Nick Fury – sotasankari ja vakooja

[Jarkko Sikiö]

Nick Fury, Marvelin sotasankari ja vakooja 1960-luvulta, sekä nimihirviö YPKVV:n johtaja on Suomessa tuttu sivuhahmo monen muun sarjan sivuilta – hahmo ilmestyi lentävine autoineen ja mittavine salaisine resursseineen milloin mistäkin kolosta pelastamaan päivän.

Toisinaan hahmolla oli hyvinkin keskeinen rooli, kuten Salattu sota -tarinassa (Mega 4/2006) tai John Byrnen Ihmeneloset-seikkailussa, jossa palataan ajassa muuttamaan toisen maailmansodan tapahtumakulkua (Ihmeneloset Erikoisjulkaisu 1992).

Sai hahmo myös oman julkaisunsa (Marvel 1/1992), jossa esitettiin Jim Steranko -seikkailuja 1960-luvun loppuvuosilta. Sarjakuvalehti 2/1991 puolestaan sisälsi Howard Chaykinin kuvittaman Wolwerine & Nick Fury -yhteisseikkailun 1980-luvulta.

Sotasarjoja, eli hahmon alkuperäisiä seikkailuja, joita 1960-luvulta lähtien esitettiin nimellä Sgt. Fury and his Howling Commandos ei ole suomeksi käännetty. Hahmon 2000-luvun seikkailut pohjautuvat sotaveteraanitaustaan ja kirjoittajaksi pestattiin Garth Ennis. Vasta hiljattain olen näihin tutustunutkaan, mikä innoitti myös ketjun aloitukseen.

Ensimmäinen, kuusiosainen minisarja oli osa Marvelin tuolloista MAX-linjaa, eli Marvelin "kovempaa" laitaa, jonne sijoitettiin myös Tuomari. Tarina itsessään on kuitenkin tyypillinen Ennis-räkäisy ilman sen suurempaa yhteyttä hahmon juuriin.

Peacemaker (2006) on ikään kuin supersankarin syntytarina, mikäli silmälapun alkuperä ketään kuutta numeroa kiinnostaa. Ennis on tämän kohdalla vakava ja umpitylsä, joten tätä ei voi suositella edes miehen kovimmille faneille ja sotasarjanakin tämä on suorastaan huono.

Tähän jatkumoon ei kuvittelisi enää täysosumaa jatkoksi, mutta kyllä My War Gone By (13 osaa vuosilta 2012–2013) ovat enemmän kuin napakymppi. Ennis ja Goran Parlov tekivät yhtistyötä jo Tuomarin parissa ja tässä Parlov on jo suorastaan virtuoosimainen.

Ennis johdattaa Furyä läpi Vietnamin, osallistuu Sikojenlahden maihinnousuun ja sitten ryskytään Ecuadorissa. Yksistään tapahtumaympäristöt itsessään pitävät kiinnostuksen yllä, mutta Ennis loistaa kynänvarressa otteen ollessa tiukka ja freesi. Sivuhahmot, poliitikot ja rakastajat, pitävät kokonaisuuden kasassa vuosien ja tapahtumaympäristöjen kulkiessa vuolaana virtana. Minulla on vielä viimeiset lukematta, mutta kyllä tämä on ollut toistaiseksi hieno kyyti.

Hahmo toki muistetaan myös elokuvista, ja kukapa ei heti ensimmäisenä yhdistäisi hahmoa luonnenäyttelijään David Hasselhoff...

Niin, vasta Ultimates esitti Samuel L. Jacksonin, joka sittemmin alkoi esittää itseään lukuisissa Marvel-elokuvissa.

[Curtvile]

Furyllä on pitkä historia ja SHIELDin pomon vaiheita on Jonathan Hickman & kumppanit käsitellyt Secret Warriors sarjassa

Sotasarjoja, eli hahmon alkuperäisiä seikkailuja, joita 1960-luvulta lähtien esitettiin nimellä Sgt. Fury and his Howling Commandos ei ole suomeksi käännetty. Hahmon 2000-luvun seikkailut pohjautuvat sotaveteraanitaustaan ja kirjoittajaksi pestattiin Garth Ennis. Vasta hiljattain olen näihin tutustunutkaan, mikä innoitti myös ketjun aloitukseen.

Ensimmäinen, kuusiosainen minisarja oli osa Marvelin tuolloista MAX-linjaa, eli Marvelin "kovempaa" laitaa, jonne sijoitettiin myös Tuomari. Tarina itsessään on kuitenkin tyypillinen Ennis-räkäisy ilman sen suurempaa yhteyttä hahmon juuriin.

Peacemaker (2006) on ikään kuin supersankarin syntytarina, mikäli silmälapun alkuperä ketään kuutta numeroa kiinnostaa. Ennis on tämän kohdalla vakava ja umpitylsä, joten tätä ei voi suositella edes miehen kovimmille faneille ja sotasarjanakin tämä on suorastaan huono.

