.
Niinku kuka ja missä? Totta on myös se että värien käyttö on mainstreamissa (USA ja Ranska/Belgia) usein speksattu niin pitkälle että käytännössä värittäjien kädet ovat sidotut.

Toinen luonnottoman (tai tavallaan luonnollisen) värinen hahmo on Hulk. Joka oli alunperin harmaa ja käsikirjoittajansa olisi halunnut pitää hahmon neutraalina, mutta tuolloinen painotekniikka sotki asioita ja hahmo oli helpompi muokata vihreäksi.
Jos tämä Strumffeissa oli taiteellinen valinta niin Hulkin kohdalla siis tekninen. On siinä kuitenkin "pieni" ero. Hieman samaan tapaan Teräsmies on joskus nähty punaisena ja eikös alkuperäinen Mustanaamio ole punavioletti. Ruotsalaiset sitten vähän yksinkertaistivat. Tämmöiset ratkaisut eivät kerro siitä että taide edellä väripuolella mentäisiin.
Toki itse olen amerikkalaisen benday-rasterivärityksen suuri ystävä ja pidän vaikutelmaa "taiteellisempana" kuin 99% nykyvärittäjien töistä. Melkein samaa voi sanoa ranskan maan tuotoksista noin yleisesti.
Paremmat työkalut eivät välttämättä takaa lukijalle suurempaa taideelämystä, kyllä ne houkuttelevat värittäjiä myös ylenmääräiseen nysväämiseen, värilikujen nuolemiseen ja "maalaamiseen" semmoisissakin paikoissa missä vanhan koulun "väriämpäristä kaadetut" sävyt saattaisivat toimia paremmin.

Mazzucchelli itse toteaa juuri tuon Artist's Edition -julkaisun yhteydessä että ei sinä ollut käsikirjoittajaa ja kuvittajaa vaan yhteistyö oli niin tiivistä ettei rajaa ollut. Vaikea tuota kokonaisuutta on mieltää kenenkään muun kuin virtuaasimaisen Mazzucchellin työksi.
Varmaankin vastuu värittämisestä on monille sarjojensa päätekijöille helpompi ulkoistaa kuin vaika osa piirtämisestä. Näinhän se toimii mm. muutamissa suomalaisissa strippisarjoissa. Mutta toisaalta, isommat kerronnalliset väritysratkaisut on kyllä piirtäjän tai käsikirjoittajan aika luonnollista miettiä valmiiksi ja ohjeistaa sitten värittjää. Hyvä värittäjä kunnioittaa muiden tekemää "pohjatyötä" eikä korosta liikaa omaa osuuttaan. Koska väritys on maailman sivu ollut se aliarvostetuin työvaihe, ei se helppoa ole siinäkään mielessä. 

Kappas, olen kirjoittanut Kupla-Akatemiaan (kolmas kerros Työvaiheet) aika paljon juttua myös värittämisestä. Ja Apua-kohdan sisällysluettelosta löytyy koko lista värejä käsittelevistä sivuista.
"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 16 014
Vs: Väritys sarjakuvakerronnan välineenä
« Vastaus #24 : 09.12.2014 klo 09:23:02 »
Mazzucchelli itse toteaa juuri tuon Artist's Edition -julkaisun yhteydessä että ei sinä ollut käsikirjoittajaa ja kuvittajaa vaan yhteistyö oli niin tiivistä ettei rajaa ollut. Vaikea tuota kokonaisuutta on mieltää kenenkään muun kuin virtuaasimaisen Mazzucchellin työksi.

ei muuta sitä tosiasiaa että kaveri ei värittänyt työtä.
Ja kun rakastat oikeinkirjoitusta yli sisällön se sana on virtuoosimainen, aasimaainen ei Mazzuchelli ole.

Tietenkin jos kaikki kunnia menee Mazzuchellille niin mieshän sovitti valmiin käsikirjoituksen, ei layoutien päälle mutta valmiin käsikirjoituksen joka tapauksessa eli silloin kunnia värivalinnoistakin menee logiikkasi mukaan Frank Millerille.
Tai sitten ei yksin mene ja se taho joka työn on tehnyt siitä myös arvon ansaitsee.


Jos tämä Strumffeissa oli taiteellinen valinta niin Hulkin kohdalla siis tekninen. On siinä kuitenkin "pieni" ero. Hieman samaan tapaan Teräsmies on joskus nähty punaisena ja eikös alkuperäinen Mustanaamio ole punavioletti. Ruotsalaiset sitten vähän yksinkertaistivat. Tämmöiset ratkaisut eivät kerro siitä että taide edellä väripuolella mentäisiin.

Alunperin tekninen, tässäkin esimerkissä käsikirjoittaja alunperin halusi tarkoituksella tietyn värin juurikin kokonaisvaikutelman ja sanoman takia.

Mustanaamion polykromaattinen historia on hilpeä sekin mutta vaikka alunperin Batman hiipparoi myös punertavissa vermeissä on Teräsmiehen kohdalla tarinallinen ja myös tekninen väritysjuttu:
totta kyllä viitta erottaa tavallisista kuolevaisista muiden värikkäiden asusteiden osalta mutta sillä on selkeä funktiokin graafisesti - punainen väri erottaa lentävän hahmon sinisestä taivaasta väritettynä.

