Mazzucchelli itse toteaa juuri tuon Artist's Edition -julkaisun yhteydessä että ei sinä ollut käsikirjoittajaa ja kuvittajaa vaan yhteistyö oli niin tiivistä ettei rajaa ollut. Vaikea tuota kokonaisuutta on mieltää kenenkään muun kuin virtuaasimaisen Mazzucchellin työksi.
ei muuta sitä tosiasiaa että kaveri ei värittänyt työtä.
Ja kun rakastat oikeinkirjoitusta yli sisällön se sana on virtuoosimainen, aasimaainen ei Mazzuchelli ole.
Tietenkin jos kaikki kunnia menee Mazzuchellille niin mieshän sovitti valmiin käsikirjoituksen, ei layoutien päälle mutta valmiin käsikirjoituksen joka tapauksessa eli silloin kunnia värivalinnoistakin menee logiikkasi mukaan Frank Millerille.
Tai sitten ei yksin mene ja se taho joka työn on tehnyt siitä myös arvon ansaitsee.
Jos tämä Strumffeissa oli taiteellinen valinta niin Hulkin kohdalla siis tekninen. On siinä kuitenkin "pieni" ero. Hieman samaan tapaan Teräsmies on joskus nähty punaisena ja eikös alkuperäinen Mustanaamio ole punavioletti. Ruotsalaiset sitten vähän yksinkertaistivat. Tämmöiset ratkaisut eivät kerro siitä että taide edellä väripuolella mentäisiin.
Alunperin tekninen, tässäkin esimerkissä käsikirjoittaja alunperin halusi tarkoituksella tietyn värin juurikin kokonaisvaikutelman ja sanoman takia.
Mustanaamion polykromaattinen historia on hilpeä sekin mutta vaikka alunperin Batman hiipparoi myös punertavissa vermeissä on Teräsmiehen kohdalla tarinallinen ja myös tekninen väritysjuttu:
totta kyllä viitta erottaa tavallisista kuolevaisista muiden värikkäiden asusteiden osalta mutta sillä on selkeä funktiokin graafisesti - punainen väri erottaa lentävän hahmon sinisestä taivaasta väritettynä.
Kuulostaa yksinkertaiselta mutta olen seurannut ajoittain vierestä näitä keskusteluja kun käsikirjoittaja ja piirtäjä ovat ohjeistaneet värittäjälle siniset värit lentävälle hahmolle ilman viittaa eikä taustalla ole pilvenhattaraakaan.
sävyillä saa tietty paljon aikaan mutta helppoa se ei ole.
Paremmat työkalut eivät välttämättä takaa lukijalle suurempaa taideelämystä, kyllä ne houkuttelevat värittäjiä myös ylenmääräiseen nysväämiseen, värilikujen nuolemiseen ja "maalaamiseen" semmoisissakin paikoissa missä vanhan koulun "väriämpäristä kaadetut" sävyt saattaisivat toimia paremmin.
eivät tietenkään samoin kuin tavis huopakynällä ja kopiopaperilla saa tehtyä erinomaista kansainvälisen tason sarjakuvaa. Sivellin ei ole pakollinen.
Tietenkin samoin kuin muussakin se mahdollistaa enemmän samoin kuin jos käytössä
on tussiteriä, siveltimiä, rapidoja ja useampia erilaista papereita.
Mikä ei tarkoita että työkaluja on pakko käyttää.
Ja kun itsestäänselvyyksillä jatketaan, ihan samoilla työkaluilla kaksi eri värittäjää on ihan kuten kaksi eri piirtäjää tai kaksi eri tussaaja ja kaksi eri käsikirjoittajaa: lopputulos on silti eri vaikka valot ja varjot olisi piirretty valmiiksi ja käsikirjoituksessa saneltaisiin tunnelma.
Toinen ymmärtää asian ja toinen ei, toinen tekee värimaailmasta liian raskaan toinen liian kevyen kolmas niin räikeän karkkifestarin että lukiessa saa diabeteksen.
Ihan siitä riippumatta värittääkö käsin tehden itse värinsä keittämällä vai photaria käyttäen.
Kun teillä kuitenkin on vapaa-aikaa Dave Stewartin haastattelua
osa 1 15minuuttia
Osa 2
melkein 16 minuuttia
osassa 2 on enemmän sitä käytännön esimerkkiä miten jälkeä syntyy, se viisikin sivua päivässä. Sen katsomalla voi saada vinkkejä mutta automaattisesti ei muutu Dave Stewartiksi.
Aihe: Väritys sarjakuvakerronnan välineenä (Luettu 11081 kertaa)