Tähän jatkumoon ei kuvittelisi enää täysosumaa jatkoksi, mutta kyllä 13 osaa vuodelta 2012–2013 ovat enemmän kuin napakymppi. Ennis ja Goran Parlov tekivät yhtistyötä jo Tuomarin parissa ja tässä Parlov on jo suorastaan virtuoosimainen.

Ennis johdattaa Furyä läpi Vietnamin, osallistuu Sikojenlahden maihinnousuun ja sitten ryskytään Equadorissa. Yksistään tapahtumaympäristöt itsessään pitävät kiinnostuksen yllä, mutta Ennis loistaa kynänvarressa otteen ollessa tiukka ja freesi. Sivuhahmot, poliitikot ja rakastajat, pitävät kokonaisuuden kasassa vuosien ja tapahtumaympäristöjen kulkiessa vuolaana virtana. Minulla on vielä viimeiset lukematta, mutta kyllä tämä on ollut toistaiseksi hieno kyyti.

ensinnäkin Peacemaker on toinen sarja, kevyempi kuin ensimmäinen Darick Robertsonin kuvittamista Fury MAXeista.
Peacemaker on kyllä heikompi esitys noista kahdesta mutta ei niin huono kuin lainattu teksti antaa ymmärtää.

sen sijaan My War Gone By on hieno alusta loppuun ja kuten parhaimmat teokset taidemuodosta huolimatta myös melko tarkkaan tutkittu fiktionalisaatio ajasta vaikka omassa todellisuudessamme toki Furya ja Frank Castlea ei olekaan.
Mukaan kytketty ihmissuhde ja politiikkajuoni on sekin sitä missä Ennis loistaa, ihan oikeita ihmisiä joissa on tarttumapintaa ja muitakin ulottuvuuksia kuin olla hyvis tai pahis tai uhri. Poikkeuksena tässä oleva merijalkaväen mies F. Castle joka on tyylipuhdas tehokas tappokone.

Ketjun nimihahmo on hiljan ollut merkittävässä osassa Original Sin-sarjakuvassa/tapahtumassa ja yksisilmäinen onkin...sanotaanko noussut urallaan uusiin tehtäviin.

[Jarkko Sikiö]

Nuorena sitä ei tietenkään kelpuuttanut mitään vanhaa ja niinpä myös tuo mainitsemani Marvel 1/1992, eli nämä uraauurtavat Jim Steranko -seikkailut, oli myös eräs koko Marvel-lehden historian vähiten arvostamani julkaisu.

Nyt voisin katsella sarjaa aivan uusin silmin.

Warren Ellis käytti Planetary-sarjassaan varsin keskeisessä roolissa agenttia, joka pohjautui tietenkin Furyn hahmoon ja erityisesti tuohon lyhytikäiseksi jääneeseen Steranko-julkaisuun 1960-luvulla.

[Jarkko Sikiö]

Nick Fury: Deep-Cover Capers on James Robinsonin nerokas, moderni agenttiseikkailu.

Tässä pääosassa on Nick Furyn poika Nick Fury Jr. joka on vasta oppimassa tavoille, joten tutun veteraaniyrmyn sijaan tämä Fury on monin verroin miellyttävämpi hahmo.

Kuusiosainen minisarja on kuudesta, väljästi toisiinsa yhteenliittyvästä tarinasta muodostuva kokonaisuus, jossa lukijan viihtyminen on pääasia. Henkisesti tässä on hieman samaa kuin Planetaryssä, mikä ei ole paha yhtään. Tärkeintä kuitenkin että tästä välittyy sellainen tunne, että tekijöillä on ollut tämän kanssa hauskaa, mikä tekee tämän lukemisestakin hauskaa.

Siinä määrin tämän kanssa viihtyy, että täytyy muistuttaa itseään, ettei Robinson ole mikään uusi tulokas ja vaikka nimi on jäänyt mieleen hyvässä mielessä, niin pikasilmäys Wikipediaan kertoo miksi se ei yhdisty kunnolla oikein mihinkään WildCATSin jälkeen: paljon sekalaista monesti juuri sellaisissa väleissä, jotka syystä tai toisesta ovat jääneet lukematta ja perushahmojen perussarjoissa Robinson ei ole oikein loistanut. Tässä kuitenkin loistaa ja kirkkaasti.

Kuvittajat, Aco ja Hugo Petrus, siis kynät ja tussit ovat jo yksinään loistavia, mutta Rachelle Rosenberg väreineen saa tämän hehkumaan. Visuaalisesti näin näyttäviä sarjoja ei monta ole. Sterankoa toki on mukana, mutta sellainen voimakas, raikas 70-luvun groovy tässä on yleisemminkin erityisesti kiitos värittäjän.

Tätä lukisin mieluusti lisää, mutta näin lyhyenä tämä on mukava pimeän päivän piristys, jota suosittelen ennakkoluulottomalle eikä niin vakavamieliselle supersanterien kuluttajalle ihan kympillä.