Kuulostaa yksinkertaiselta mutta olen seurannut ajoittain vierestä näitä keskusteluja kun käsikirjoittaja ja piirtäjä ovat ohjeistaneet värittäjälle siniset värit lentävälle hahmolle ilman viittaa eikä taustalla ole pilvenhattaraakaan.
sävyillä saa tietty paljon aikaan mutta helppoa se ei ole.

Paremmat työkalut eivät välttämättä takaa lukijalle suurempaa taideelämystä, kyllä ne houkuttelevat värittäjiä myös ylenmääräiseen nysväämiseen, värilikujen nuolemiseen ja "maalaamiseen" semmoisissakin paikoissa missä vanhan koulun "väriämpäristä kaadetut" sävyt saattaisivat toimia paremmin.

eivät tietenkään samoin kuin tavis huopakynällä ja kopiopaperilla saa tehtyä erinomaista kansainvälisen tason sarjakuvaa. Sivellin ei ole pakollinen.

Tietenkin samoin kuin muussakin se mahdollistaa enemmän samoin kuin jos käytössä
on tussiteriä, siveltimiä, rapidoja ja useampia erilaista papereita.
Mikä ei tarkoita että työkaluja on pakko käyttää.

Ja kun itsestäänselvyyksillä jatketaan, ihan samoilla työkaluilla kaksi eri värittäjää on ihan kuten kaksi eri piirtäjää tai kaksi eri tussaaja ja kaksi eri käsikirjoittajaa: lopputulos on silti eri vaikka valot ja varjot olisi piirretty valmiiksi ja käsikirjoituksessa saneltaisiin tunnelma.

Toinen ymmärtää asian ja toinen ei, toinen tekee värimaailmasta liian raskaan toinen liian kevyen kolmas niin räikeän karkkifestarin että lukiessa saa diabeteksen.
Ihan siitä riippumatta värittääkö käsin tehden itse värinsä keittämällä vai photaria käyttäen.

Kun teillä kuitenkin on vapaa-aikaa Dave Stewartin haastattelua 
osa 1 15minuuttia
Osa 2
melkein 16 minuuttia

osassa 2 on enemmän sitä käytännön esimerkkiä miten jälkeä syntyy, se viisikin sivua päivässä. Sen katsomalla voi saada vinkkejä mutta automaattisesti ei muutu Dave Stewartiksi.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 110
Vs: Väritys sarjakuvakerronnan välineenä
« Vastaus #25 : 09.12.2014 klo 15:18:39 »
Tämmöiset ratkaisut eivät kerro siitä että taide edellä väripuolella mentäisiin.

Eikös se ole ihan jokin nyrkkisääntö, että päähenkilön tapauksessa käytetään ympäristöön ja muihin tarinan henkilöihin nähden poikkeavaa väripalettia.

Siniset Strumffit metsässä, vihreä Hulk aavikolla ja jälleen sininen Mustanaamio viidakossa.

logiikkasi

Säädäpä, Curt, tuota virtuaalipätemistä pienemmälle, ettei mene ihan aasimaiseksi.
« Viimeksi muokattu: 09.12.2014 klo 15:22:00 kirjoittanut Jiksi »

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 110
Vs: Väritys sarjakuvakerronnan välineenä
« Vastaus #26 : 15.01.2015 klo 19:53:51 »
Valiant Comics -sarjoissa oli hillityn hienoa tietokoneväritystä. Yritys taisi vuonna 1991 olla hieman aikaansa edellä.

EDIT: Eipä ollutkaan, vaan 2000-luvun kokoelmissa vasta lisättiin tietokonevärit. Alkuperäiset Valiant-sarjat olivat kauniisti käsin väritettyjä.
« Viimeksi muokattu: 18.01.2015 klo 19:28:36 kirjoittanut Jiksi »

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 110
Vs: Väritys sarjakuvakerronnan välineenä
« Vastaus #27 : 22.04.2015 klo 18:21:26 »
Elokuvien myötä sarjakuvien värimaailma muuttui synkemmäksi?

Nyt on siis plärätty Kostajien kansikuvia.

JanneT

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 125
Vs: Väritys sarjakuvakerronnan välineenä
« Vastaus #28 : 22.04.2015 klo 18:48:10 »
Elokuvien myötä sarjakuvien värimaailma muuttui synkemmäksi?

Nyt on siis plärätty Kostajien kansikuvia.

Ylipäätään kaikki viihde on minusta synkistynyt jo puoli vuosisataa. Samoin supersankarisarjakuvissa 80-luku oli synkempi kuin edeltävä aika, 90-luvulla synkistyi vielä lisää. Tämän jälkeen en ole kauheasti Marveleita, DC:itä yms lukenut, mutta sen vähän perusteella mitä olen fiilis on että synkistyminen ts. 'raadollistuminen' sen kuin olisi jatkunut edelleen. Sama toki elävän kuvan puolella, oli kyse sitten Batmaneista tai Bondeista. Tietty myös käytössä olevan väripaletin kasvu mahdollistaa vähän toisenlaista ilmaisua väreissä kuin menneinä vuosikymmeninä.

...ja sitten taas toisaalta joku Lucky Luken värinkäytön ekspressiivisyyshän perustui nimenomaan paletin rajallisuuteen.
Kuvitukset       Sarjakuvat         Animaatiot       Käsikirjoitukset                 http://www.jannetoriseva.fi